Polkua tampatessa

Me kaikki muurahaisia ja metsäneläimiä myöten tiedämme, miten polku syntyy. Heikko, pieni ura vahvistuu kerta toisensa jälkeen, kun sillä liikutaan riittävästi. Lopulta polku tulee niin vahvaksi ja leveäksi, ettei se hevin sammaloidu ja kasva umpeen. Polut vievät aina jonnekin, jotkut jopa huipulle asti.

Mihin me joutuisimmekaan ilman polkuja? Eteläsuomalaisittain lumiseen talveenkin polut ovat tuoneet lohtua. Ei olisi ollut jalan metsään meneminen, elleivät koirat ulkoiluttajineen olisi käyneet lähimetsissä polkuja tamppaamassa. Suunnistusihmiselle ”koirankusetuspoluilla” jolkottelu on tiellä juoksemista luontevampaa. Se on ikään kuin henkireikä, vaikka hiihtokin on talviseen sielun lepuuttamiseen ihan käypä juttu. Viisivuotiaan poikani mielestä kauriiden vakikäytössä olevat polut ovat koirapolkuja mielenkiintoisempia. Niiden varressa ”metsästäjä” voi keihään kanssa väijyä pahaa aavistamattomia otuksia – vaikkapa kahdeksan tuntia putkeen ilman ruokaa ja juomaa.

Nyt kevään korvalla lumi ja siihen syntyvät polut ovat suunnistajille pikemmin kirous kuin siunaus. Kauden käynnistyminen lykkääntyy lumen paljouden vuoksi, kisoja siirretään. Kuka sitä nyt haluaisi lumessa kahlata ja uria myöten suunnistaa! Sitä paitsi, urheilullisuushan siinä kärsii, kun alkupään lähtijät tamppaavat raskain askelin jäljen lumeen ja loppupään starttipaikoilta tullaan valtatietä kepein askelin palkintopallille. Monella on maltti kovalla koetuksella, vaikka joka vuosi kevät on lumet mukanaan vienyt.

Edellisen kerran tänne Kartan kääntöpuolelle raapustaessani viittasin käynnistyneeseen huippu-urheilun muutostyöhön ja Urheilijan polku -prosessiin. En kuitenkaan kintaalla. Kun muutostyöryhmä toi taannoin julki strategiansa ja visionsa, joku koiranleuka epäili muutostyöryhmän keksineen pyörän uudelleen. Tuskin sittenkään. Muutostyön visiossa tavoitellaan mm. huippu-urheilun arvostusta, mikä viime kädessä on aina kiinni huippu-urheilijoista ja sen parissa toimivista itsestään. On hyvä muistaa, että kaidalta polulta poikkeaminen on omiaan sammaloittamaan sitä polkua, jota nyt pyritään vahvistamaan. Tässä suhteessa polku saattaa olla aika ajoin kivinenkin; toivon mukaan ei liian pitkä.

Maailman mittakaavassa pienen Suomenkin poluilta löytyy erinomaisen paljon osaamista, kokemusta ja näkemystä huippu-urheiluun ja valmennukseen liittyen. Ennen kaikkea meiltä löytyy upeita tarinoita huippu-urheilijoista valmentajineen ja taustahenkilöineen. Yhteistyö näiden tarinoiden ja polkujen esiin kaivamisessa, arvioimisessa, jalostamisessa ja julkituomisessa on monessa suhteessa avainasemassa, kun suomalaista huippu-urheilua halutaan laajemmalti nostaa parrasvaloihin. Sitä polkua tamppaamme mekin konkreettisesti auki näinä ja tulevina viikkoina. Oma polkumme on tavoitteena saada ”julkistettavaan kuntoon” loppukesään mennessä. Valmistuttuaan se tulee täydentämään lajianalyysiä ja nuorten huipputreenit-pakettia sekä tukemaan käytännön valmennusta.

Matin ja Tepon sanoin: Näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti

Petteri Kähäri
Petteri Kähäri
Facebooktwitterpinterestlinkedinmail