Kartan kääntöpuoli: Houkutetaan ja koukutetaan

Tämä kirjoitus piti olla alun perin kuvaus keski- ikäisen, ylipainoisen Suunnistusliiton toimitusjohtajan nuoruuden tavoittelusta eli osallistumisesta AV- testeihin. Tänä syksynä uudelleen lämmitetyt testit herättivät epäilyjä epäinhimillisyydellään, joten ajattelin itse osallistua ja selvittää samalla omia tuntemuksia testipäivän aikana sekä tavata testiin osallistuvia nuoria. Pari päivää ennen testimahdollisuutta syysflunssa kuitenkin hoiti homman puolestani ja mahdollinen testaus jää tulevaisuuteen. Onneksi yli 300 motivoitunutta nuorta on osallistunut testeihin ilman suurempia traumoja.

Viikonloppu meni kuitenkin liikunnan seuraamisen parissa. Lauantaina vierailin Ski- Expo- messuilla ihmettelemässä talviliikuntaa ja sen oheisilmiöitä. Messuilla huomioni kiinnittyi ”pipopäiden ja lökäpöksyjen” määrään. Lumilautailu ja laskettelu ovat nuorison mieleen. Vaikuttaa siltä, että kaikkeen epäorganisoituun, erilaisia vapausasteita sallivaan liikuntaan on helppo lähteä mukaan ja se kiinnostaa.

Kyseiset lajit osaavat hoitaa myös oheistoiminnat nuorisoa houkuttelevalla tavalla. Jopa niin, että tuttuni voidevalmistajayrityksestä totesi leikillisesti: ”mitä leveämpi suksi, sen kovempi möykkä”.
Messuilta matkani jatkui joukkuevoimistelun aluemestaruuskilpailuihin Kisahallille. Voimistelun lajikulttuuri ei valtavia vapausasteita salli, toiminta on hyvin organisoitua ja valmentajan sana on laki. Musiikkitarjontakin keskittyy tiukasti kilpailuohjelmiin sopiviin rytmeihin.  Helposti luulisi, ettei tällainen toisen ääripään toiminta kiinnosta lapsia ja nuoria. Väärä luulo! Porukkaa on kuin kuuluisassa Vilkkilässä kissoja, iloinen ja kannustava tunnelma välittyy katsomon lehtereille saakka. Harvassa lajissa kymmenvuotias urheilijan alku pääsee esittämään omaa osaamistaan tuhatpäiselle yleisöjoukolle ja vielä aluemestaruuskilpailuissa.

Kummasta lajista meidän pitäisi ottaa mallia vai tarvitseeko ottaa lainkaan? Lumilaudalla liikkujia ja joukkuevoimistelijoita yhdistää voimakas yhteisöllisyys. Molemmissa lajeissa liikutaan valtavan paljon jo hyvin nuorena. Ero on siinä, että ”lökäpöksyjen” yhteisöllisyys ilmenee vapauden korostamisena, voimistelijoilla päinvastoin. Voimistelijat harjoittelevat jo nuorena valtavasti ammattivalmentajan ohjauksessa, lumilautailijat liikkuvat paljon itsenäisesti tai pienryhmissä, mutta eivät välttämättä edes tunnusta harjoittelevansa. Molempia lajeja on hauska tehdä ja toiminta on houkuttelevaa. Molemmissa lajeissa on mahdollisuus kehittyä huippu-urheilijaksi tai jatkaa lajia hyvänä harrastuksena.

Meidän ei kannata välttämättä kopioida kumpaakaan, mutta houkuttelevuuteen meidän kannattaa kiinnittää huomiota. Olemme jo nyt kohtalaisen houkutteleva yksilö- ja kestävyyslaji. Tämän asian on huomioinut myös yleisurheilu joka omassa julkaisussaan juuri kirjoitti aiheesta kysymyksellä: ”Miksi lahjakkaat kestävyysjuoksijat valitsevat suunnistuksen?” Tästä suitsutuksesta huolimatta, kannattaa silloin tällöin vieraille muiden lajien parissa ja arvioida toimintaamme eri perspektiivistä.  Vaikka meillä menee hyvin, on meillä vielä paljon kehitettävää houkuttamisessa ja koukuttamisessa.

-Mika Kulmala-

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail