Suunnistuksen strategia etenee

Suunnistusliiton päättäjät hioivat lauantaina Lahdessa lajin yhteistä suuntaa vuosille 2011-2015. Suunnistuksen päättäjät haluavat korostaa seuraavan viiden vuoden aikana lajin menestystä, houkuttelevuutta, näkyvyyttä ja arvostusta. Lopullisen muotonsa seuraava strategia saa marraskuussa liittovaltuuston syyskokouksessa.

Käytännössä strategiset linjaukset pitäisivät sisällään huippu-urheilussa mm. maajoukkueen Vuokatti-projektin, jonka tavoitteena on Suomen palauttaminen lajin ykkösmaaksi kotikisoissa 2013. Nuorisosuunnistuksessa lähivuosina halutaan korostaa 13-18-vuotiaiden harjoittelun kehittämistä sekä ohjaajien ja valmentajien yhteistä koulutusta. Harrastesuunnistuksessa tähtäimessä on valtakunnallisten aikuisille suunnattujen suunnistus- ja Jukola-koulujen aloittaminen. Viestinnässä lähivuosien panostus puolestaan halutaan suunnata tv-tuotannon ja muun sähköisen viestinnän kehittämiseen.

– Lajin sisällä resursseja on muutakin kuin liiton budjetin verran, sillä vuosittain suunnistuksessa liikkuu lähes seitsemän miljoonan euron edestä rahaa. Siihen peilaten uusien strategisten linjausten edellyttämä noin 200 000 euron lisäpanostuksen löytäminen ei pitäisi olla mahdotonta, uskoo Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Kulmala.

Suunnistusliiton päättäjät pohtivat strategiaseminaarissaan myös vaihtoehtoja tarvittavien lisäresurssien löytämiseen. Pohdinnassa olivat mm. kilpailijamaksun korottaminen sekä kilpailijamaksun ulottaminen kansallisten kilpailujen kuntosarjoihin.

– Jos pystymme lähivuosina lisäämään suunnistuksen menestystä, näkyvyyttä, houkuttelevuutta ja arvostusta, se antaa seuroille, alueille ja yksittäisille suunnistajille eväitä viedä suunnistusta eteenpäin omassa ympäristössään. Olemme luomassa nimenomaan suunnistuksen yhteistä strategiaa – ei siis pelkästään Suunnistusliiton strategiaa, Kulmala tähdentää.

Suunnistuksen strategian työstö jatkuu marraskuuhun,  jolloin liittovaltuusto päättää strategiasta sekä ensi vuoden toimintasuunnitelmasta.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail