Kuivaa kautta ei Norjassa ole vietetty säiden puolesta vaan suunnistuksen arvokilpailumenestymättömyyden takia. Itse asiassa MM-kisojen aikaan kylmä sade on piiskannut norjalaisia naamaan muutaman vuoden ajan. Trondheimin mitalisade päätti norjalaisten kuivan kauden.
Onhan Norjalla ollut Marianne Andersen, Anne Margrethe Hausken ja Anders Nordberg, jotka ovat menestyneet myös mannermaisissa maastoissa. Mutta norjalaismiehillä oli tosiaan ennen kotikisoja 25 MM-kultaa ja nyt niitä on 27! Ruotsalaisilla mestaruuksia on 17, sveitsiläisillä Mattias Müllerin sprinttimestaruuden jälkeen 9 ja suomalailla 5. Andrei Hramov onnistui saavuttamaan MM-kullan kuudensissa perättäisissä MM-kisoissa eli hän on yksin suomalaisia miessuunnistajia menestyneempi.
Norjalaisen miessuunnistuksen nostivat aallon harjalle Audun Weltzien, Carl Waaler Kaas ja Olav Lundanes. Weltzien voitti kesäkuussa Nordic O-tourin, Waaler Kaas MM-keskimatkan ja Lundanes MM-pitkän matkan. Yhdessä he muodostivat viestijoukkueen, joka saavutti MM-hopeaa. Pitkällä matkalla menestyksen täydensi Nordberg, joka suunnisti hopeaa ja varmisti norjalaisten kaksoisvoiton kuninkuusmatkalla.
Marianne Andersen oli yksi kisojen pettyneimmistä urheilijoista, vaikka hän sai mitalin jokaiselta MM-matkalta. Hänellä on nyt 4 pronssia, 8 hopeaa ja viestikulta viime vuodelta. Henkilökohtainen kulta kuitenkin puuttuu ja sen karkaaminen näissäkin kisoissa huokui hänestä keskimatkan jälkeen.
Andersenin pudotti pilvilinnasta kahdesti suunnistuskuningatar ja hymyilevä hirmuhallitsija Simone Niggli. Sprintin ja pitkän matkan kultamitalit olivat Nigglin mestaruudet 16. ja 17. Huvittavaa huolestuneisuutta oli Nigglin naamalla keskimatkan lehdistötilaisuudessa, kun hän toivoi sveitsiläisten ymmärtävän MM-hopean ja hienon suorituksen arvon. Hänelle hopeamitali oli jotain erityistä, koska se on vasta toinen MM-hopea.
Andersenin tuntemuksia samoilla hetkillä voi vain arvuutella. Suomen päävalmentaja Janne Salmi ehti aiheeseen liittyen toteamaan kultamitalin vastaavan viittä tavallista mitalia. Minna Kaupin tapauksessa tilanne on suunnilleen niin, ja kaksi kultaa saattaa tarkoittaa Vuoden urheilija -palkinnon pokkaamista kotiin.
Kohti Suomen kotikisoja
Suomalainen huippusuunnistus on samanlaisessa kriisissä kuin norjalainen huippusuunnistus oli. Kyllä Minna Kauppi on kultainen sanan kaikissa merkityksissä – mahdollisesti Vuokatissakin, mutta suunnistusmaan tasoa ei mittaa yksi urheilija. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Sveitsi, Norja, Ruotsi ja Ranska, jotka menestyivät Suomea paremmin Norjassa. Näiltä mailta EM- ja MM-kisat mukaan lukien löytyy useampia mitalisteja ja paljon enemmän sijoituksia kymmenen ja kuuden joukkoon. Suomalaisnaiset ovat oikealla tiellä.
Ennen Suomea kilpaillaan ensi vuonna Ranskassa ja 2012 Sveitsissä. Trondheimin kisoihin menestyksekkään uransa päätti Ruotsin Emil Wingstedt. Ensi vuonna Thierry Gueorgiou yrittää valloittaa pitkän matkan ja viestin kotikisoissa päättääkseen uransa kaiken voittaneena. Simone Niggli on jo voittanut kaiken, mutta sinnittelee varmaan kotikisoihin. 2013 suunnistusmaailman huipulla on tilaa uusille menestyjille, kun dinosauruksetkin ovat ehkä siirtyneet muihin rooleihin.
Suunnistusmaajoukkueen dinosaurukset Jani Lakanen, Janne Salmi, Mats Haldin, Pasi Ikonen ja Jarkko Huovila ovat osittain oman osansa tehneet. Norjan MM-kisat saattoivat olla viimeiset Jani Lakaselle ja päävalmentaja Salmelle – ainakin näissä rooleissa. Muut dinosaurukset jatkavat siihen saakka, kunnes uusia parempia suomalaissuunnistajia tulee.
Suomalaisen suunnistuksen ja urheilun kierous on siinä, että arvostamme mitaleita tänään, mutta emme vaativaa matkaa kohti huippua. Meidän pitäisi oppia arvostamaan ja tukemaan matkaa unelmia ja tavoitteita kohti! Meidän pitää arvostaa ja kunnioittaa menestyneitä dinosauruksia. He ovat edelleen idoleita, ikoneita ja Ikonen on vasta 29-vuotias! He ovat esikuvia, jotka inspiroivat ja ovat luoneet menestymisen perinteitä.
2013 Vuokatissa voin olla urheilija, toimittaja, toppatakkimies, vapaaehtoistyöntekijä tai suunnistusfani Suomen lippu kädessä television ääressä tai loppusuoran varressa. Kaikkia rooleja tarvitaan ja ne ovat yhtä tärkeitä. Ilman kaikkia osapuolia ei ole huippu-urheilua eikä todellista suunnistuskulttuuria. Vuokatin kotikisat ovat suunnistuskulttuurimme mittari.
– Juuso Metsälä –