Hannu Niemelle EM-kultaa tarkkuussuunnistuksesta

Suomen Hannu Niemi teki varman ja hallitun suorituksen perjantaina Ruotsin Bollnäsissä päättyneissä tarkkuussuunnistuksen EM-kisoissa. Niemi suoriutui päivän rasteista virheittä, ja otti EM-kultaa. Ensimmäisen päivän jälkeen kisaa tasapistein Niemen kanssa johtanut Lauri Kontkanen teki päätöspäivänä yhden virheen, joka kostautui putoamisena neljänneksi.

– Vedin mahdollisimman varman suorituksen, en ajatellut aikarasteilla aikaa ollenkaan, vaan sitä, etten menettäisi pisteitä, kertasi Niemi päivän onnistunutta taktiikkaansa.

Paralympiasarjassa Suomen Pekka Seppä teki perjantaina myös puhtaan suorituksen, ja nousi komeasti pronssille. Suomen menestys merkitsi myös voittoa Pohjoismaisessa maaottelussa ensimmäistä kertaa maaottelun historiassa. EM-joukkuekisan paralympiasarjassa Suomen kolmikko Pekka Seppä, Matti Mäntyniemi ja Kari Pinola otti pronssia. Avoimessa sarjassa Suomen joukkue oli kuudes.

Tarkkuussuunnistuksen EM-kisat, Ruotsi
Avoin sarja: 1) Hannu Niemi FIN 44 pistettä/aikarastin aika 200 s, 2) Marit Wiksell SWE 43/75,5, 3) Clive Allen GBR 43/132, 4) Lauri Kontkanen FIN 43/163,5, 5) Tsuyoshi Ban JPN 42/46,5, 6) Martin Fredholm SWE 42/110, 17) Martti Inkinen FIN 41/200,5, 20) Tuomas Väinä FIN 41/315, 27) Pertti Hartman FIN 40/302, 34) Risto Vainio FIN 39/269.

Paralympiasarja: 1) Ola Jansson SWE 43/99, 2) Michael Johansson SWE 42/176, 3) Pekka Seppä FIN 42/268, 4) Zdenko Horjan CRO 40/155, 5) Ivica Bertol CRO 40/155, 6) Nils-Olov Andersson SWE 40/195,5, 20) Seppo Bütt FIN 35/214,5, 27) Matti Mäntyniemi FIN 34/305,5, 32) Kari Melleri FIN 33/338, 34) Kari Pinola FIN 32/301, 41) Ken Gammelgård FIN 30/270,5.

Pohjoismainen maaottelu: 1) FIN  1 (Hannu Niemi, Lauri Kontkanen, Pekka Seppä, Martti Inkinen, Pertti Hartman) 210/1134, 2) SWE 1 209/759, 3) SWE 2 208/775,5.

 

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail