Vesa Taanilan suunnisti sijalle 9. EM-sprintissä Bulgariassa. Minna Kauppi oli 12. Mestaruudet menivät Ruotsin Helena Janssonille ja Sveitsin Fabian Hertnerille.
Vesa Taanila oli lähellä mitalia, sillä hän teki yhden noin puolen minuutin virheen.
– Tavoite oli kymmenen joukkoon ja sijoitukseen olen tyytyväinen. Yksi porrasrasti oli niin pienessä kolossa, että menin vierestä ohi, selvitti Taanila muuten loistavaa suoritustaan.
Minna Kauppi teki paljon virheitä, eikä kymmenen joukkoon ollut asiaa.
– Metsä- ja dyynisuunnistus sujui, mutta sokkeloisessa mökkikylässä tein monta virhettä, kertoi Kauppi.
Päävalmentaja Janne Salmi ei hurrannut suomalaispanosta, mutta suorituksissa oli myös paljon positiivista, joka toivottavasti konkretisoituu muilla matkoilla.
– Taanila on satsannut selvästi vain sprinttiin ja pitkään matkaan. Hän on saanut paketin kasaan ja kehittynyt valtavasti vuodessa. Naisilla ei keskittyminen tänään riittänyt, vaikka henkisellä puolella on tehty paljon töitä, totesi Salmi.
Salmen mukaan Kaupilla, Finckellä ja Taanilalla menestys ei ollut vauhdista kiinni. Suomalaiset lähtevät taistelemaan huomenna pitkän matkan karsintaan. Seuraavan kerran EM-mitaleita jaetaan keskiviikon viestissä.
EM-Sprintin finaali, Primorsko, Bulgaria
Miehet:
1) Fabian Hertner SUI 14.45, 2) Daniel Hubmann SUI 15.11, 3) Emil Wingstedt SWE 15.14, 4) Matthias Merz SUI 15.21, 5) Matthias Müller SUI 15.24, 6) Tue Lassen DEN 15.29, 9) Vesa Taanila FIN 15.37, 20) Olli-Markus Taivainen FIN 16.09, 23) Mats Haldin FIN 16.15, 38) Petteri Muukkonen FIN 16.51
Naiset:
1) Helena Jansson SWE 14.36, 2) Simone Niggli SUI 14.56, 3) Maja Alm DEN, 15.44, 4) Angela Wild SUI 15.53 4) Elise Egseth NOR 15.53, 6) Dana Brozkova CZE 16.08, 6) Signe Søes DEN 16.08, 12) Minna Kauppi FIN 16.27, 13) Anni-Maija Fincke FIN 16.40, 16) Anne-Mari Leskinen FIN 16.46, 18) Merja Rantanen FIN 16.49