Suomessa vain yksi rastiviikko vuosina 2013-14

Suomen rastiviikot eli Kainuun Rastiviikko ja Fin5-suunnistusviikko vuorottelevat vuosina 2013-14. Näin kumpanakin vuonna Suomessa järjestetään poikkeuksellisesti vain yksi iso rastiviikkotapahtuma. Päätös juontaa juurensa suunnistuksen MM-tapahtumaan, joka järjestetään Vuokatissa heinäkuussa 2013. MM-kisojen rinnalla järjestetään yleisökisana Kainuun Rastiviikko, johon tavoitellaan jopa 10 000 osallistujaa.

Fin5-suunnistusviikko pitää välivuoden MM-kesällä 2013. Vastaavasti Kainuun Rastiviikko pitää järjestelyissä välivuoden 2014, jolloin Fin5-suunnistusviikko järjestetään Kuusamossa.

– Haluamme satsata yhteen isoon tapahtumaan eli MM-viikkoon vuonna 2013, ja varmistaa sen järjestelyjen ja osallistujamarkkinoinnin onnistumisen. Uskomme näin päästävän kokonaisuuden kannalta parhaaseen lopputulokseen, kertoo Suunnistusliiton kilpailupäällikkö Petteri Palmi päätöksen taustoja.

Samaan uskovat myös Kainuun Rastiviikko ry:n puheenjohtaja Jarmo Hyvönen ja Fin5-suunnistusviikon vuoden 2014 järjestelyistä vastaavan Kuusamon Erä-Veikkojen toiminnanjohtaja Seppo Linjakumpu.

– Tämä päätös hyödyttää molempina vuosina kaikkia osapuolia. Me Kainuussa mietimme paljon, mitä välivuosi tarkoittaa ja menetämmekö sen myötä asiakkaita, ja pystymmekö säilyttämään seuratyöntekijämme palkkauksen vaatiman tulopohjan ilman rastiviikkoa. MM-kisojen imu tekee kuitenkin vuoden 2013 KRV:stä varmasti kautta aikojen suurimman. Meidän pitää pystyä irrottautumaan vanhoista ajatusmalleista, ja senkin takia välivuosi MM-taustoineen on meille tärkeä, korostaa Hyvönen.

Myös Linjakumpu näkee välivuoden tärkeänä uudistumisen ja kehittymisen mahdollisuutena.

– MM-tapahtuma on iso rutistus, johon pitää voida keskittyä. Me keskitymme suosiolla vuoden 2014 suunnistusviikkoon, jolloin kainuulaiset voivat hengähtää ja jatkaa taas vuoden tauon jälkeen uudistunein voimavaroin.