Yle televisioi Kytäjä-Jukolan

Suunnistusliitto ja Yleisradio ovat tehneet sopimuksen tämän vuoden tärkeimpien suunnistustapahtumien televisioinnista. Sopimus kattaa vuoden 2010 Jukolan viestin, pohjoismaisen Nordic O-Tourin sekä Norjassa järjestettävien MM-kisojen televisioinnin.

Käytännössä sopimus tuo suunnistusta erikoislähetyksissä Ylen kanavilla noin 26 tunnin ajan. Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Kulmala pitää tv-sopimusta lajin kannalta erittäin merkittävänä.

– Nyt meillä on mahdollisuus tavoittaa hyvinä katseluaikoina laajoja katsojajoukkoja, Kulmala tähdentää.

Yle Urheilun päällikkö Kari Mänty pitää suunnistusta luontevana lajina Ylen kanaville.

– Suunnistus on edelleen koko kansan laji. Televisioinnin kannalta on ollut tärkeätä, että nykytekniikka mahdollistaa urheilijoiden seuraamisen myös kameroiden ulottumattomissa, sanoo Mänty viitaten viime vuosina tv-lähetyksissä vakiintuneeseen gps-seurantaan.

Yle näyttää 19.-20.6. Hyvinkäällä suunnistettavan Jukolan viestin ensimmäisen kerran laajana pakettina ja suorina lähetyksinä.

– Jukola on mielestäni hyvin ylemäinen tapahtuma, Mänty arvioi.

Kytäjä-Jukolan molemmin puolin tv-ruudussa nähdään maailman huippujen menoa rasteilla, sillä Yle televisioi maailmancupiin kuuluvan Nordic O-Tourin osakilpailut Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomen osakilpailu käydään Tuusulassa Jukolaa edeltävänä torstaina (17.6.), Ruotsin osakilpailu Tukholmassa seuraavana tiistaina (22.6.) ja Norjan osakilpailu Raufossissa lauantaina 26.6. Nordic O-Tourin kisamuodot poikkeavat totutusta, sillä Tuusulassa kilpaillaan keskimatkan ja sprintin yhdistelmänä ja Tukholmassa pudotussprintti.

– Maailmancupin osakilpailujen televisiointi on tärkeää, jotta suunnistuksen kansainväliset huiput tulevat suomalaisille tutummiksi. Samalla luodaan mielenkiintoa loppukesän MM-koitoksiin. Nordic O-Tourin uusien kisamuotojen toimivuus nähdään nyt myös televisiossa, Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Kulmala korostaa.

Norjassa elokuussa järjestettävistä MM-suunnistuksista Yle televisioi kaikki finaalit. Suunnistusliiton tavoitteena on nostaa lajin tv-profiilia pitkällä tähtäimellä.

– Tavoitteena on luoda pitkäjänteinen tv-paketti, joka huipentuu vuoden 2013 MM-kisoihin Vuokatissa, toimitusjohtaja Kulmala kertoo.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail