Staffan Tunis viides EM-sprintissä

Suomalaiset jäivät ilman mitalia lauantain hiihtosuunnistuksen EM-sprintissä Romanian Miercurea Ciucissa. Staffan Tunis oli viides kolme sekuntia pronssista jääneenä. Heti kisan jälkeen Tunis oli alustavissa tuloksissa neljäntenä, sillä Venäjän Andrei Grigorijev hylättiin. Illan palkintojenjaossa venäläinen kuitenkin kävi pokkaamassa pronssin yhdessä Ruotsin Erik Rostin kanssa.

Naisten kisassa paras suomalainen oli kahdeksanneksi sijoittunut Marttiina Joensuu. Nuorten MM-kisoissa suomalaisilla oli paras päivänsä, mutta mitali jäi saamatta. Milka Leppäsalmi otti nuorten toistaiseksi parhaan sijoituksen ollen alustavissa tuloksissa neljäs. 17-vuotiaitten EM-kisassa Lauri Nenonen oli kisan nopein ja kirkasti alkuviikon kaksi pronssiaan kullaksi.

EM-sprinttiradalla oli runsaasti lyhyitä rastivälejä, joten sujuvuutta peltoalueen rinteessä tarvittiin. Staffan Tunis oli kisaansa tyytyväinen, vaikka tunnusti olleensa vielä väsynyt voittoisan EM-pitkän matkan jälkeen.

– Rata oli helppo, virheitä ei tullut, hän kertoi maalissa.

Muut Suomen miehet jäivät kärkikymnmenikön ulkopuolelle, sillä Olli-Markus Taivainen, Pasi Kiiskinen ja Teemu Köngäs olivat sijoilla 12-14. Miesten kisan voitti jälleen kerran Venäjän Eduard Hrennikov, joka oli kolme sekuntia maanmiestään Andrei Lamovia nopeampi.

Naisten voiton vei Venäjän Tatjana Vlasova viiden sekunnin erolla Ruotsin Josefine Engströmiin. Suomen paras oli EM-listalla kahdeksanneksi sijoittunut Marttiina Joensuu.

– Terävyys puuttui, flunssasta alkuviikon kärsinyt Joensuu harmitteli kisan jälkeen.

Joensuun takana tuli tiivis rypäs Suomen naisia: Liisa Anttila oli 9:s, Tiia Tallila 10:s ja Pernilla Tunis sijalla 13. Maailmancupin listalla suomalaisten sijoitusta pudotti yhdellä pykälällä kolmanneksi sijoittunut Kazakstanin Olga Novikova.

Nuorten MM-sprintissä Suomi oli jo lähempänä mitalitilin avaamista kuin alkuviikon kisoissa. Milka Leppäsalmi jäi 13 sekuntia mitalipallilta ja oli alustavissa tuloksissa neljäs. Kymppisakkiin kiilasivat myös Anna Närhi (9.), Taneli Pantsar (6.), Peter Sundelin (9.) ja Tero Linnainmaa (10.).

17-vuotiaitten EM-kisan voiton vei Lauri Nenonen, joka otti EM-viikon kolmannen mitalinsa. Tuomas Kotro säesti jälleen hyvin ollen viides. Vilmalotta Silvonen oli yhdeksäs.

Hiihtosuunnistuksen EM-kisat, Miercurea Ciuc Romania
Sprintin alustavat tulokset

Miehet: 1) Eduard Hrennikov RUS 12.56, 2) Andrei Lamov RUS 12.59, 3) Erik Rost SWE ja Andrei Grigorijev RUS 13.02, 4) Staffan Tunis FIN 13.05, 5) Hans Jörgen Kvåle NOR 13.09, 6) Öyvind Watterdal NOR 13.18, 12) Olli-Markus Taivainen FIN 13.27, 13) Pasi Kiiskinen FIN 13.28, 13) Teemu Köngäs FIN 13.28, 21) Janne Häkkinen FIN 13.42, 25) Petri Kiiskinen FIN 13.53.
Naiset: 1) Tatjana Vlasova RUS 12.57, 2) Josefine Engström SWE 13.02, 3) Helene Söderlund SWE 13.08, 4) Åsa Zetterberg-Eriksson 13.42, 5) Olga Trifanova 13.50, 6) Anastasia Kravtsenko RUS 13.53, 8) Marttiina Joensuu FIN 13.55, 9) Liisa Anttila 13.58, 10) Tiia Tallila FIN 14.01, 13) Pernilla Tunis FIN 14.14, 15) Laura Kempas FIN 14.24, 17) Anni Honkimaa FIN 15.08. Maailmancupissa Kazakstanin Olga Novikova oli kolmas ajalla 13.06, joten cupissa suomalaisten sijoitukset ovat yhtä pykälää heikommat.
Nuorten MM-kisat, alustavat tulokset
Miehet: 1) Stepan Malinovski RUS 13.01, 2) Mihail Utkin RUS 13.19, 2) Juri Jazukov , 6) Taneli Pantsar FIN 13.43, 9) Peter Sundelin FIN 14.09, 10) Tero Linnainmaa FIN 14.20,  12) Antti Vainio FIN 14.30, 21) Lauri Linnainmaa FIN 15.43, 33) Tommi Reponen FIN 17.08.
Naiset: 1) Maria Nordström SWE 13.18, 2) Marie Asprusten NOR 13.29, 3) Anastasia Svir RUS 13.44, 4) Milka Leppäsalmi FIN 13.57, 9) Anna Närhi FIN 14.30, 13) Mira Kaskinen FIN 15.03, 14) Eeva-Liisa Hakala FIN 15.06, 25) Kaisa Lylynperä FIN 17.34, 29) Sonja Mörsky FIN 18.00.
17-vuotiaitten nuorten EM-kisat
Pojat: 1) Lauri Nenonen FIN 13.15, 2) Ulrik Nordberg SWE 13.29, 3) Nauris Raize 13.51, 5) Tuomas Kotro FIN 13.56.
Tytöt: 1) Linda Lindkvist SWE 13.13, 2) Frida Sandberg SWE 14.10, 3) Tatjana Oborina RUS 14.38, 9) Vilmalotta Silvonen FIN 15.33.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail