Marika Haralle MM-hopeaa pitkältä matkalta

Nuori, 21-vuotias, Marika Hara saavutti pitkän matkan hopeaa pyöräsuunnistuksen MM-kilpailuissa Puolan Ostrodassa. Hopeamitali tuli tamperelaiselle itselleenkin yllätyksenä.

– En osannut odottaa mitään pitkältä matkalta. Lähdin tekemään omaa suoritustani ja yllätyin, kun kuulin maalissa, että nyt on mennyt todella hyvin, MM-sprintissä kuudenneksi sijoittunut Hara tuumi kilpailun jälkeen.

Naisten pitkän matkan kilpailu, 26,9 kilometriä, ajettiin sateiden pehmentämässä maastossa. Hara päätti ennen kilpailua lähteä kilpailuun ilman paineita.

– En tiennyt, kuinka hyvin raskaassa mutakelissä jaksan, joten lähdin ajalemaan rauhallisesti. Hyvin jaksoin ja kun reitinvalinnat osuivat kohdalleen maali tuli yllättävän pian vastaan, kolmansiin MM-kilpailuihinsa osallistunut Hara kertoi.

Naisten osalta myös pronssi oli lähellä, sillä olkapäävammasta kärsinyt Ingrid Stengård jäi vain sekuntin kolmanneksi ajaneesta Tanskan Lina Pedersenistä. Kirsi Korhonen oli 10. ja Maija Lång 19. Yksi Suomen mitalitoivoista, Päivi Tommola joitui jättämään kisat väliin sairastumisen takia.

Saarela taas palkintopallilla

Kokkolalainen Samuli Saarela ajoi kisojen toisen täysosuman, nousten nuorten MM-pitkällä matkalla pronssille. Saarela oli myös sprintissä kolmantena.

Myös tyttöjen kilpailussa nähtiin iloisia yllätyksiä, kun Kaisu Yli-Peltola onnistui taistelemaan itsensä viidenneksi ja Tarja Vesanto kuudenneksi.

Tulokset, pyöräsuunnistuksen MM-pitkä matka, Ostroda, Puola

D21

1) Schaffner Christine SUI 83.14, 2) Hara Marika 85.11, 3) Pedersen Line DEN 86.20, 4) Stengard Ingrid 86.21, 10) Korhonen Kirsi 90.53, 19) Lang Maija 93.04

M21
1) Gritzan Ritsan RUS 102.28, 2) Gasbjerg Torbjorn DEN 104.16, 3) Okle Beat SUI 104.22, 14) Tervala Mika 109.09, 24) Saarinen Juho 115.53, 30) Sarkkinen Timo 119.22, 40) Turkka Tuukka 125.38, 45) Laurila Jussi 128.45

M20
1) Glukhov Valeriy RUS 78.37, 2) Pospisek Marek CZE 81.21, 3) Saarela Samuli 81.47,…, 12) Juura Elmeri 88.01,  14) Niemi Pekka 89.33, 20) Jutila Juuso 94.27,  25) Wik Toni 97.06,  38) Pensas Mika 101.53

D20
1) Poverina Svetlana RUS 80.16, 2) Hess Corinne SUI 81.27, 3) Laneva Irina RUS 83.09,…, 5) Yli-Peltola Kaisu 83.43, 6) Vesanto Tarja 83.50, 16) Sundelin Susann 91.10, 24) Tallila Tiia 94.35

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail