PM-sprintin mitalit naisten varassa

Minna Kauppi ja Heli Jukkola avasivat Suomen mitalitilin torstaina Tanskan Bornholmin saarella alkaneissa suunnistuksen PM-kisoissa. Kauppi oli avausmatkana juostussa sprintissä toinen ja Jukkola kolmas.

Naisten kisan voitti Ruotsin Helena Jansson, joka oli runsaan kahden kilometrin radalla kahdeksan sekuntia Kauppia nopeampi. Kauppi puolestaan löysi rastit viisi sekuntia Jukkolaa nopeammin.

Miesten kisan voitti Sveitsin Matthias Merz seitsemällä sekunnilla ennen Ruotsin Jonas Pilbladia. Paras suomalainen oli kuudenneksi sijoittunut Jarkko Huovila, joka hävisi ykkössijan 36 sekunnilla.

Sprintti käytiin Bornholmin saaren koillisrannikolla Gudhjemin pikkukaupungissa. Kisa tarjosi vaihtelevaa suunnistusta, sillä rata kulki rantakallioilla, kapeilla kaupunkikujilla sekä jyrkkiä, avoimia rinteitä.

– Vaativalla radalla olisi voinut paremminkin suoriutua, mutta mitali on aina mitali, kertoi hopealle sijoittunut Kauppi.

Hän sanoi tehneensä radalla useita pieniä virheitä, ja seitsemännellä rastilla noin 35 sekunnin virheen.

Jukkola puolestaan menetti kirkkaammat mitalit jo ensimmäisellä rastivälillä.

– Putosin heti kartalta, kun luin heti lähdöstä väärää talon kulmaa. Suunnistus oli vähän tökkimistä, eikä toivomaani sujuvaa, harmitteli Jukkola kisan jälkeen.

Miesten kisassa Tero Föhr oli kisan loppuvaiheessa kiinni mitalissa, mutta huono reitinvalinta loppuradan pitkällä välillä kostautui, ja vehkalahtelainen putosi sijalle 22. Jonne Lakanen joutui keskeyttämään saatuaan lasinsirun jalkapohjaansa.

Nuorten kisassa paras suomalainen oli kuudenneksi sijoittunut Olli-Markus Taivainen. Tytöissä paras suomalainen oli Outi Ojanen, joka oli yhdeksäs.

Tulokset:
Suunnistuksen PM-kisat, Bornholm Tanska
Sprintti, miehet: 1) Matthias Merz SUI 15.31, 2) Jonas Pilblad SWE 15.38, 3) Matthias Müller SUI 15.40, 6) Jarkko Huovila FIN 16.07, 13) Mats Haldin FIN 16.27, 16) Vesa Taanila FIN 16.32, 20) Jörgen Wickholm FIN 16.45, 21) Pasi Ikonen FIN 16.47, 22) Tero FÖhr FIN 16.48, 26) Tuomas Tervo FIN 17.00, 27) Kim Fagerudd FIN 17.01, JOnne Lakanen FIN kesk.
Naiset: 1) Helena Jansson SWE 17.19, 2) Minna Kauppi FIN 17.27, 3) Heli Jukkola 17.32, 12) Bodil Holmström FIN 18.15, 14) Katri Lindeqvist FIN 18.23, 15) Riina Kuuselo FIN 18.25, 21) Pinja Satri FIN 18.58, 25) Marttiina Joensuu FIN 19.11, 29) Karoliina Sundberg FIN 19.30, Paula Iso-Markku FIN hyl.
Pojat: 1) Sören Bobach DEN 14.29, 6) Olli-Markus Taivainen FIN 15.42, 7) Oskari LIukkonen FIN 15.46, 10) Aaro Asikainen FIN 15.49, 21) Leo Laakkonen FIN 16.55, 26) Juuso Metsälä FIN 17.38, 28) Vili Niemi FIN 17.52, Antti Nurmonen hyl.
TYtöt: 1) Siri Ulvestad NOR 15.23, 9) Outi Ojanen FIN 16.41, 10) Venla Niemi FIN 16.49, 13) Heini Papinsaari FIN 16.54, 18) Saila Kinni FIN 17.35, 21) Marjo Liikanen FIN 17.48, 29) Maija Sianoja FIN 18.40, 30) Aino Leskinen FIN 18.41.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail