Suunnistusliiton toiminta kasvaa merkittävästi

Suunnistusliiton liittovaltuusto hyväksyi sunnuntaina syyskokouksessaan vuoden 2007 talousarvion, jonka loppusumma on 1,96 miljoonaa euroa. Talousarvio kasvaa vuoteen 2006 verrattuna lähes seitsemällä prosentilla.

– On merkittävää, että pystymme suuntaamaan näin paljon aiempaa enemmän resursseja toimintaan. Liiton oma pääoma on nyt sillä tasolla, ettei ole tarvetta tehdä ylijäämää, joten lisäpanostus suuntautuu suoraan toimintaan, Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mikko Salonen korostaa.

Suurin lisäpanostus korostuu huippu-urheiluun, jonka kulubudjetti kasvaa 14 %.

– Tällä haluamme varmistaa huippu-urheilun menestyksen jatkumisen tulevinakin vuosina, Salonen jatkaa.
Suunnistusliitto panostaa jatkossa merkittävästi myös päätapahtumiensa Jukolan viestin, Fin5-suunnistusviikon sekä Kainuun Rastiviikon kehittämiseen.

Yhteistyössä lähivuosien järjestäjien ja Jukolan viestin taustajärjestön Kaukametsäläiset ry:n kanssa palkataan keväällä markkinointipäällikkö.

– Tämä on osa liiton strategiaa, jolla pyrimme nostamaan toimintamme laatua, perustelee liiton puheenjohtaja Heikki Kauppinen.

Liittovaltuusto valitsi varapuheenjohtajaksi uudelleen Kirre Palmin Hämeestä. Hallituksen muut erovuoroiset jäsenet Tapio Pussinen Lapista ja Mika Mannervesi Varsinais-Suomesta valittiin myös yksimielisesti toiselle kaksivuotiskaudelleen.