Valikko

Kesän 2014 VOL-leirit

·

·

Kesän 2014 VOL-leireille valittujen urheilijoiden nimet ovat alla. Valinnat leirille on tehty vuoden 2013 loppurankin perusteella siten, että 16-sarjasta on valittu vuonna 1998 syntyneistä 59 parhaiten sijoittunutta tyttöä ja 51 parhaiten sijoittunutta poikaa. Tyttöjen ja poikien suhde määräytyy sen perusteella, miten monta vuonna 98 syntynyttä tyttöä ja poikaa on 16-sarjan loppurankilla.

Aluepaikalle voidaan valita harkinnan mukaan, jotta joka alueelta on tyttö ja poika leirillä. Tänä vuonna on aluepaikalle valittu tyttö Kainuusta, Keski-Pohjanmaalta ja Satakunnasta, sekä poika Lapista, Pohjois-Pohjanmaalta ja Savo-Karjalasta.

Leireille tehdään lisävalinnat 24.5.2014 kilpailtavan SM-keskimatkan jälkeen ajettavalta on line -rankilta. Tuolloin valitaan D16-sarjasta vielä 23 vailla paikkaa olevaa tyttöä ja H16-sarjasta 22 vailla paikkaa olevaa poikaa, jotka ovat syntyneet vuonna 1998 tai 1999. Lisävalintamäärät perustuvat vuoden 2013 loppurankilla olevien 1998 ja 1999 syntyneiden tyttöjen ja poikien määriin. Lisävalintojen yhteismäärä on 45 urheilijaa.

VOL-leirit tarjoavat 15–16-vuotiaille nuorille mahdollisuuden hioa suunnistustaitoaan osaavien leiriohjaajien opastuksella. Monipuolisten suunnistuksen taitoharjoitusten lisäksi leiriläiset saavat tietoa fyysisestä harjoittelusta. Leiripäivien ohjelmaan sisältyy testit, luentoja ja myös leikkimielisiä kisailuja. Leiriviikon aikana nuorilla on mahdollisuus tutustua eri puolilta Suomea tuleviin samanikäisiin nuoriin.

Kesän 2014 VOL-leirit järjestetään ma 9.6. – pe 13.6. Kisakeskuksen urheiluopistolla Raaseporin kunnassa ja Vuokatin urheiluopistolla Sotkamossa. Valituille urheilijoille lähetetään henkilökohtaiset kutsut huhtikuun alussa. Kevään on line -rankin perusteella valituille lähetetään kutsu leirille välittömästi valinnan jälkeen toukokuussa.

Ennen leiriä tulee leiriläisten tehdä Kasva Urheilijaksi -elämänrytmitesti. Leirin aikana tehdään Kasva Urheilijaksi -ominaisuustestit ja leirin jälkeen on suositeltavaa tehdä Kasva Urheilijaksi -motivaatiotesti. Kukin urheilija voi tehdä näitä testejä jo kuluvan talven aikana. Elämänrytmitestin ja motivaatiotestin pääsee tekemään vaikka heti rekisteröitymällä ja kirjautumalla Kasva Urheilijaksi -palveluun. Ominaisuustestin videoita pääsee katsomaan sivuilla rekisteröitymättä.www.kasvaurheilijaksi.fi

Kerrothan seurasi nuorille leirivalinnoista.

Vuokatti: Etelä-Pohjanmaa, FSO, Kaakko, Satakunta ja Uusimaa

Kisakeskus: Häme, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Lappi, Päijät-Häme, Pohjois-Pohjanmaa, Savo-Karjala ja Varsinais-Suomi

Vuokatti
Etelä-Pohjanmaa
Rintala Niku TeuRi
Koskela Sanna RaJu
Hakala Noora LapVi
Mäntylä Tiina RasKe
Koivisto Julia KortJV
FSO
Sevelius Emil Orient
Visuri Ilari OK77
Holmback Hannes Femman
Holmback Anton Solf
Stubb Hannes Falken
Kettunen Teo SV
Hansén Linus Botnia
Cederberg Ida-Marie PIF
Nymalm Amy PIF
Hasu Iina Orient
Torrkulla Julia Femman
Liitiäinen Janika Orient
Pakkanen Anni SV
Kuuttinen Jannike NOK
Kaakko
Heikkinen Valtteri VeVe
Niskanen Janne VeVe
Suutari Matti VeVe
Toivanen Elmeri KS
Pätäri Viljami KS
Väyrynen Antti KyS
Takanen Samu VeVe
Pätäri Valtteri KS
Pylvänäinen Samu KS
Ahola Eveliina Navi
Lahdelma Saana Navi
Nenonen Liisa SKVuoksi
Ruoti Roosa VeVe
Similä Roosa SKVuoksi
Satakunta
Mäkinen Tuukka LLuja
Tuominen Juho KanSu
Mikkola Liina RasKa
Uusimaa
Heikkilä Tuomas MU
Hakuli Tommi KeU
Lahtinen Vesa HiKi
Palmen Alvar EsSu
Tiljander Ville HyRa
Lampinen Aaro MU
Koikkalainen Severi Pihkan
Lehtoranta Teemu TVV
Sundman Josefina HiKi
Roininen Essi HS
Nummela Liinu MU
Plit Heidi Lynx
Norrbacka Sanni HyRa
Mahlamäki Ella EsSu
Friman Ronja HyRa
Saalo Hanna-Mari MU
Suominen Sohvi HiKi
Mäkinen Riikka MU
Ridanpää Iina EsSu
Korhonen Saara TVV
Kisakeskus
Häme
Julkunen Aaro LHR
Eerola Teemu TP
Puranen Konsta Koovee
Mustajoki Taavi TP
Pitkänen Konsta TP
Ahola Erik KangSK
Nurminen Jani VaHa
Kemppi Mikko KangSK
Kommio Niko HlS
Korhonen Miikka TP
Hakala Petteri RaN
Huhtanen Kiri TP
Haanpää Anni TP
Rintanen Heini KangSK
Annala Vilma KangSK
Pitkänen Salla TP
Kontkanen Ronja KangSK
Nurminen Jutta VaHa
Pajula Annika KangSK
Isokallio Kiia RaN
Hakomäki Emmi TP
Lehtinen Jenna HlS
Rautakorpi Miina KangSK
Piippo Eveliina KangSK
Suojanen Susanna Koovee
Kainuu
Härkönen Tommi KaSu
Haverinen Riikka KaSu
Keski-Pohjanmaa
Koivumäki Lauri KoS
Pajukangas Mikko KPV
Halla-aho Emma HimU
Keski-Suomi
Kaario Otto S-JKL
Klemettinen Veera S-JKL
Kovanen Maiju S-JKL
Lappi
Saarela Antti KemU
Kotila Laura OH
Päijät-Häme
Kiljunen Eemeli RaVa
Hirvonen Joni AR
Leirimaa Lauri RaVa
Kyrö Anni RaVa
Pohjois-Pohjanmaa
Jokikokko Oskari PudU
Niva Sara LaiVe
Haapasalo Henriikka Pohjant
Harju Moona PudU
Stenius Veera LaiVe
Jaakola Emma-Noora PudU
Savo-Karjala
Koivusalo Kalle IlU
Räsänen Johanna KuoSu
Kirvesmies Annika KuoSu
Oksanen Emmi SiiRa
Varsinais-Suomi
Ruohola Akseli MSParma
Lapila Eero MSParma
Laaksonen Arttu AngA
Valkila Saku TuS
Nokka Atte Rasti88
Juva Jonna AngA
Haapasaari Ilona TuS
Rontu Nella AngA
Aaltonen Anniina MSParma
Vuori Emilia AngA
Reiman Aino AngA