Valikko

Venla Harju EM-pitkän matkan 7. Miika Kirmula sijalle 8

·

·

, , ,

Suunnistuksen EM-kilpailut käynnistyivät Liettuassa pitkän matkan kilpailulla.

Venla Harju suunnisti päivän parhaana suomalaisnaisena sijalle seitsemän, jääden päivän voittajalle, Ruotsin Tove Alexanderssonille 10 minuuttia. Toiseksi suunnisti Sveitsin Simona Aebersold ja kolmanneksi Ruotsin Sanna Fast, joka hänkin jäi voittajalle jo lähes neljä ja puoli minuuttia.

Myös Maija Sianoja ylsi kymmenen parhaan joukkoon ollen 9:s. Lisäksi aikuisten arvokilpailudebyyttinsä tehnyt 21-vuotias Eeva-Liina Ojanaho suunnisti ennakkoluulottomasti sijalle 13.

Venla Harjulla 14 kilometrin rataan Liettuan supikoissa ja tiheiköissä kului aikaa 1:39:47.

– Vähän vaikea analysoida vielä. En tiedä yhtään, miten kisa on mennyt muihin verrattuna. Sen tiedän, että tein kolmosella virheen. Ajauduin vinoon ja vähän mietin siinä. Luulen, että oman tasoinen suoritus oli. Kyllä mulla ihan hauskaa siellä oli.

Heti alkumatkasta olleen areenan ohijuoksun lisäksi Harju yllättyi kartankäännössä.

– En ollut katsonut rataa eteenpäin, menin vain rasti kerrallaan. Kun kartan kääntö tuli ja huomasin, että vielä on semmoinen lenkki. Siinä vaiheessa vähän yllättyi.

Fyysisellä puolella Harjulla oli erilaisia vaiheita radan aikana.

– Välillä tuntui, että ei jaksa yhtään ja välillä oli niin hankala edetä, että oli vähän epätoivoinen. Se oli onneksi vaan lyhyt pätkä. Sitten oli semmoisia mukaviakin pätkiä ja tuntui, että kyllä mä suht ok jaksoin loppuun.

Kartan isot tiheiköt aiheuttivat Harjun jo ennen kilpailuja povaamia tilanteita, joissa piti olla hyvä ja varma suunnitelma, mutta samaan aikaan piti sietää epävarmuutta sen toteutumisen osalta. 

– Kun oli tummanvihreetä muutamalla välillä, ja kun alkaa väsyä, jotenkin ei ajatus ole enää niin terävänä. Luotin, että mulla on suunta ja jonkinlainen käsitys siitä, niin kyllä se rasti sieltä tuli.

– Ei ollut huippuveto, mutta ihan ok.

Eeva-Liina Ojanaho Kuva: Anu Uhotoinen

Aikuisten arvokilpailujen ensikertalainen Eeva-Liina Ojanaho sai pidettyä suorituksen kasassa hetkellistä kompassin sekoamista sähkölinjan kohdalla lukuun ottamatta. Maaliin tultuaan Ojanaho sai istuskella johtajan tuolilla pitkän tovin, ennen kuin kärkiaika meni uusiksi.

– Hallittu mutta ei ihan täydellinen suoritus ja alkoi jalka painaa. Olin suht yllättynyt, että oli noinkin pitkään kärkipaikka.

– Oli kivaa. En hirveästi miettinyt siellä, että nämä on EM-kisat. Yritti vaan keskittyä. Ja olen tosi kiitollinen, että saa olla täällä.

Suomen miehistä Miika Kirmula suunnisti kahdeksanneksi ja Olli Ojanaho sijalle yhdeksän. Pitkän matkan EM-voittoon suunnisti Norjan Kasper Harlem Fosser, hopealle Sveitsin Fabian Aebersold ja pronssia otti Ruotsin Viktor Svensk. Hopeasijat menivät sisaruksille.

Kirmulan valmistautumista EM-kilpailuihin on varjostanut nilkkavamma, joka ei kuitenkaan estänyt 17 kilometrin pituiseen kilpailuun osallistumista. Suoritustaan Kirmula kuvaili loppukesän mukaiseksi.

Miika Kirmula Kuva: Anu Uhotoinen

– Ei tullut isoja virheitä mutta ehkä huonoja reitinvalintoja. Ei uskaltanut mennä tarpeeksi suoraan. Ehkä osittain jalkavaivan takia yritti ottaa vähän parempaa alle, vaikka maasto oli ihan hyvää.

– Kasi puolen suoritus. Ei mitään isoja virheitä. Ihmettelemistä kertyi aika paljon. 

Kilpailun voittanut Fosser sai Kirmulan kiinni radan loppuosalla ja maaliin kaksikko saapui yhtä matkaa. Vaikka Fosserin loppuaika kirjattiin kuusi minuuttia Kirmulan aikaa kovemmaksi, vaikutus etenemisvauhtiin tuntui metsässä päinvastaiselta.

– Tuntui, että vauhti putosi, mutta varmasti aika parani, kun oli niin sujuvaa, eikä mitään omaa ryntäilyä. 

Olli Ojanaho Kuva: Anu Uhotoinen

Olli Ojanaho kuvaili suorituksen jälkeisiä tunnelmia maalissa kaksijakoisiksi. 

– Rasteille ei tullut oikeastaan mitään virheitä, mutta tuntui, että muutama pidempi väli ei tullut ihan optimivalintoja ja jäi paikoitellen vähän jumiin. Niissä tuli ehkä jonkin verran takkiin.

Ojanahon seurakaveri Mathieu Perrin otti tämän kolmella minuutilla kiinni rastin 13 paikkeilla.

– Yritin siitä tsempata maaliin, vaikka tietenkin kun joku saa kiinni, ei se ikinä kivaa ole. Ehkä osasi sitä odottaa, kun ei ollut ihan tykkisuoritus alla. 

Alkumatkasta Ojanahon taktiikkana oli ottaa mahdollisimman varmoja ja isojakin kiertoja.

– Jossain ekan kolmanneksen jälkeen yritin yhdellä välillä vähän liian suoraan ja siellä jäin pahasti jumiin. Veikkaan, että olisi pitänyt kierrellä ja hakea vauhdikasta reittiä missä pystyy pitämään vauhtia.

Vaikeampien kausien jälkeen Ojanaho on saanut itsensä koko kesän kestäneeseen hyvään kansainväliseen vauhtiin, vaikka huippukuntoon onkin edelleen matkaa.

– Aika tasaista ollut ja syksyä kohti saanut petrattua kuntoa. Pikkaisen jää jalalla, mutta tasaisen hyvää ja hyvin jaksoi loppuun. Ei ihan pysty noille kärkimiehille vastaamaan tällä hetkellä.

– Kivaa on ollut olla vähän paremmassa kunnossa ja päästä näihin karkeloihin mukaan. Yritetään nyt juosta tosi hyvin vielä viikonloppuna, mutta joka tapauksessa on paremmat lähtökohdat ensi kauteen.

Suunnistuksen EM-kilpailut jatkuvat välipäivän jälkeen lauantaina 26.9. keskimatkan kilpailuilla.

Tulokset – suunnistuksen EM-kilpailujen (maasto) pitkä matka 24.9.2026, Druskininkai, Liettua

Naiset: 1) Tove Alexandersson SWE 1.29.40, 2) Simona Aebersold SUI 1.30.29, 3) Sanna Fast SWE 1.34.05, 4) Marie Olaussen NOR 1.35.42, 5) Sara Hagström SWE 1.37.24, 6) Ane Dyrkorn NOR 1.39.17, 7) Venla Harju FIN 1.39.47, … 9) Maija Sianoja FIN 1.42.04, 13) Eeva-Liina Ojanaho FIN 1.44.16, 15) Marika Teini FIN 1.45.15, 20) Hanne Hilo FIN 1.46.40, 21) Amy Nymalm FIN 1.47.08, 23) Ida Haapala FIN 1.47.23, Milja Väätäjä FIN kesk.

Miehet: 1) Kasper Harlem Fosser NOR 1.34.03, 2) Fabian Aebersold SUI 1.35.12, 3) Viktor Svensk SWE 1.35.23, 4) Mathieu Perrin FRA 1.37.35, 5) Anton Johansson SWE 1.38.15, 6) Tomas Krivda CZE 1.38.33, … 8) Miika Kirmula FIN 1.40.02, 9) Olli Ojanaho FIN 1.40.36, 15) Aarni Ronkainen FIN 1.42.28, 22) Akseli Ruohola FIN .44.45, 30) Tuomas Heikkilä FIN 1.46.44, 36) Touko Seppä FIN 1.48.31, Topi Syrjäläinen ei läht.