Valikko

Suomi tiukassa kilpailussa maailmancupin sprinttiviestin neljänneksi

·

·

, , ,

Artikkelikuva: Silvan Schletti

Maailmancupin päätöskierros Sveitsissä jatkui lauantaina sprinttiviestillä. Suomalaisten hyvä viestivire sai jatkoa, kun joukkue sijoittui äärimmäisen tiukassa palkintokorokekamppailussa neljännelle sijalle vain sekunnin pronssimitalista jääden.

Suomen joukkueessa suunnistivat Inka Nurminen, Akseli Ruohola, Tuomas Heikkilä ja Venla Harju.

Avausosuudella Norja ja Sveitsi ottivat pienen etumatkan, ja Inka Nurminen toi joukkueensa vaihtoon sijalla 10, 27 sekuntia kärkeä perässä.

– Lähti ihan hyvin liikkeelle, mutta ei ollut mun päivä fyysisesti tänään. Harmittaa olla heikko lenkki joukkueessa, muut veti tosi hyvin, mutta mun osuus oli vähän turhan hidas. Ei vaan ihan löytynyt viimeistä vaihdetta loppuun asti tänään.

Nurmisen avausosuudella ei missään nimessä taivuttu liikaa mitalikamppailuun nähden, mutta tältä on nähty myös avausosuuden dominointia, kuten sprinttimatkojen EM-kilpailuissa kuukausi takaperin.

Sprinttiviesteissä on totuttu näkemään myös vähemmän haastavia suunnistustehtäviä verrattuna henkilökohtaisiin kilpailumuotoihin. Nyt radoilla tuntui olevan erityisen paljon juostavaa.

– Rata oli aika yksinkertainen, mutta totta kai siellä on aina ne hajonnat, ja pitää valita oikeat reitit. Kyllä siellä pitää aina suunnistaa.

Joukkueen kokonaissuorituksesta Nurmisella on hyvä fiilis.

– Pojat sai kurottua eron kiinni ja Venla sai tosi hyvän paikan ankkuriosuudelle. Ankkuriosuus on aina tosi tiukka ja kun oli helppo rata, on aina pieniä marginaaleja. Muulta joukkueelta tosi hyvä suoritus.

Toisella osuudella Akseli Ruohola sai heti kirivaihteen päälle. Vaihtoon tultaessa Suomi oli tarttunut tiukasti mitalikamppailuun, kun Ruohola saapui vaihtoon neljäntenä, vain 14 sekuntia kärkeä perässä.

– Lähti ihan hyvin. Siinä oli aika paljon porukkaa ja lähdettiin isossa jonossa. Alku oli aika vauhdikasta. Otin vaan omat hajonnat ja omat reitinvalinnat. Huomasin, että sain vähän kärkeä kiinni alussa ja loppumatkalla näin koko ajan selkiä ja yritin vaan saada kiinni. Hyvä veto oli. Ei virheitä ja juoksu kulki.

Eilisestä henkilökohtaisesta sprintistä Ruoholalle jäi hieman petrattavaa erityisesti reitinvalintojen osalta.

– Eilen jäi ehkä vähän toivomisen varaa. Ihan hyvä veto oli, mutta lopussa tuli huonoja reitinvalintoja, missä olin jäänyt. Oli niin vauhdikas rata, että kun otti huonon reitinvalinnan, jäi aika paljon.

Vaikka sprinttiviestikin jatkoi vauhdikkaalla linjalla, reitinvalintojen onnistumisella päivän kilpailussa oli merkitystä.

– Kyllä siinä joutui tekemään omat reitinvalinnat. Eri hajontarasteille eri reitit oli paremmat. Piti kyllä suunnistaa itse.

Inka Nurminen, Akseli Ruohola, Tuomas Heikkilä ja Venla Harju

Tuomas Heikkilällekin vauhdikas rata sopi, ja tämä nosti joukkueensa kärkipaikalle viimeiselle osuudelle lähdettäessä.

– Olihan se aika yksinkertainen rata. Vähän pääsin kärjen perään lähtemään ja kun oli sellaisia paikkoja, missä näki aika pitkälle, oli helppo pikkuhiljaa ajaa kiinni. Jossain vaiheessa sain Kasperin (Fosser) kiinni ja ajattelin, että mennään tässä vaan jonkin aikaa. Lopussa kaikki peliin. Oli hyvä päivä fyysisesti ja hyvin irtosi loppukiri. Oon kyllä tyytyväinen vetoon.

Oli lähtöpaikka omalle osuudelle keulasta tai hieman takamatkalta, Heikkilä suhtautuu sprinttiviestiinkin henkilökohtaisen kilpailun kaltaisena.

– Se on aina melkein henkilökohtainen kisa hajontojen takia. Jos lähtee perästä, imee selkiä kiinni, mutta oli mikä tilanne tahansa, omaa työtä pitää tehdä.

Heikkiläkin on tyytyväinen joukkueen kokonaispanokseen.

– Loppuratkaisut on aina tiukkoja. Väillä kääntyy kotiinpäin ja välillä ei. On meillä ollut viime vuodet tosi hyviä vetoja ja tämä menee nyt samaan sarjaan. Oltiin siinä kamppailussa mukana. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuoden viestejä.

Ankkuri Venla Harju pääsi matkaan kärjessä, kuusi sekuntia ennen seuraavia, mutta nippu kovia naisia lähti haastamaan.

Norjan Pia Young Vik otti kuukausi takaperin kaksi henkilökohtaista sprintin EM-mitalia ja suunnisti edellisen päivän sprintissä kolmanneksi. Ruotsin Hanna Lundberg otti myös henkilökohtaisen mitalin EM-sprintissä ja oli eilisen kilpailun neljäs. Lisäksi saalistamaan lähti aina vaarallinen, maailmancupin voiton jo varmistanut, Sveitsin Simona Aebersold.

Ankkuriosuuden kärkikahinat ovat Harjulle jo tuttuja, ja tämä oli tyytyväinen Heikkilän petaamaan asetelmaan.

– Oli tosi hyvä fiilis ja olin tyytyväinen, kun pääsin siihen, mihin ajattelinkin. Suht rauhassa pystyin siinä alkupuoliskon menemään. Kun huomasi, että muutkin tuli siihen kantaan, se jännitys vähän kasvoi ja mietin, pitäisikö ottaa eri reitinvalintaa kuin muut vai ei.

Voiton kohtalo ratkesi, kun Lundberg onnistui tekemään lopussa parempia reitinvalintoja ja kuittasi Aebersoldin vielä loppukirissäkin.

Kolmannesta sijasta taisteltiin maaliviivalle asti. Harjun loppukiri oli väkevä, mutta tämä joutui taipumaan sekunnin verran kolmannesta sijasta.

– Ennen varvausta alkoi vähän väsymään. Joutui taistelemaan, että pysyi ylipäätään mukana, mutta olin lukenut sen loppulenkin vähän aikaisemmin valmiiksi ja varvauksessa sain hyvän kannustuksen. Sai siitä sen pienen buustin, että sai Norjan kantaan tultua. Mutta se on tosi tiukkaa siinä lopussa päästä ohi.

Jokainen maa on saanut laittaa viivalle neljä joukkuetta, joten asetelmat olivat huomattavasti erilaiset arvokilpailuihin verrattuna, joissa kullakin maalla on oikeus asettaa viivalle yksi joukkue.

Suomen kakkosjoukkue (Hanne Hilo, Teemu Oksanen, Aaro Aho, Amy Nymalm) sijoittui hienosti kahdeksanneksi, kun tuloksiin lasketaan kaikki joukkueet mukaan. Virallisiin lopputuloksiin lasketaan vain kunkin maan parhaiten sijoittunut joukkue.

 

Suunnistuksen maailmancup päättyy sunnuntaina Knock-Out-sprintteihin

Tulokset – Suunnistuksen maailmancup, sprinttiviesti 27.9.2025 Uster, Sveitsi

1) Ruotsi 58:34 (Alva Sonesson, Jonatan Gustafsson, Martin Regborn, Hanna Lundberg), 2) Sveitsi 58:37 (Natalia Gemperle, Timo Suter, Tino Polsini, Simona Aebersold), 3) Norja 58:48 (Victoria Haestad Bjornstad, Eirik Langedal Breivik, Kasper Harlem Fosser, Pia Young Vik), 4) Suomi 58:49 (Inka Nurminen, Akseli Ruohola, Tuomas Heikkilä. Venla Harju), 5) Ranska 59:10 (Maelle Beauvir, Guilhem Verove, Mathias Barros Vallet, Cecile Calandry), 6) Tšekki59:43 (Jana Peterova, Jakub Glonek, Tomas Krivda, Tereza Rauturier)

IOF Live – Kansainvälisen suunnistusliiton livepalvelu maailmancupin päätöksestä
Maailmancupin kotisivut
Eventor – Viralliset tulokset ja lähtölistat

Kuvapankit:

Silvan Schletti
Kuvaaja mainittava kuvien käytön yhteydessä. Instagramissa merkitse @silvan_schletti

Simon Buser
Kuvaaja mainittava kuvien käytön yhteydessä.

Ota seurantaan myös Suunnistusliiton kanavat:

Instagram
Facebook