MS Parman Eero Koskivaara ja Tampereen Pyrinnön Enni Jalava olivat vahvimmat suunnistuskauden viimeisessä SM-kilpailussa erikoispitkillä matkoilla lauantaina Petäjävedellä.
Yhteislähtökilpailu käytiin Petäjäveden ja Jyväskylän rajamailla. Suunnistajat kiersivät sekä tarkkuutta vaativalla kallioalueella että perinteisemmässä keskisuomalaisessa maastossa, jossa kulkukelpoisuus vaihteli. Alueen muutamat metsäautotiet tarjosivat kilpailijoille myös erilaisia reitinvalintavaihtoehtoja. Sateinen sää ja vajaan kymmenen asteen lämpötila pisti kilpailijat kahden ja puolen tunnin kilpailussa lujille.
Kartanvaihdolla ja hajontalenkeillä toteutettu kilpailu ratkesi naisten osalta jo maaston puolella, kun Jalava onnistui tekemään lähes 21 kilometrin radalla reilun kahden minuutin eron kilpakumppaneihinsa.
– Kartanvaihdossa katsoin, että pari naista on käynyt ennen minua. Toisella lenkillä pääsin juoksemaan pari rastiväliä tietä pitkin ja ajattelin, että ehkä itselläni on nyt lyhyempi hajonta ja pääsen kärkeen loppurasteille. Olin kuitenkin suunnistanut hyvin ja juoksu tuntui hyvältä. Mutta varma en voinut olla ja vasta loppusuoralla kuulin voittaneeni, Jalava kertoi kilpailustaan.
Jalavalla on useampi SM-mitali erikoispitkältä matkalta. Ennen kisaa häntä jännitti, selviääkö hän kilpailusta ilman lihaskramppeja, joita on tullut aikaisempina vuosina.
– Sen takia aloitin hieman maltillisella vauhdilla. Lopussa hidastin taas vauhtia, kun tuntui, että kohta saattaa tulla kramppeja. Luulen, että rauhallinen alku oli lopulta ihan hyvä taktiikka, naisten voittaja jatkoi.

Klemettinen sai apua voittajasta, Hyyrysen taktiikka onnistui
Hopealle suunnisti Suunta Jyväskylän Veera Klemettinen, joka myönsi saaneensa apuja voittajalta.
– Sattui hyvä tuuri, kun oli Ennin kanssa hajonnat samoin päin. Oikeastaan mentiin yhdessä koko ajan. Minulta hajosi kompassikin yhdessä pusikossa ja Enniltä löytyi varakompassi, Klemettinen kertoi.
Suunnistajien kausi on ollut pitkä, mutta Klemettiselle oli selvää, että hän haluaa suunnistaa SM-erikoispitkän.
– Aina riittää motivaatiota. Varsinkin nyt oli vähän niin kuin kotikisa niin tietysti halusin olla lähtöviivalla. Tämä hopea oli tänään voitettu hopea, Klemettinen jatkoi.
Pronssia otti Helsingin Suunnistajien Noora Hyyrynen.
– Huh kun oli märkä maasto. Se teki tehtävänsä. Lopussa ei löytynyt paukkuja ylämäkeen ja alamäissä vatsa meinasi pettää. Mutta ehjänä selvittiin pois maastosta. Olin täysin pimennossa oman sijoitukseni suhteen, kun kartanvaihdon jälkeen ei näkynyt kavereita. Tarkoituksena oli pitää alussa kovaa vauhtia, juosta muilta jalat alta, ja toivoa, ettei itse juokse itseltä jalkoja alta. Se taktiikka onnistui suhteellisen hyvin, vaikka itse lopussa hyydyinkin, Hyyrynen kiteytti päivänsä.
Miesten 24 kilometrin kisa ratkesi vasta loppukirissä. Eero Koskivaara sai näköyhteyden kärkiryhmään noin kolme kilometriä ennen maalia ja juoksi kärjen kiinni. Lopussa juoksuvoimainen Koskivaara ei antanut muiden yllättää ja kiri voittoon ennen muita mitalisteja.
– Aika tiukka ja tasainen kisa. Tilanteet vaihtelivat, ettei oikein tiennyt, millä sijalla menee. Välillä tuntui, että olin kaukanakin kärjestä, mutta ei auttanut kuin suunnistaa itse. Lopulta kun hajonnat päättyivät ja lähestyttiin maalia, tajusin, että oma tilanne on ihan hyvä, Koskivaara kertasi kisaansa.
Viimeistä edelliselle rastille ratamestari oli vielä tarjonnut reitinvalintamahdollisuuksia, mutta Koskivaara luotti omaan fyysiseen loppuunsa.
– Vähän se meni taktikoinniksi. Olin katsonut oman reitinvalinnan jo aiemmin, mutta halusin varmistua, etten joudu sinne yksin, ja odotin mitä muut tekevät. Lopun rastit olin lukenut kartalta sen verran hyvin, ettei siinä enää ollut ongelmia, voittaja jatkoi.
Pitkän loppusuoran päätteeksi Turun Metsänkävijöiden Samu Heiska oli hopealla yhdeksän sekuntia Koskivaaran takana. Uransa ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalin ottanut yllättäjä Vinski Malinen jäi voittajalle 13 sekuntia.
Koskivaara on kilpaillut kauden aikana suunnistuksessa ja kestävyysjuoksussa. Ensi viikonloppuna ohjelmassa on vielä SM-maastojuoksut Tampereella, mutta virtaa silti riitti osallistua kauden pisimpään suunnistuskilpailuun.
Heiska harmitteli puuttuvaa kiriä, Malinen yllätti pronssilla
– Tämä on henkilökohtaisen suunnistuksen puolella yksi mukavimmista kilpailuista. Mielestäni urheilussa on omien rajojen kokeilu, ja itsensä voittaminen ovat olennaisia juttuja. Tällaisessa pitkässä suunnistuskilpailussa pitää löytää rastit, jaksaa hyvin ja niiden päälle on vielä kahvaamista muita vastaan. Kaikin puolin miellyttävä kilpailu, Koskivaara kuvaili.
Hetken aikaa muilta Matti Suutarin kanssa karkuun päässyt ja hopealle suunnistanut Samu Heiska piti kisaa rankkana. Hän harmitteli, ettei loppukirissä ollut mitään mahdollisuuksia voittajaa vastaan.
– Olisipa ollut joku hajontarasti vielä lopussa, niin sitten olisi ehkä ollut jotain mahdollisuuksia. Mutta mitään rahkeita ei ollut Eeron loppukiriin. Kohti viimeistä rastia olisi ehkä pitänyt ottaa vähän enemmän riskillä, mutta ehkä siinäkin tapauksessa Eero olisi tullut loppusuoralla ohi. Täytyy olla kuitenkin tyytyväinen hopeaan, Heiska kertoi.
Päivän suurin yllättäjä oli Navin Vinski Malinen, joka otti pronssia. Hän ei ollut aiemmin sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon yleisen sarjan SM-kilpailuissa.
– Nyt tultiin heti suoraan mitaleille. Tuntuu kyllä hyvältä. Osasin odottaa tätä vähän kisan aikana, kun meno oli ollut hyvää ja suunnistus sujuvaa, eikä edessä näkynyt ketään. Ajattelin, että nyt olen hyvillä paikoilla. Hienolta tuntuu myös, että mitali ratkesi omalla hyvällä reitinvalinnalla toiseksi viimeiselle rastille, Malinen kertasi kilpailua.
SM-erikoispitkillä kilpailtiin eri sarjoissa 15-vuotiaista 90-vuotiaisiin. Mukana oli lähes 1000 suunnistajaa.
Tulokset suunnistuksen SM-erikoispitkä 17.10.2026, Petäjävesi
Miehet 25,8 km
1) Eero Koskivaara MS Parma 2:48:20, 2) Samu Heiska Turun Metsänkävijät 2:48:29, 3) Vinski Malinen Navi 2:48:33, 4) Mikko Knuuttila Ikaalisten Nouseva-Voima 2:49:44, 5) Severi Kymäläinen Tampereen Pyrintö 2:49:48, 6) Antti Saikko Tampereen Pyrintö 2:50:01
Naiset 20,9 km
1) Enni Jalava Tampereen Pyrintö 2:42:06, 2) Veera Klemettinen Suunta Jyväskylä 2:44:34, 3) Noora Hyyrynen Helsingin Suunnistajat 2:46:25, 4) Mira Kaskinen Rastikarhut 2:53:38, 5) Emmi Virtala Hiidenkiertäjät 2:54:30, 6) Anni Ahlfors Paimion Rasti 2:54:36
Linkit
Tapahtuman sivut, jossa tulospalvelu ja GPS-seuranta
Kuvia Suunnistusliiton kuvapankissa

