Suunnistuksen valmennusjohto on valinnut joukkueet nuorten MM- ja EM-kilpailuihin sekä Eurooppa-cupiin. Nuorten maailmanmestaruuksista kilpaillaan Ruotsin Karlskronassa 28.6.–4.7. sekä 18- ja 16-vuotiaiden Euroopan mestaruuksista Slovenian Lokvessa 25.–27.6. Nuorten Eurooppa-cup (JEC) kisataan puolestaan Sveitsissä 20- ja 18-vuotiaiden sarjoissa 1.–4. lokakuuta.
Nuorten maajoukkueen vastuuvalmentajan Arttu Syrjäläinen kiitteli kisajärjestäjiä näyttökisojen jälkeen.
– Iso kiitos jälleen kerran näyttökisojen järjestäjille. Yhteistyö järjestävien seurojen kanssa sujui erinomaisesti, ja oli hienoa olla seuraamassa nuorten otteita sekä SM-sprintissä Keravalla, että kuluneena viikonloppuna Lapuan Virpimäellä. Oli myös mahtava juttu, että saimme tänä vuona sovitettu näyttökilpailun SM-sprintin yhteyteen, jonka myötä saimme vähän kevennettyä tuota kevään kilpailutaakkaa ja matkustusta nuorten, sekä heidän taustajoukkojensa kohdalla, kertoo Arttu Syrjäläinen.
– Nuoret tekivät näyttökilpailuissa hyviä suorituksia laajalla rintamalla, joka oli tietysti hienoa nähdä. Tyttöjen puolella useat kärkiurheilijat kärsivät tänä keväänä valitettavan paljon erilaisista terveysmurheista, mutta nämä haasteet ovat onneksi jo takanapäin. Tiukimmissa valintatilanteissa painotimme luonnollisesti huippuonnistumisia, jotka kertovat urheilijan potentiaalista ja kapasiteetista, taustoittaa nuorten maajoukkueen vastuuvalmentaja Arttu Syrjäläinen.
Nuorten MM-joukkue
Naiset (6): Anni Jantunen Espoon Suunta, Kiia Kuusikko SK Pohjantähti, Elli Kyläkoski Paimion Rasti, Venla Lehtonen MS Parma, Anni Mäki-Hokkonen Espoon Suunta, Lotta Nivukoski Lapuan Virkiä. Varalla: Selma Mäkäräinen Suunta Jyväskylä.
Miehet (6): Florian Fritzen Lynx, Joona Hirvilahti Vehkalahden Veikot, Tommi Sivill Suunta Jyväskylä, Eero Sorsa Kalevan Rasti, Rasmus Töyrylä Helsingin Suunnistajat, Aapo Virkajärvi Jämsän Retki-Veikot. Varalla: Väinö Haara Helsingin Suunnistajat.
Kisasivut: 28.6.–4.7. JWOC 2026, SWE
18- ja 16-v. EM-joukkue
Tytöt 18-v. (4): Iida Koskinen Helsingin Suunnistajat, Lotta Laakso Lappeen Riento, Venla Mennala Koovee, Matilda Nynäs OK Botnia. Varalla: Helmiina Similä SK Pohjantähti.
Pojat 18-v. (4): Vilho Hietala Suunta Jyväskylä, Eetu Närhi Anttolan Urheilijat, Joakim Savinainen Rasti-Kurikka, Veeti Viippola Jämsän Retki-Veikot. Varalla: Topi Hyytiäinen Kangasala SK.
Tytöt 16-v. (4): Hilda Damskägg Hyvinkään Rasti, Aurora Lehtonen MS Parma, Aada Tapiola Angelniemen Ankkuri, Saana Turpeinen Tampereen Pyrintö. Varalla: Aino Kolmonen Kalevan Rasti.
Pojat 16-v. (4): Kasper Ekonoja Suunta Jyväskylä, Hermanni Latonummi Lahden Suunnistajat -37, Daniel Stenholm Turun Suunnistajat, Aapo Talka Kouvolan Suunnistajat. Varalla: Aaro Yrjölä Lahden Suunnistajat -37.
Kisasivut: 25.–27.6. EYOC 2026, SLO
JEC-joukkue
Naiset 20-v. (5): Kiia Kuusikko SK Pohjantähti, Elli Kyläkoski Paimion Rasti, Venla Lehtonen MS Parma, Anni Mäki-Hokkonen Espoon Suunta, Lotta Nivukoski Lapuan Virkiä.
Miehet 20-v. (6): Florian Fritzen Lynx, Joona Hirvilahti Vehkalahden Veikot, Tommi Sivill Suunta Jyväskylä, Eero Sorsa Kalevan Rasti, Rasmus Töyrylä Helsingin Suunnistajat, Aapo Virkajärvi Jämsän Retki-Veikot.
Tytöt 18-v. (5): Anni Jantunen Espoon Suunta, Iida Koskinen Helsingin Suunnistajat, Lotta Laakso Lappeen Riento, Venla Mennala Koovee, Matilda Nynäs OK Botnia.
Pojat 18-v. (4): Vilho Hietala Suunta Jyväskylä, Eetu Närhi Anttolan Urheilijat, Joakim Savinainen Rasti-Kurikka, Veeti Viippola Jämsän Retki-Veikot.
Kisasivut: 1.–4.10. JEC 2026, SUI

