Valikko

Kalevan Rasti 10Milan voittoon

·

·

, , ,

Kevään suurviesti suunnistettiin Ruotsin Tranåsissa 2.-3.5.2026 ja suomalaisjoukkueille tämän vuoden 10Mila (Tiomila) oli menestyksekäs.

Miesten viestistä muodostui lopussa suomalaisjoukkueiden kärkikamppailu, kun ankkuriosuudelle lähdettäessä Kalevan Rasti, Helsingin Suunnistajat (+0.32) sekä Tampereen Pyrintö (+4.29) muodostivat kärkikolmikon. Ankkuriosuudella Helsingin Suunnistajien Tuomas Heikkilä piti hetken kärkipaikkaa hallussaan, mutta Kalevan Rastin Miika kirmula kuittasi lopulta voiton vakuuttavalla yli kahden ja puolen minuutin erolla Helsingin Suunnistajiin.

– Yritin aloittaa mahdollisimman kovaa ja tiesin, että Tuomaskin todennäköisesti aloittaa kovaa saadakseni minut kiinni. Kun Tuomas sai minut kiinni, pudotin hieman vauhtia. Menimme aika pitkään yhdessä. En tiennyt, että Tuomas oli tehnyt ison virheen lopun hajonnoilla. Vasta viimeisellä rastilla kuulin, että ero taakse oli aika iso, Kirmula kuvaili ankkuriosuuttaan.

Kalevan Rasti voittoon. Kuvaaja: Svensk Orientering/Tero Marjamäki

– Meillä on ollut vahva joukkue jo pidempään, mutta ehkä tänä vuonna muutama kaveri on kehittynyt vielä lisää ja saanut itseluottamusta. Lisäksi joukkue on tullut keskenään entistä tutummaksi. Hienoa, että tämä porukka tuntuu kuin perheeltä, Kirmula kuvaili Kalevan Rastin joukkuetta.

Kalevan Rastin voittajajoukkueessa suunnistivat Eero Sorsa, Santeri Kirjavainen, Ville Pasanen, Samuel Heinonen, Santeri Silvennoinen, Daniel Bolehovský, Maxime Rauturier, Lauri Nenonen, Tomas Krivda ja Miika Kirmula.

Helsingin Suunnistajat toinen joukkueella Arttu Syrjäläinen, Veli Kangas, Olli Ojanaho, Mathias Peter, Einari Heinaro, Jussi Raasakka, Rasmus Töyrylä, Mathieu Perrin, Topi Syrjäläinen ja Tuomas Heikkilä. Kuvaaja: Svensk Orientering/Tero Marjamäki

Naisten viestissä IFK Göteborg suunnisti voittoon ja Västerviks OK toiseksi. Suunta Jyväskylä yllätti komealla kolmostilallaan joukkueella Anniina Taipale, Pihla Häkkinen, Tereza Rauturier, Liisa Peltonen, Veera Klemettinen ja Lucie Semíková.

Suunta Jyväskylä kolmas. Kuvaaja: Svensk Orientering/Tero Marjamäki

– Osasimme odottaa sijoitusta kymppisakissa, mutta kolmossija oli yllätys. Tämä tulos tuli varmaan sen myötä, kun jokainen joukkueen on jäsen mennyt pikkaisen eteenpäin, ja tänään kaikilla oli hyvä päivä. Kivikkoinen maastopohja sopi myös jyväskyläläisille, ja meidän ulkomaalaisemmekin osasivat suunnistaa täällä hyvin. Tämä antaa hyvät lähtökohdat myös Venlojen viestiin, iloitsi Suunta Jyväskylän Veera Klemettinen.

Tampereen Pyrintö nuorten viestin voittoon. Kuvaaja: Svensk Orientering/Tero Marjamäki

Myös nuorten viestissä juhlittiin lopulta suomalaisvoittoa, kun Tampereen Pyrintö otti voiton joukkueella Saana Turpeinen, Paavo Heikkinen, Kaarle Tiits, Vilma Juntunen, Sonja Karjalainen ja Saku Repo.

Pyrinnön ankkuri Saku Repo lähti ankkuriosuudelle neljäntenä 34 sekunnin erolla kärjestä.

– Meni hyvin, tuli vain muutama pieni virhe. En tiennyt olenko kärjessä. Olin kyllä hermostunut. Tämä oli hyvä alku seuran kisaviikonlopulle, kertoi Saku Repo.

Tulokset – 10Mila 2.-3.5.2026 Tranås, Ruotsi

Miehet: 1) Kalevan Rasti (Eero Sorsa, Santeri Kirjavainen, Ville Pasanen, Samuel Heinonen, Santeri Silvennoinen, Daniel Bolehovský, Maxime Rauturier, Lauri Nenonen, Tomas Krivda, Miika Kirmula) 10.05.40, 2) Helsingin Suunnistajat (Arttu Syrjäläinen, Veli Kangas, Olli Ojanaho, Mathias Peter, Einari Heinaro, Jussi Raasakka, Rasmus Töyrylä, Mathieu Perrin, Topi Syrjäläinen, Tuomas Heikkilä) +2.36, 3) Nydalens SK +5.35, 4) Stora Tuna OK +5.39, 5) Göteborg-Majorna OK +8.02, … 7) Tampereen Pyrintö (Antti Saikko, Lukas Novak, Anton Kuukka, Jakub Chaloupský, Valtteri Kankainen, Florian Howald, Elias Kuukka, Severi Similä, Severi Kymäläinen, Fabian Aebersold) +8.55, 9) Turun Metsänkävijät (Yannick Michiels, Akseli Virtanen, Eduardo Gil Marcos, Lari Takanen, Esa Huttunen, Johan Ek Larsson, Fricis Spektors, Daniil Kashin, Samu Heiska, Uldis Upitis) +9.00

Naiset: 1) IFK Göteborg Orientering 5.37.34, 2) Västerviks OK +4.27, 3) Suunta Jyväskylä (Anniina Taipale, Pihla Häkkinen, Tereza Rauturier, Liisa Peltonen, Veera Klemettinen, Lucie Semíková) +7.08, 4) Nydalens SK +9.18, 5) Kalevan Rasti (Marika Teini, Siiri Silvennoinen, Ida Haapala, Miia Niittynen, Cécile Calandry, Elisa Mattila) +9.25

Nuoret: 1) Tampereen Pyrintö (Saana Turpeinen, Paavo Heikkinen, Kaarle Tiits, Vilma Juntunen, Sonja Karjalainen, Saku Repo) 1.47.43, 2) OK Lokomotiva Pardubice +0.13, 3) FK Göingarna +2.24, 4) Lynx (Otso Vilhunen, Miriam Paesuld, Emma Ihrcke, Lauri Heinonen) +2.32, 5) TSM Kralovehradecko +2.45, … 10) Lahden Suunnistajat-37 +3.35