Suomelle neljä mitalia pyöräsuunnistuksen MM-viestissä

Kuvat: Donatas Lazauskas

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut Puolassa jatkuivat sunnuntaina kisojen päätöspäivänä viestikilpailuilla.

Suomen miesten joukkue aloitti viestin heti vahvasti, kun aloittaja Tomi Nykänen tykitti ensimmäisenä vaihtoon jättäen muut yli kolmen minuutin takamatkalle.

Samuel Pökälä jatkoi viestiä toisella osuudella vauhdilla, ja vaihtoi edelleen kärjessä, mutta vain 58 sekunnin erolla Suomen kakkosjoukkueen Teemu Kaksoseen ja 1.56 erolla Tsekkiin.

Ankkuriosuudella Tsekin Krystoff Bogar ajoi takaa Suomen Andre Hagaa, ja osittain hajontojen tasoittumisen avustamana Bogar sai Hagan kiinni ja pääsi hieman myös edelle. Loppulenkin alkaessa Bogar oli 9 sekuntia edellä Hagaa, ja Tsekki onnistui pitämään niukan etumatkan maaliin asti Hagan kovasta ajosta huolimatta. Suomen joukkue Tomi Nykänen, Samuel Pökälä ja Andre Haga kuittasi kuitenkin komean MM-viestin hopean ja Ranska otti pronssia.

– Lähdin tekemään kisaan omaa hyvää suunnistusta, kun nyt kerran ykkösjoukkueeseen pääsin. Suunnistus sekä ajo kulki hyvin, mutta aavistelin matkalla myös ajavani lyhyempää hajontaa. Mutta kokonaisuutena se oli hyvä osuus, kertoi aloitusosuuden kunkku Tomi Nykänen.

– Kiva oli lähteä hyvällä etumatkalla liikkeelle, ja ajattelin vetäväni varman suunnistuksen. Muuten se toimi hyvin, mutta loppulenkille minulla tuli yksi harmittava virhe, ja siinä takaa-ajajat pääsivät lähemmäksi, kertoi toisen osuuden Samuel Pökälä.

Andre Haga

–  Hyvällä paikalla kärjessä pääsin maastoon, ja koitin vain vetää puhdasta suoritusta. Suunnistus sujui hyvin, eikä minulla tullut oikeastaan yhtään virhettä, ja kovaakin pystyin ajamaan. Ennen varvausta Tsekin Bogar ajoi kuitenkin minusta lyhyemmän hajonnan turvin hieman ohi, mutta ajoin hänet vielä loppulenkillä kiinni. Loppusuoralle Bogar pääsi kuitenkin ensimmäisenä, enkä tällä kerralla pystynyt siihen loppukiriin, kertoi sekunnin erolla maaliin kirinyt hopeajoukkueen ankkuri Andre Haga.

Miesten parhaat

Suomen kakkosjoukkue Jussi Laurila, Teemu Kaksonen ja Tatu Aaltonen suoritti vahvasti läpi kilpailun, ja saapui lopulta maaliin 4.00 erolla voittajajoukkue Tsekkiin.

Naisten viestissä Marika Hara aloitti takuuvarmasti tuoden Suomen värit kärjessä vaihtoon neljän sekunnin erolla Puolaan ja minuutin erolla Tanskaan.

– Hyvää tekemistä se oli, mutta kaksi pientä virhettä matkalla tuli. Hajonnat tuntuivat purevan melko hyvin, ja aika yksistään siinä sai mennä. Loppumatkasta tiesin kyllä, että kärjessä mennään, mutta toisen loppumatkalla tulleen virheen myötä en tiennyt oliko joku mennyt ohi, kertoi aloittaja Marika Hara.

Toisella osuudella Antonia Haga joutui taipumaan kärkipaikalta, ja kärkeen nousi Tanskan joukkue.

– Olin alkumatkalla yhdessä Tanskan ja Tsekin kanssa, ja siinä tuntui oma suunnistus olevan hieman jälkijunassa. Suunnistusajatus ei tahtonut oikein pysyä kunnolla kasassa ohuiden majoituksessa tulleiden yöunien jäljiltä, ja minulla tuli monen minuutin iso pummi, kun sahasin edes takaisin yrittäessäni löytää itseäni oikeaan kohtaan kartalla. Mutta ajo tuntui kuitenkin aika hyvältä, kertoi kakkososuuden Antonia Haga.

– Lähtöpaikka oli hieman erilainen kuin odotin, mutta ohittelin kuitenkin jo alkumatkasta muutamia joukkueita. Mittakaavan kanssa oli alkuun hieman hakemista, ja meinasin mennä paikkoja pitkäksi. Mutta se lähti siitä nopeasti kulkemaan, ja tämä oli varmaan minun tämän viikon parasta suunnistamista. Muutamassa epäselvässä kohdassa piti ottaa vauhtia pois ja varmistella, mutta ihan hyvä pelastus tämä oli pronssille, kertoi ankkuri Ruska Saarela.

Suomen ankkuri Ruska Saarela lähti ankkuriosuudelle seitsemäntenä 7.54 aikaerolla, mutta Saarela kuroi eroa umpeen ja nosti Suomen hienosti MM-pronssille 5.16 voittajaa Tsekkiä perässä. Hopeaa otti Tanska.

Naisten parhaat

Nuorille kultaa ja hopeaa

Nuorten 20-vuotiaiden naisten MM-viestissä Suomen joukkue Aino Kankaanpää, Kaisla Häkkinen ja Emma-Riikka Laamanen otti jännittävän ankkuriosuuden päätteeksi nuorten MM-kultaa. Aivan radan loppuosassa johtopaikkaa piti hallussaan vielä Ranskan joukkue, mutta Emma-Riikka Laamanen piti suorituksen hallussa maaliin saakka, ja ohitti Ranskan viimeisten rastien aikana. Hopeaa otti Tsekki 1.36 erolla Suomeen ja Ranska taipui lopulta kolmanneksi.

Aino Kankaanpää

– Minulla jatkui aikaisempien kisamatkojen hyvä vire. Se oli sellaista sujuvaa ja virheetöntä menoa. Yhden oman erilaisen ratkaisun yritin tehdä radan puolivälissä, mutta se olikin huonompi ja tipuin hetkeksi letkan perälle. Mutta sain siitä sitten taas omalla suunnistuksella ja hyvällä kululla tehtyä eroa muihin, kertoi kärjessä vaihtanut aloittaja Aino Kankaanpää.

– Oma suoritus jäi tänään joukkueen heikoimmaksi, ja se hieman harmittaa, mutta onneksi tämä oli joukkuekisa, ja oltiin kuitenkin kolmikkona parhaita, mietiskeli toisen osuuden viestinviejä Kaisla Häkkinen.

– Loppusuoralla oli aika iso yllätys, että tullaankin kärjessä. Luulin, että parhaimmillaan ollaan toisena, kun Ranskan selkä näkyi vielä hetkeä aiemmin etupuolella. Aika isolla kolmen ja puolen minuutin takaa-ajomatkalla lähdin matkaan, mutta minulla suunnistus sujui ja ajojalka kulki. Se oli oikeastaan aika täydellinen suoritus, iloitsi kultajoukkueen ankkuri Emma-Riikka Laamanen.

Nuorten naisten parhaat

Nuorten 20-vuotiaiden miesten MM-viestissä kaksi joukkuetta eteni koko viestin ajan lähes tasatahtiin, kun Suomen ja Ranskan joukkueen viestinviejät vaihtelivat vuorotellen kärkipaikoilla. Lopulta Ranska kuittasi niukan voiton ja Suomen joukkue Eevert Kenttämies, Akseli Pesu ja Eemil Koskinen otti nuorten MM-viestin hopeaa 46 sekunnin erolla Ranskaan. Pronssijoukkue Ruotsi jäi Ranskasta jo yli kymmenen minuuttia.

– Meillä oli alkuun tosi pitkälle sama rata kakkosjoukkueen Toivosen kanssa, ja pidettiin siinä yhdessä tosi hyvää vauhtia. Alussa me tehtiin ehkä minuutin virhe, mutta sitten suunnistus sujui hyvin. Loppumatkalla minulla oli Toivosen kanssa eri hajonta, ja onnistuin ajamaan sen puhtaasti, kertoi kärjessä aloituksesta vaihtanut Kenttämies.

– Yritin mennä suunnistuksessa aika lailla varman päälle, ja se oli käytännössä virheetön suoritus. Mutta vähän matkalla oli teknistä haastettakin, kun vaihteet hieman temppuilivat, kertoi toisena vain kuusi sekuntia kärjestä vaihtanut toisen osuuden Akseli Pesu.

– Alussa minulla taisi olla pidempi hajonta kuin ranskalaisella, ja siinä tuli lisää eroa. Mutta keskisektorilla minulla oli sattumalta samaa rataa pääsarjan Andre Hagan kanssa, ja sain siinä hyvää vauhtia Andren peesissä. Lopussa sain ranskalaisen selkää näkyviin, mutta en pystynyt enää ajamaan sitä kiinni. Se oli kuitenkin itseltä hyvä suoritus, kertoi joukkueen ankkuri Eemil Koskinen.

Nuorten miesten parhaat
Tulokset – pyöräsuunnistuksen MM-viesti 17.8.2025, Varsova, Puola

Naiset: 1) Tsekki 2.05.23, 2) Tanska 2.06.46, 3) Suomi (Marika Hara, Antonia Haga, Ruska Saarela) 2.10.39

Miehet: 1) Tsekki 2.00.36, 2) Suomi (Tomi Nykänen, Samuel Pökälä, Andre Haga) 2.00.37, 3) Ranska 2.03.52, … Suomi 2 (Jussi Laurila, Teemu Kaksonen, Tatu Aaltonen) 2.04.36

Tulokset – pyöräsuunnistuksen nuorten MM-viesti 17.8.2025, Varsova, Puola

Naiset 20v: 1) Suomi (Aino Kankaanpää, Kaisla Häkkinen, Emma-Riikka Laamanen) 2.08.27, 2) Tsekki 2.10.03, 3) Ranska 2.10.05 … Suomi 2 (Liida Lahti, Emma Lång, Karoliina Laamanen) 2.20.56

Miehet 20v: 1) Ranska 1.50.41, 2) Suomi (Eevert Kenttämies, Akseli Pesu, Eemil Koskinen) 1.51.27, 3) Ruotsi 2.00.53 … Suomi 2 (Nuutti Toivonen, Juuso Koski, Eetu Muhonen) DNF