Rastilipun ja IRMAn toimintojen yhdistäminen yhteen järjestelmään etenee. Uusi palvelu IRMA-Rastilippu otetaan käyttöön viikolla 18. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan viikolla 17. Muutostöiden huoltokatkon aikana sekä IRMA että Rastilippu ovat poissa käytöstä. Huoltokatkon pituus on vuorokausi.
Rastilipun osoite https://www.rastilippu.fi/ säilyy ennallaan, mutta ohjautuu muutoksen jälkeen uuteen palveluun.
Yhdistymisen jälkeen palvelusta löytyvät sekä kilpailu- että kuntotapahtumat. Kaikki tapahtumat näkyvät karttanäkymässä, mikäli järjestäjä on määrittänyt tapahtuman sijainnin. Lisäksi kilpailut ja kuntotapahtumat löytyvät kalentereina omilta välilehdiltään. Suurin osa nykyisen Rastilipun toiminnoista ja ominaisuuksista on käytössä myös uudessa palvelussa. Maksuominaisuus ja ominaisuudet omatoimirastikarttojen myyntiin eivät ole ensivaiheessa käytettävissä.
Palvelusta löytyy jatkossakin kuntorastien tulokset ja väliajat. Väliajat ovat nähtävillä vain kirjautuneille käyttäjille. Jos suunnistaja ei ole vielä rekisteröitynyt IRMAan, rekisteröityminen onnistuu näppärästi Sportti-ID:n tai Google-tilin avulla.
Uudistuksen myötä palvelun ylläpito ja kehittämisen mahdollisuudet paranevat. Palveluun rekisteröitymisellä parannetaan suunnistuksen harrastajamäärien todentamista mm. Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Jatkossa tavoitteena on palvelun kehittyessä tarjota myös erilaisia etuja rekisteröityneille käyttäjille.
Tapahtumasarjat ja tapahtumat tullaan siirtämään nykyisestä Rastilippu-palvelusta uuteen sen ajankohdan tilanteen mukaisesti, kun nykyinen palvelu suljetaan. Seurat voivat perustaa nykyiseen Rastilippuun tapahtumia normaalisti, mutta suosittelemme poistamaan Rastilipun maksu- ja ilmoittautumistoiminnon käytöstä.
Kuntotapahtumiin liittyen käyttäjiä ja seuroja palvelee jatkossakin sähköpostiosoite rastilippu(a)suunnistusliitto.fi
Kilpailutapahtumiin liittyen osoite on irma(a)suunnistusliitto.fi.
Lisätiedot:
Harrastesuunnistusvastaava Eero-Antti Lonka (eero-antti.lonka(a)suunnistusliitto.fi)
Tapahtuma- ja seurapäällikkö Timo Saarinen (timo.saarinen(a)suunnistusliitto.fi)