Suunnistusratojen taitotasojen kuvaukset väriasteikolla

Alkavalla suunnistuskaudella otetaan käyttöön kotimaan suunnistusratojen vaativuuden määrittelyssä taitotasojen väriasteikko. Värimalli on vastaava myös Ruotsissa jo aiemmin käyttöönotetun mallin kanssa. 

Määrittely toimii kaudella 2025 suosituksena järjestäjille. Kauden aikana kerätään kokemuksia ja palautetta, minkä jälkeen värimalli on suunnitteilla ottaa myös osaksi lajisääntöjä vuodesta 2026 alkaen.

Väriasteikolla helpoin rata, rastireitti, on vihreä ja tämän jälkeen värit etenevät valkoisesta tummempaan. Kaikkiaan kahdeksan väriä on yhdistetty myös suunnistuksen ikäluokittaisiin kilpasarjoihin. 

Värimalli on tarkoitettu käytettäväksi kaikissa suunnistustapahtumissa vahvistamaan yhteistä kieltä ja ymmärrystä ratojen vaatimustasoista. Erityisesti taitotasojen sanoittamisesta lienee hyötyä uusille lajin pariin tuleville suunnistajille. Värimalli myös selkeyttää suunnistajan vaihtaessa suunnistusympäristöstä toiseen, esimerkiksi suunnistuskoulusta kuntorasteille tai kilpailuihin.

Suunnistusliitto suosittelee seuroja ottamaan värimallin käyttöön harjoitustoiminnassa, kuntorastitoiminnassa sekä kilpailutapahtumissa.

Esimerkkejä, miten taitotasojen väriasteikko voi näyttäytyä kartassa ja tapahtumapaikalla. Suunnistusliiton kuvagalleriasta löytyvät karttaan liitettävät asteikkokuvat.
Esimerkki, miten taitotasot voidaan ilmoittaa kilpailuohjeessa.



Materiaaleja seurojen käyttöön

Ohjeet

Esite

Asteikkokuvat ja ohjeet kuvien lisäämiseksi kartalle

Some-kuvat

Verkkolähteet väriasteikkokuvauksista

Värisävyt

Omissa materiaaleissa käytetään seuraavia määriteltyjä värisävyjä

  • Vihreä HEX #40c265, CMYK 82, 6, 100, 0
  • Valkoinen HEX #ffffff, CMYK 0, 0, 0, 0
  • Keltainen HEX #fbdf3f, CMYK 3, 8, 86, 0
  • Oranssi HEX #fa8f2b, CMYK 0, 53, 92, 0
  • Punainen HEX #fe2626, CMYK 0, 95, 90, 0
  • Violetti HEX #8442C6, CMYK 40, 80, 0, 0
  • Sininen HEX #2a34fa, CMYK 84, 74, 0, 0
  • Musta HEX #000000, CMYK 75, 68, 67, 90