Seuraparlamentti vahvisti positiivisen tuloksen vuodelta 2024

Suunnistusliiton seuraparlamentti piti kevätkokouksen lauantaina 29.3.2025 Tampereella.

Kevätkokous sujui myönteisissä merkeissä. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2024 toimintakertomus ja vahvistettiin tilinpäätös. Suunnistusliiton tulos vuodelta 2024 oli positiivinen 50.000 euroa. Syitä onnistuneelle vuodelle olivat kaikkien toimintojen pysyminen budjetissa, sekä erityisesti viime vuonna Suomessa järjestettyjen veteraanien MM-kilpailuiden osallistujamaksujen tuotto myös liitolle.

Toiminnallisesti ja taloudellisesti onnistunut viime vuosi antaa hyvät lähtökohdat tulevalle vuodelle. 80-vuotista taivaltaan syksyllä juhlivan Suunnistusliiton kokokohtiin kuuluu heinäkuussa Kuopiossa järjestettävät MM-kotikisat.

Kokouspäivään sisältyi myös strategia 2026:n aloitusseminaari. Seuraparlamentti käpi läpi toimintaympäristökuvauksen. Keskusteluun nousi seuraavien kahden vuoden aikana tulevat OKM:n valtionapuleikkaukset. Haasteisiin vastaaminen edellyttää uudenlaista toimintatapaa, jotta seuroille ja suomalaisille suunnistajille tarjottavat palvelut saadaan turvattua. Strategian työstöä jatketaan yhdessä heinäkuussa Kuopion MM-viikolla.