Jukolan viestin johtoryhmä on myöntänyt vuoden 2029 Jukolan viestin järjestelyoikeudet Kaustiselle ja vuoden 2030 Jämille.
Järjestäjinä Kaustisella ovat Kaustisen Pohjan-Veikot, Vetelin Urheilijat, IK Falken (Pedersöre) ja OK Botnia (Kruunupyy).
Jämillä järjestävät seurat ovat Rastikarhut (Pori), Ikaalisten Nouseva-Voima ja Kankaanpään Suunnistajat.
Kaustisella järjestettävä Jukolan viesti on ensimmäinen kerta Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Lisäksi järjestäviä seuroja on ensimmäistä kertaa ruotsinkielisen Pohjanmaan maakunnasta.
Jämillä on kilpailtu Jukolan ja Venlojen viestissä edellisen kerran vuonna 2004.
Järjestäjävalinta oli erittäin tiukka ja kaikki hakijat olivat tehneet erinomaista työtä. Kaikilla oli omat vahvuutensa ja myös haasteensa, mikä teki ratkaisusta vaikean. Maastot nyt myönnetyissä kilpailuissa tulevat olemaan vaihtelevia, samoin kilpailuareenat.
Jukolan viestiä on järjestetty vuodesta 1949, joten Kaustisen tapahtuma tulee olemaan 80. Jukolan viesti. Tänä vuonna Jukolan ja Venlojen viesti kilpaillaan Mikkelissä kesäkuun puolivälissä ja kilpailuun odotetaan yli 18 000 osanottajaa.
Vuosien 2031- Jukolan viestin haku käynnistyy syksyllä 2025.
Myönnetyt Jukolan viestit:
2025 Mikkeli Navi
2026 Kotka Kymin Suunnistajat, Vehkalahden Veikot
2027 Sotkamo Sotkamon Jymy, Vuokatti Sport Resort Oy
2028 Espoo Espoon Suunta
2029 Kaustinen Kaustisen Pohjan-Veikot, Vetelin Urheilijat, IK Falken, OK Botnia
2030 Jämi Rastikarhut, Ikaalisten Nouseva-Voima, Kankaanpään Suunnistajat
Jukolan viestin johtoryhmä:
Juhani Sihvonen, puheenjohtaja, Kaukametsäläiset ry
Petri Paukkunen, varapuheenjohtaja, Kaukametsäläiset ry
Timo Saarinen, jäsen, Suomen Suunnistusliitto
Marko Kantaneva, jäsen, Suomen Suunnistusliitto
Lasse Torpo, jäsen, Puolustusvoimat
Paavo Väisänen, jäsen, Puolustusvoimat
Teijo Oksanen, tekninen asiantuntija
Pekka Vuorinen, tekninen asiantuntija
Lisätietoja: Jukolan viestin johtoryhmän puheenjohtaja Juhani Sihvonen 045 77319462, juhani.sihvonen@jukola.com