Niklas Ekström ja Amanda Yli-Futka U23-sarjan nuorten maailmanmestareiksi hiihtosuunnistuksen maailmancupin avauksessa

Kuvat: Harri Koski

Hiihtosuunnistuksen maailmancup käynnistyi Norjan Sjusjøenissa perjantaina sprinttikilpailulla. Kisamaastoissa on satanut viime päivinä runsaasti uutta lunta, ja olosuhteet maastossa olivat hyvät mutta työläät. Olosuhteiden pakosta avauskisaksi vaihdettiin sprintti, jonka urat saatiin paremmin valmisteltua kisakuntoon.

Suomen joukkue avasi maailmancupin kisakauden mainiosti, kun sekä miesten että naisten sarjassa onnistuttiin palkintokorokkeelle kolmostiloille. Niklas Ekströmin ja Amanda Yli-Futkan onnistumiset toivat samalla nuorten U23-sarjan sprintin maailmanmestaruudet.

Miesten kilpailussa Norjan Jorgen Baklid ja Ruotsin Jonatan Stahl jakoivat ykköstilan. Niklas Ekström jäi kärkipaikasta kahdeksan sekuntia.

Niklas Ekström

– Tänään oli aika raskas sekä hidas talvinen keli maaston urilla. Lähdin taistelumielellä liikkeelle, ja kisa meni hyvin. Se oli hyvin jaksavaa menoa, enkä tehnyt suunnistuksen toteuttamisessa mitään virheitä. Reitinvalinnatkin tuntuivat osuneilta, kuvaili Ekström.

Kisajärjestäjät olivat tehneet maastossa valtavan urakan urien saattamiseksi hiihtokuntoon.

– Olihan se ykköselle mennessä pieni shokki, vaikka tähän olosuhteeseen olin yrittänyt valmistautua. Urilla oli todella isot lumivallit ja sauvat upposivat normaalia syvemmälle. Näissä olosuhteissa ei tarvinnut miettiä ollenkaan oikojen tekemistä, kertoi Niklas Ekström.

– Huomenna yritetään sitten hakea vielä napsu lisää vauhtia, jotta keskimatkalla voitaisiin taistella voitosta, suunnitteli Ekström jatkoa.

Ekströmin lisäksi Eevert Toivonen onnistui kuudenneksi 57 sekunnin erolla kärkeen ja Pyry Riissanen kahdeksanneksi.

Naisten kilpailussa Viron Daisy Kudre Schnyder hiihtosuunnisti voittoon kahdeksan sekunnin erolla Ruotsin Magdalena Olssoniin. Kolmanneksi sijoittuneen Amanda Yli-Futkan ero kärkeen oli 29 sekuntia.

Amanda Yli-Futka

– Rata tuntui kartalta katsottuna yksinkertaiselta, mutta käytännössä se oli riittävän teknistä suunnistamista, ja koko ajan piti keskittyä täysin suunnistamiseen. Paikoitellen pienillä pehmeillä urilla meno tuntui hieman mönkimiseltä, eikä rasteilla kannattanut ylimääräistä käännellä ympäri, kun korkeat vallit hankaloittivat kääntymistä. Loppuradalla oli mukavasti leveää hiihtobanaa, jolla pääsin hyödyntämään omia vahvuuksina, kuvaili Amanda Yli-Futka.

Innolla odotan seuraavia startteja, ja niihin lähdetään tekemään mahdollisimman puhtaita suorituksia, suunnitteli Yli-Futka.

Nuorten naisten U23-sarjan parhaat.

Suomalaisista onnistuivat myös neljänneksi sijoittunut Maria Hoskari (+46s), viidenneksi sijoittunut Sari Vääränen (+46s) sekä seitsemänneksi sijoittunut Nina Kärnä (+51). Samalla Hoskari ja Kärnä ottivat Yli-Futkan jälkeen himmeämmät mitalit nuorten U23-sarjassa.

Hiihtosuunnistuksen maailmancupin avauskierros Norjassa jatkuu lauantaina keskimatkan kilpailulla.

Tulokset – hiihtosuunnistuksen maailmancup ja nuorten U23-sarjan MM-sprintti 10.1.2025, Sjusjøen, Norja

Miehet: 1) Jorgen Baklid NOR 14.31, 1) Jonatan Stahl SWE 14.31, 3) Niklas Ekström FIN 14.39, 4) Vegard Glubrandsen NOR 15.09, 5) Isak Lundholm SWE 15.25, 6) Eevert Toivonen FIN 15.28, … 8) Pyry Riissanen FIN 15.33, 14) Aapo Viippola FIN 15.50, 18) Misa Tuomala FIN 16.03, 25) Miska Tervala FIN 16.29, 30) Tuomas Outinen FIN 16.45, 35) Eero Sorsa FIN 17.18

Naiset: 1) Daisy Kudre Schnyder EST 15.03, 2) Magdalena Olsson SWE 15.11, 3) Amanda Yli-Futka FIN 15.32, 4) Maria Hoskari FIN 15.44, 5) Sari Vääränen FIN 15.49, 6) Frida Sandberg SWE, 7) Nina Kärnä FIN 15.54, 10) Heta Virtanen FIN 16.25, 18) Kaisa Klemettinen FIN 16.51, 20) Liisa Peltonen FIN 17.07, 23) Vilma Pesu FIN 17.15