IRMA-palvelusta on julkaistu versiopäivitys, jossa muutoksia on tehty erityisesti kilpailunäkymän puolelle. Kilpailunäkymä on nyt jaettu kolmeen välilehteen ja järjestäjällä on mahdollisuus lisätä tapahtuman sijaintitiedot sekä erilaisia liitteitä ja linkkejä. Samassa yhteydessä kertalisenssin teknisiä rajoituksia saatiin purettua ja jatkossa kertalisenssillä voi osallistua moniosaiseen kilpailuun ja viestikilpailuun. Kehitystyö IRMAn ja Rastilipun yhdistämiseksi jatkuu myös taustalla suunnitelmien mukaan.
– IRMAan tehtiin merkittäviä muutoksia viime kesänä, koska silloinen järjestelmä ja käyttöliittymä olivat ns. alkuperäisiä ja teknistä velkaa oli jo kertynyt runsaasti. Uudessa IRMAssa osa teknisistä ratkaisuista sekä ulkoasu ovat hyvin erityyppisiä kuin vanhassa, mistä olemme saaneet myös palautetta. Palvelun käytettävyyttä on pyritty kehittämään myös mobiilissa, ja jatkuvasti tehdään parannuksia. Oleellista on kuitenkin se, että vanhan IRMAn hitausongelmat ja jumiutumiset on saatu selätettyä, kertoo liiton tapahtuma- ja seurapäällikkö Timo Saarinen.
Yhteistyö palveluntoimittaja Riimu Solutionsin kanssa on ollut erinomaista ja jatkuu nyt IRMAn ja Rastilipun yhdistämisprojektissa, josta tarkempia aikatauluja julkaistaan kevättalvella.
Nyt julkaistussa IRMA 2.3 -versiossa kilpailun etusivu on varattu perustiedoille ja karttanäkymälle, ja järjestäjä voi lisätä sivulle liitteitä ja linkkejä, mm. reittipalvelun, lähtöluettelot, väliajat jne.
Lisääminen tapahtuu kilpailunhallinnan kautta Liite-toiminnon kautta joko koko kilpailuun tai päiväkohtaisesti.
TIEDOT-välilehti
Ilmoittautumisraportit löytyvät toiselta välilehdeltä.
ILMOITTAUTUMISRAPORTIT
Viimeisellä välilehdellä ovat sarjat ja maksut, jotka ennen veivät paljon tilaa kilpailun etusivulla.
SARJAT
Myös muita parannuksia ja muutoksia on tehty, mm. rankilistojen selaamisessa mobiilipuolella.
Kertalisenssillä nyt myös viesteihin ja moniosaisiin kilpailuihin
Aiemmin kertalisenssin käytössä on ollut järjestelmästä johtuvia rajoituksia, jotka ovat estäneet mm. viestikilpailuihin tai moniosaisiin kilpailuihin(mm. kaksipäiväiset) osallistumisen kertalisenssillä. Tämä on nyt muutettu ja jatkossa kertalisenssin voi hyödyntää myös em. kilpailumuodoissa.
Lisätiedot:
SSL:n tapahtuma- ja seurapäällikkö Timo Saarinen, etunimi.sukunimi@suunnistusliitto.fi