Elli Punto suunnisti nuorten maailmanmestariksi sprintissä

Elli Punto voitti suunnistuksen nuorten maailmanmestaruuden sprintissä tiistaina Plzenin kaupungissa Tsekissä. Espoon Suuntaa edustava suunnistaja jakoi maailmanmestaruuden samalla ajalla yhdessä Tsekin Michaela Novotnan kanssa.

Suomalaismestari oli kilpailun jälkeen tunteikkaalla päällä. Tunteiden ja ajatusten kasaaminen sanoiksi oli vaikeaa.

– On tämä aivan käsittämätön tunne. Nyt voin vain sanoa olevani superiloinen. Suoritus oli aika lailla täydellinen. Kaikista reitinvalinnoista en ole varma, miten ne onnistuivat, mutta suunnistus oli sujuvaa ja juoksu kulki, Punto kuvaili kilpailun ratkettua.

Vielä noin 400 metriä ennen maalia Punto oli viisi sekuntia Tsekin Michaela Novotnaa perässä, mutta erittäin vauhdikas juoksu viimeiselle rastille ja maaliin toi hänet tasoihin Novotnan kanssa.

– Ilmeisesti olin muita nopeampi lopussa. En oikein osaa muuta sanoa, kun että kuulin jo kuulutukset ja aivan kaikki oli pelissä, Punto kuvaili radan loppurasteja.

Maanantain sprinttiviestissä Suomi oli seitsemäs. Avausosuutta suunnistanut Punto toi Suomen ensimmäiseen vaihtoon kärjessä, mikä oli jo hyvä merkki ennen tiistain henkilökohtaista sprinttiä.

– Eilisen jälkeen en miettinyt erityisemmin sijoituksia tai mitalia. Ajattelin, että teen parhaan mahdollisen suorituksen ja se sitten riittää, mihin riittää. Juoksu on tuntunut viimeisen kuukauden ajan erittäin hyvältä ja treenit ovat onnistuneet, Punto kuvaili kuntoaan.

Maailmanmestarit Elli Punto (vas.) ja Michaela Novotna. Kuva: JWOC 2024

Elli Punto on kotoisin Pirkanmaan Sastamalasta. Hän opiskelee Helsingissä Mäkelänrinteen urheilulukiossa ja valmistuu ylioppilaaksi vuoden päästä. Kesäloman alusta alkaen Punto on asunut jälleen kotonaan Sastamalassa. Hän edustaa Espoon Suuntaa. Punton kasvattajaseura on sastamalalainen Suunta-Sepot ja aiemmin hän on edustanut myös Rasti-Nokiaa. Punto täyttää loppuvuodesta 19 vuotta, joten hän pääsee nuorten MM-kilpailuihin vielä ensi vuonna.

Valmentaja piti matalaa profiilia maanantaista

Suomi sai tiistaina kolme urheilijaa kymmenen joukkoon, kun Eeva-Liina Ojanaho ja Virna Pellikka olivat niin ikään mitalitaistossa radan alkupuolella. Ojanaho oli lopputuloksissa kahdeksas ja Pellikka kymmenes.

Nuorten maajoukkuevalmentaja Arttu Syrjäläinen oli erittäin iloinen Suomen joukkuepanoksesta ja erityisesti maailmanmestaruudesta.

– Aivan mahtavaa, että Elli pystyi kääntämään tiukan sekuntikampailun edukseen lopussa. Eilinen viesti antoi jo vähän signaalia tästä päivästä. Hän oli koko sprinttiviestin nopein nainen, kun mukaan lasketaan aloittajat ja ankkurit. Oli siis tiedossa, että vauhti riittää. Tänään piti vain pitää suoritus kasassa, Syrjäläinen totesi.

Syrjäläinen ei kuitenkaan meuhkannut maanantaista urheilijalle itselleen.

– Uskoin Elliin, mutta pidettiin eilisestä matalaa profiilia. Elli on välillä aika kova jännittämään. Illalla olin vielä kirjoittamassa hänelle WhatsApp-viestiä, että hän oli koko sprinttiviestin nopein nainen. Sitten ajattelin, että parempi on, kun hän vain menee viivalle ja rykäisee suorituksen. Niinpä pyyhin koko viestin pois ennen kuin lähetin sen, Syrjäläinen nauroi.

Nuorten MM-kisat jatkuvat heti keskiviikkona pitkällä matkalla, joten Punto ei voi juhlia mestaruutta kauaa.

– En edes tiedä, miten päivä tästä jatkuu. Mutta pitää syödä hyvin ja jossain vaiheessa päästä lepäämään. Huomisen pitkällä matkalla yritetään taas keskittyä tekemään paras mahdollinen suoritus, Punto ennakoi.

Miesten nuorten maailmanmestaruuden voitti Sveitsin Matthieu Bührer. Paras suomalainen oli Rauli Aho sijalla 32.

Nuorten MM-kisat jatkuvat keskiviikkona pitkän matkan kilpailulla.

Tulokset suunnistuksen nuorten MM-kilpailujen sprintti 2.7.2024 Plzen, Tsekki

Naiset 3,2km
1) Elli Punto FIN ja Michaela Novotna CZE 14:04, 3) Henriette Radzikowski SUI 14:08, 8) Eeva-Liina Ojanaho FIN 14:24, 10) Virna Pellikka FIN 14:39, 21) Anni Mäki-Hokkonen FIN 14:59, 51) Heta Virkajärvi FIN 16:12, 74) Oona Kaikkonen FIN 16:41

Miehet 3,5km
1) Matthieu Bührer SUI 13:17, 2) Iver Dalsaune Thun NOR 13:19, 3) Loic Berger SUI 13:21, 32) Rauli Aho FIN 14:31, 35) Florian Fritzen FIN 14:35, 58) Rasmus Töyrylä FIN 15:01, 65) Vinski Malinen FIN 15:07, 95) Joona Hirvilahti FIN 15:49

IOF-live, jossa livetulokset ja GPS
Viralliset kisasivut
Kuvia kisajärjestäjän kuvagalleriassa