Suunnistuksen MM-joukkue Sveitsiin valittu

Suunnistuksen valmennusjohto on valinnut joukkueen Sveitsissä 11.–16. heinäkuuta käytäviin MM-kisoihin. Toukokuussa maailmancupin jälkeen valittujen Venla Harjun, Marika Teinin, Miika Kirmulan ja Olli Ojanahon lisäksi joukkuetta täydennettiin neljällä naisella ja kahdella miehellä. Suomen matkakohtainen kiintiö on kolme urheilijaa. Naisten pitkälle matkalle voidaan kuitenkin asettaa neljä urheilijaa, koska Venla Harjulla on hallitsevana Euroopan mestarina henkilökohtainen paikka.

– Olemme äärimmäisen tyytyväisiä viikonlopun ja tiistain näyttökilpailuihin, jotka järjestettiin MM-kisojen tyyppimaastoissa ja ratamestarityökin oli relevanttia itse MM-kisoja ajatellen. Vaikka aiemmat tulokset ja kansainväliset näytöt toki huomioitiin, rakentui lopullinen joukkue pitkälti näyttökilpailujen tulosten perusteella, summaa päävalmentaja Thierry Gueorgiou joukkuevalintaprosessia.

– Nyt valitussa joukkueessa on paljon kokemusta, mutta myös kolme MM-kisojen ensikertalaista. Edessä on vielä valmennuksellisestikin mielenkiintoinen prosessi, kun tämän tiimin kanssa lähdemme valmistautumaan kohti kisoja ja eri matkojen asettamia haasteita. Näyttökilpailujen perusteella meillä on vielä jonkin verran töitä tehtävänä, joten MM-kisoja edeltävä leiritys on hyödynnettävä tehokkaasti. Kaikkineen koen, että meillä on erinomaiset mahdollisuudet taistella kärkisijoista kuukauden päästä, toteaa Gueorgiou.

Suomen joukkue MM-kisoissa

Naiset: Ida Haapala Kalevan Rasti (P), Venla Harju Tampereen Pyrintö (K, P, V), Miia Niittynen Kalevan Rasti (P, V), Kirsi Nurmi SK Pohjantähti (K), Maija Sianoja MS Parma (P,  vara V), Marika Teini Kalevan Rasti (K, V).
Varalla: Aino Mänkärlä Lynx (K), Anu Tuomisto NTNUI (P).

Miehet: Miika Kirmula Kalevan Rasti (K, P, V), Olli Ojanaho Helsingin Suunnistajat (K, P, V), Touko Seppä Turun Suunnistajat (P, vara V), Topi Syrjäläinen Helsingin Suunnistajat (K, V).
Varalla: Teemu Oksanen Ikaalisten Nouseva-Voima (K), Akseli Ruohola MS Parma (P, V).

K = keskimatka, P = pitkä matka, V = viesti


MM-kisasivut: https://woc2023.app/