Tampereen Pyrintö vahva Kevätyön viestissä

Tampereen Pyrintö voitti sekä naisten että miesten kilpailut suunnistuksen Kevätyön viestissä perjantai-iltana Naantalin Merimaskussa.

Viestiliigan kauden toinen osakilpailu käytiin naisten osalta pääosin päivänvalossa. Tampereen Pyrintö ja Paimion Rasti saivat kahdella ensimmäisellä osuudella yli kolmen minuutin eron muihin. Pyrinnön Saila Kinni ja Paimion Ina Westerlund etenivät hämärässä suunnistetun ankkuriosuuden alun tasatahtia, mutta lopulta kokenut Kinni oli vahvempi ja toi tamperelaiset voittoon.

– Ei tämä tullut helposti. Suunnistus oli jostain syystä todella hätäistä, ihan kuin olisin ollut ensimmäistä kertaa elämässäni ankkuriosuudella. Inan kanssa pummattiin yhdessä ja hän lähti eri suuntaan. En tiennyt metsässä yhtään tilannetta, mutta pysyin sentään radalla ja muut pysyivät takana, Kinni kertoi.

Pyrinnön naisten seuraava viestitavoite on kahden viikon päästä odottava Tiomila-viesti Ruotsissa.

– Kaiken kaikkiaan tehtiin joukkueena suhteellisen tasaisen hyvät suoritukset. Tiomilassa täytyy pitää yllä samanlaista tekemistä, jotta saadaan hyvä tulos, ankkuri jatkoi.

Kahta ensimmäistä osuutta Pyrinnön joukkueessa veivät Lotta Karhola ja Anni Haanpää.

Kalevan Rastin Ida Haapala piti ankkuriosuudella hyvää vauhtia ja onnistui nostamaan joensuulaiset toiseksi puolitoista minuuttia voittajien takana. Lisäksi Pargas IF otti Varsinais-Suomen paikallisvoiton nousemalla kisan kolmanneksi ohi Paimion Rastin.

Miesten viesti ratkesi reitinvalinnalla viimeiselle rastille

Miesten kolmiosuuksisessa yösuunnistusviestissä tilanteet vaihtelivat melkoisesti ja kilpa pysyi äärimmäisen jännittävänä aina maalisuoralle asti. Tampereen Pyrinnön ykkös- ja kakkosjoukkueet sekä Ikaalisten Nouseva-Voima leimasivat yhtä aikaa toiseksi viimeisellä rastilla. Pyrinnön ykkösjoukkueen Elias Kuukka otti suoremman reitinvalinnan viimeiselle rastille ja jätti taakseen tiekiertoon turvautuneet Ikaalisten Eetu Savolaisen ja Pyrinnön kakkosen Mikko Eerolan.

Ykkös- ja kolmossija Kevätyössä sekä voitto kauden avausviestissä FinnSpring-viikonloppuna osoittavat, että Tampereen Pyrintö on ollut vahvin suomalaisseura kevään aikana. Elias Kuukka on silti sitä mieltä, etteivät perjantain kaltaiset suoritukset vielä riitä Tiomilassa.

– Viestiliiga on meille todella tärkeä sarja ja siksi on hyvä, että saamme täältä pisteitä useamman joukkueen voimin. Ruotsista tulee joka tapauksessa monta kovaa nivaskaa, eivätkä nämä sijoitukset kerro mitään tasostamme heitä vastaan, Kuukka muistutti.

– Tämä oli hyvä taidollinen ja suorituksenhallinnallinen kenraaliharjoitus Tiomilaa varten, mutta ainakin itselleni jäi paljon parannettavaa. Tällainen tekeminen ei vielä riitä ruotsalaisia kovia ankkureita vastaan, voittaja-ankkuri jatkoi.

Voittajajoukkueessa suunnistivat Elias Kuukan lisäksi veli Anton Kuukka ja Aleksi Sorsa.

Tampereen Pyrintö ja Kalevan Rasti pitävät naisten Viestiliigassa kärkipaikkaa jaetulla ykkössijalla kahden osakilpailun jälkeen. Miesten liigaa johtaa kahdella voitolla Pyrintö ennen kaksi kakkossijaa ottanutta Ikaalisten Nousevaa-Voimaa.

Suunnistajien seuraava tähtäin on perinteisessä Tiomila-viestissä, joka järjestetään Ruotsin Skellefteåssa 20.-21. toukokuuta. Viestiliiga jatkuu kuun lopussa Seinäjoen Nurmossa.

Tulokset Kevätyön viesti 5.5.2023, Naantali

Naiset 3 x 5,2 km

1)Tampereen Pyrintö (Lotta Karhola, Anni Haanpää, Saila Kinni) 1:48:14, 2) Kalevan Rasti (Veera Laaksoviita, Siiri Silvennoinen, Ida Haapala) 1:49:46, 3) Pargas IF (Alexandra Enlund, Yvonne Gunell, Amy Nymalm) 1:50:03, 4) Paimion Rasti (Tuulia Viberg, Milja Väätäjä, Ida Westerlund) 1:50:31, 5) Suunta Jyväskylä (Anniina Taipale, Tereza Janosikova, Veera Klemettinen) 1:52:40

Miehet 7 + 7 + 7,5 km

1) Tampereen Pyrintö (Anton Kuukka, Aleksi Sorsa, Elias Kuukka) 2:11:46, 2) Ikaalisten Nouseva-Voima (Mikko Knuuttila, Teemu Oksanen, Eetu Savolainen) 2:11:49, 3) Tampereen Pyrintö 2 (Anssi Huostila, Severi Kymäläinen, Mikko Eerola) 2:11:59, 4) Turun Metsänkävijät (Jussi Suna, Samu Heiska, Ruslan Glebov) 2:14:15, 5) OK 77 (Emil Sevelius, Tobias Jern, Jonny Donner) 2:16:22

Tulokset
Tapahtuman sivut
Kuvia
Viestiliiga