Artikkelikuva: Marjo Lalli / Viestiliiga
Kauden 2022 Suunnistuksen Viestiliiga pyörähtää käyntiin perjantai-iltana Naantalissa kilpailtavalla Kevätyön viestillä Turun Suunnistajien järjestämänä.
Seitsemästä osakilpailusta koostuva liiga jatkuu koko kesän ja sarjan parhaat ovat selvillä syyskuun puolivälissä käytävän Porvoon finaalin jälkeen. Kansallisten viestien lisäksi liigan osakilpailuihin kuuluvat syyskuussa Hämeenlinnassa järjestettävä SM-viesti sekä itseoikeutetusti Mynämäessä käytävä Lukkari-Jukola kesäkuun puolivälissä.
Kauden avausosakilpailussa olosuhteet eivät vielä ole kovin kesäiset, sillä alkuviikon sateet toivat Naantalin kisamaastoon kunnon lumikerroksen. Kevätyönviestin ratamestari Juho Rajaniemi kertoo kisamaaston olleen lähes lumeton vielä pari viikkoa sitten, mutta viime päivien sateiden jäljiltä maastossa on 10–15 sentin hanki.
Lunta ei kuitenkaan ole tullut niin paljon, että suunnistajien eteneminen menisi kahlaamiseksi. Lumi tuo kisaan uuden elementin. Se helpottaa, mutta myös vaikeuttaa suunnistusta.
– Lumeen jää suunnistajilta vahvat jäljet, jotka helpottavat suunnistusta. Toisaalta monet maastonkohteet ovat peittyneet hankeen ja esimerkiksi kivien erottaminen kumpareista voi olla vaikeaa, ratamestari sanoo.
Vuonna 2021 Viestiliigan kokonaisvoittoihin ylsivät Tampereen Pyrintö miehissä ja Lahden Suunnistajat -37 naisissa.
Lahden Suunnistajien -37 Karoliina Ukskoski kertoo, että lahtelaisten joukkueessa muutaman kovan menijän elämäntilanne on muuttunut, eikä seura saa jokaiseen viestiin jalkeille viime kauden kaltaista ykkösketjua. Toisaalta osa seuran naisista on kovemmassa kunnossa kuin viime kaudella.
– Viime vuonna pelattiin niin sanotusti peli läpi, joten tämän kauden Viestiliigaan voi lähteä hyvillä mielin. Kauden avauksessa eniten mietityttää se, miten lumi vaikuttaa suunnistukseen. Vaikea sanoa, kuinka kumpareet ja muut kohteet erottuvat lumesta. Sitäkään ei tiedä auttavatko vai sekoittavatko lumeen syntyvät jäljet suunnistusta, Ukskoski miettii.
Lahtelaisia naisissa haastaa ainakin Tampereen Pyrintö, joka jäi viime kauden liigassa niukasti kakkoseksi.
Miesten puolella kauden 2022 odotetaan olevan tasaista, sillä viime vuoden kärkikolmikko Tampereen Pyrintö, Helsingin Suunnistajat ja Ikaalisten Nouseva-Voima ovat edelleen vahvoja. Seurasiirtojen vuoksi vahvistuneilla Turun Metsänkävijöillä ja mikkeliläisellä Navilla on varmasti myös toiveita nousta kamppailemaan liigan kärkisijoista.
Kolmen osuuden Kevätyön viestiin on ilmoittautunut 42 naisten ja 82 miesten joukkuetta. Naisten viesti käydään pääosin päivänvalossa. Miesten viesti on yösuunnistusta.
Kevätyön viesti televisioidaan suorana lähetyksenä perjantai-iltana V Sport + Suomi -kanavalla sekä Elisa Viihde Viaplayssa.
Lähetystiedot perjantaina 8.4.2022:
Naisten viesti: V Sport + Suomi sekä Viaplay klo 18.20 alkaen
Miesten viesti: V Sport + Suomi sekä Viaplay klo 21.05 alkaen
- Kevätyön viesti: https://tus.fi/kyv2022/kilpailuinfo/
- Viaplay.fi
- Viestiliigan sivut: www.viestiliiga.fi
Viestiliigan kilpailut tulevat SSL:n Youtube -kanavalle jälkilähetyksenä avoimesti katsottavaksi noin 2-4 päivää kilpailujen jälkeen.
Viestiliigan ohjelma
8.4.2022 Kevätyön viesti (Naantali)
24.4.2022 FinnSpring (Askola)
28.5.2022 Hämeen Rastiviesti (Kangasala)
18.-19.6.2022 Venlojen ja Jukolan viesti (Mynämäki)
21.8.2022 Kymen Rastiviesti (Kotka)
11.9.2022 Suunnistuksen SM-viesti (Hämeenlinna)
17.9.2022 Viestiliigan finaali (Porvoo)
Juho-Veikko Hytönen / Viestiliiga