Hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut Bulgariassa tulivat päätökseen, kun viimeisenä kisamuotona olivat viestit. Suomalaisten mitalitili ei auennut päätösmatkallakaan, sillä miesten kolmikko (Aapo Viippola, Misa Tuomala, Niklas Ekström) sijoittui neljänneksi. Naisten joukkueen (Sari Vääränen, Sonja Mörsky, Salla Koskela) loppusija oli viides.
Miesten EM-viestin kärkikolmikon muodostivat Venäjä, Norja ja Ruotsi. Naisissa sama kolmikko teki tulosta järjestyksessä Venäjä, Ruotsi, Norja.
Lopputuloksissa Suomen miehet erotti voittajajoukkueesta nelisen minuuttia ja pronssiin eroa kertyi 2.40. Viestin aloittaja Aapo Viippola tuli vaihtoon 7.16 kärjen perässä.
– Suoritus oli ihan ok, mutta aika kaukana kärjestä tultiin, kommentoi Viippola osuuttaan.
Misa Tuomala toisella osuudella totesi, että olo alkoi olla jo aika tyhjä neljän peräkkäisen kisapäivän jäljiltä. Tuomalalla oli kisoista taskussa jo sprinttiviestin neljäs sija yhdessä Salla Koskelan kanssa.
Ankkuri Niklas Ekström totesi kilpailuviikon viimeisellä matkalla olleen hauskaa. Sen takasivat vauhdikas rata ja sujuva suunnistus.
Naisilla eroa pronssimitaliin jäi lopulta kolmisen minuuttia. Voittotaisteluun joukkueelta olisi vaadittu lähemmäs yhdeksän minuuttia parempaa aikaa. Myös naisilla alkoi viikon rasitukset kumuloitumaan.
– Viikon ehkä surkeinta suorituksenhallintaa. Vaikka ykkösvälillä oli helppo väli ja kerkesin katsomaan kaikki välit läpi, niin silti siellä tuli seisahtelua ja varmistelua, vaikka toisaalta se saattoi olla hyvä, ettei sitten tullut mitään isompaa. Pieniä virheitä tuli ja olin kyllä aivan niitti. Tämä oli varmaan tän päivän maksimi kuitenkin, totesi viestin avannut Vääränen.
– Ei kai siinä. Kiersin rastit oikeassa järjestyksessä suoraan rastilta toiselle, mutta mihinkään ei päässyt, jatkoi toisen osuuden suunnistanut Mörsky.
Ankkurina suunnistaneella Salla Koskelalla ei ollut mitalitaisteluun pääsemiseksi juuri mitään tehtävissä ja viikon rasitukset kuuluivat Koskelankin kommenteista.
– Onneksi ollaan merenpinnan tasolla Kemissä, Koskela päättää ja viittaa tuleviin MM-kotikilpailuihin.
Hiihtosuunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Tapani Partanen summaa koko kisaviikkoa yhteen.
– Oltiin korkealla 1800 metrissä äärimmäisissä olosuhteissa kilpailemassa. Meidän joukkueesta kolmasosa urheilijoista oli ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa ja joutuivat aika kovaan paikkaan näihin olosuhteisiin ja korkeuksiin. Ensikertalaisista osa onnistui vallan mainiosti ja osalla oli hieman haastavampaa viikon aikana.
Viikon onnistumisina Partanen nostaa esiin miesten pitkän matkan useat hyvät suoritukset, Salla Koskelan kuudennen sijan keskimatkalta ja sen, että vauhti riittäisi useimmilla ihan mitalitaisteluun asti, kunhan taidot vielä pysyvät perässä.
– Kokonaisuutena jos vetää tätä viikkoa yhteen, niin tuloksellisesti kilpailut meni hieman alakanttiin meidän joukkueelta. Joukkue oli noin fifty-fifty vahvaa kokemusta ja nuoruuden intoa. Joukkue on ihan hyvin yhteen kasvanut, ja varmasti nuoremmat urheilijat ovat saaneet vanhemmilta paljon kokemusta ja hyviä neuvoja ja esimerkkiä, miten tämmöiset erikoisolosuhteissa käytävät kilpailut hoidetaan kunnialla.
Tulokset – Hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut, Chepelare, Bulgaria, viesti 27.1.2022
Miehet: 1) RUS Vladislav Kiselev, Sergey Gorlanov, Andrei Lamov 79.59, 2) NOR Isak Jonsson, Audun Heimdal, Jorgen Baklid 80.37, 3) SWE Erik Blomgren, Rasmus Wickbom, Linus Rapp 81.24, 4) FIN Aapo Viippola, Misa Tuomala, Niklas Ekström 84.04, 5) CZE Jakub Skoda, Josef Nagy, Petr Horvat 87.29 6) SUI Severin Mueller, Gion Schnyder, Andri Jordi 89.21
Naiset: 1) RUS Olesia Riazanova, Marina Viatkina, Mariya Kechkina 80.25, 2) SWE Evelina Wickbom, Linda Lindkvist, Lisa Larsen 82.10, 3) NOR Ane Sofie Krogh, Evine Westli Andersen, Anna Ulvensoen 86.06, 4) EST Epp Paalberg, Doris Kudre, Daisy Kudre 86.16, 5) FIN Sari Vääränen 8162984 2 Sonja Mörsky 8162976 3 Salla Koskela 89.10, 6) SUI Delia Giezendanner, Eliane Deininger, Alina Niggli 91.36