Nurminen ja Pökälä pyöräsuunnistuksen SM-sprintin mestarit

Pyöräsuunnistuksen SM-kausi käynnistyi Espoossa, kun Suomen cup ja SM-sprintti kilpailtiin Vanttilan alueella. Kilpailu tarjosi pyöräsuunnistajille monipuolisia suunnistustehtäviä, kun ratojen alkuosat kiersivät teollisuusalueella ja muutoin ulkoiluniityillä sekä keskuspuiston poluilla.

Pääsarjojen kilpailut olivat kovatasoiset, kun kilpailuilla oli myös maailmanrankikilpailun status, ja paikalla oli myös useampia ulkomaalaisia pyöräsuunnistajia valmistautumassa kohti kesäkuun Kuortaneen MM-kilpailuja.

Naisten kilpailussa mestaruuden otti vielä nuorten sarjalainen Tampereen Pyrinnön Kaarina Nurminen. Nurminen voitti Rajamäen Rykmentin Mervi Pesun lähes puolen minuutin erolla ja OK Trianin Ingrid Stengårdin lähes minuutin erolla.

– Alussa oli aika vaikea päästä rytmiin, kun oli tiukkaa mutkaan teollisuusalueella. Loppu oli suoraviivaisempaa ajoa, missä alkoi jo vähän painamaan. Yksi reitinvalinta jäi vähän arveluttamaan, oliko se kuitenkaan paras, kun talutin siinä pyörää vähän metsän keskellä. Olen tosi tyytyväinen tähän päivään, se oli hyvä suoritus, iloitsi mestari Nurminen.

Samuel Pökälä

Miesten kilpailussa erittäin vahvassa kevätkunnossa oleva Asikkalan Raikkaan Samuel Pökälä jätti kilpakumppanit lähes minuutin takamatkalle. Hopeaa otti OK Botnian André Haga ja pronssia Lahden Suunnistajat-37:n Tomi Nykänen.

– Tänään suoritus pysyi koko ajan hallinnassa, vain yksi pieni ohiajo. Radassa oli mukava rytmitys, kokonaisuutena todella hieno sprinttirata, tykkäsin tosi paljon. Harjoittelin talven hieman eri tavalla, ja tein paljon tehotreenejä, joista yritin palautua mahdollisimman hyvin. Olen todennut, että kun fysiikka toimii, niin sitten suunnistuskin sujuu minulla yleensä hyvin, kuvaili Pökälä mestarin reseptiään.

SM-pyöräsuunnistukset jatkuvat huomenna Espoossa pitkällä matkalla.

Tulokset

Pyöräsuunnistuksen SM-sprintti ja Suomen cup 22.5.2021, Espoo

Naiset: 1) Kaarina Nurminen Tampereen Pyrintö 24.46, 2) Mervi Pesu Rajamäen Rykmentti 25.13, 3) Ingrid Stengård OK Trian 25.38, 4) Henna Saarinen Koovee 26.06, 4) Ruska Saarela Kokkolan Suunnistajat 26.06, 6) Eveliina Välimaa Vaasan Suunnistajat 26.4

Miehet: 1) Samuel Pökälä Asikkalan Raikas 21.04, 2) André Haga OK Botnia 22.08, 3) Tomi Nykänen Lahden Suunnistajat-37 22.33, 4) Miika Nurmi Vaasan Suunnistajat 22.37, 5) Jussi Laurila Jalasjärven Jalas 22.41, 6) Pekka Niemi Kankaanpään Suunnistajat 22.44

Kaikki tulokset: https://online4.tulospalvelu.fi/tulokset-new/fi/2021_espoos/

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail