Koulu kartalla-teemaviikot liikuttavat ympäri Suomea – mukana 30 suunnistusseuraa

Suunnistusliiton Koulu kartalla -teemaviikot ovat käynnissä huhtikuussa ja mukana olevat 30 pilottiseuraa tarjoavat paikallisesti perheille, kouluille ja varhaiskasvatukseen suunnistustoimintaa. Toiminta on saanut paljon kiitoksia jo ensimmäisen viikon osalta. Runsas lumi on joidenkin seurojen kohdalla aiheuttanut toteutuksen siirtämistä viikolla parilla, mutta hienoja malleja on jo nähty ensimmäisen viikon aikana.

Koulu kartalla -teemaviikot ovat osa Suunnistusliiton lasten ja nuorten suunnitustoiminnan kehittämistä. Teemaviikoille on valmistettu materiaalia koulujen, varhaiskasvatuksen ja seurojen käyttöön. Varhaiskasvattajat ja opettajat saivat ladattavia materiaaleja itsenäistä harjoittelua varten.

Seurojen roolina on ollut kertoa teemaviikosta alueensa toimijoille (päiväkodit, esikoulut, koulut), varmistaa heidän saavan materiaalin käyttöönsä, huolehtia karttojen päivityksestä ja rastien viennistä maastoon sekä järjestää Perheseikkailu-ilta / -iltapäivä.

Kuvassa voi olla kartta ja tekstissä sanotaan 1:1500/2,5 m Karis Ura Katarina skolan 37 142 ൻ +++ 42
Karjaan uran piharatoja ja valmisteluja

Kuvassa voi olla ulkoilu

Koronan vuoksi Perheseikkailuihin on laadittu vaihtoehtoisia toteutustapoja myös omatoimiperiaatteella. Muun muassa Paimion Rastin järjestämän Perheseikkailuun oli noutopisteestä haettu 180 kartta päivän aikana.

Kuvassa voi olla kartta

Paimion Rastin Perheseikkailussa bongailtiin suunnistuskuvia ja -hahmoja.

Kuvassa voi olla tekstissä sanotaan KOULU KARTALLA PERHESEIAKAILU KKAILU Puolarmaarissa Akilleksen majalla ti 6.4.2021 ja ti 13.4.2021 klo 17-19 W

Kuvassa voi olla puu ja ulkoilu

Espoon Akilleksen ja Lynxin Perheseikkailuihin oli laadittu ohjeet omatoimiseen toteutukseen.

Kuvassa voi olla ulkoilu

Koulut ovat saaneet seuroilta käyttöönsä erilaisia lähiratoja ja osa on pyytänyt, että rastit voisivat jäädä vielä lisäviikon ajaksi.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Huhtikuun lisäksi Koulu kartalla -teemaviikkojen pilottiseurat toteuttavat syksyllä toisen kokonaisuuden. Samalla seurojen toiminta tulee tutuksi sekä oppilaille että koulujen toimijoille. Kenties uusia suunnistuskipinän saaneita ilmoittautuu myös seurojen suunnistuskouluihin tulevalla kaudella.

 

 

 

 

 

 

 

Vuoden 2021 Koulu kartalla -teemaviikkojen pilottiseurat:

Anttolan Urheilijat
Espoon Akilles
Hollolan Urheilijat-46
Ikaalisten Nouseva-Voima
Kangasala SK
Karjaan Ura
Kauhavan Wisa
Kokkolan Suunnistajat
Kortesjärven Järvi-Veikot
Kymin Suunnistajat
Lahden Suunnistajat – 37
Lappeen Riento
Lynx
OK Trian
Paimion Rasti
Perhon Kiri
Pihkaniskat
Pudasjärven Urheilijat
Pälkäneen Luja-Lukko
Rajamäen Rykmentti
Rasti-Jussit
Rastikarhut
Riihimäen Suunnistajat
Saarijärven Pullistus
Suunta Jyväskylä
Tampereen Pyrintö
Vaasan Suunnistajat
Ylistaron Kilpa-Veljet