Hiihtosuunnistuksen SM-sprinttiviestit kilpailtiin Hollolassa

Hiihtosuunnistuksen SM-sprinttiviestit kilpailtiin Hollolassa Hälvälän ampuradan maastoissa. Lumiolosuhteet suosivat, ja Hollolan Urheilijat-46 oli saanut nopealla aikataululla aikaan erinomaiset kilpailut. Radat olivat sprinttiviestiin sopivasti suoraviivaiset sekä vauhdikkaat, ja paikoin kova hankikanto mahdollisti monenlaiset oiot.

Tuuli Suutari ylitti maaliviivan lennokkaasti.

Naisten kilpailussa Kouvolan Suunnistajien Sari Vääränen ja Tuuli Suutari juhlivat voittoa yli kahden minuutin erolla seuraaviin.

– Tänään oli sellaista hallittua tekemistä. Tein aika paljon hankikannolla oikoja, ja se kyllä kannatti tänään. Tällainen yhteislähtö ja viestikilpailu on kyllä mahtavaa, fiilisteli Kouvolan Suunnistajien Vääränen.

Keli muuttui naisten kilpailun aikana sankaksi lumisateeksi, ja se aiheutti kartanlukuun lisähaastetta sekä vaikutti suksen luistoon.

– Tokalla lenkillä vähän tuntui hyytymistä, ja vaihtelin lenkkien välillä suksia, kun tuo lumisade alkoi. Ankkuriosuudella sain kuitenkin ottaa varmasti, kun eroa oli tullut jo reilusti. Ja tuntui siinä viimeisellä lenkillä meno vielä voimakkaaltakin, iloitsi mestarijoukkueen ankkuri Tuuli Suutari.

Hopeaa otti Koovee ja pronssia Rajamäen Rykmentti.

Miesten kilpailussa tasaista kamppailua

Miesten kilpailussa kultamitalitaistelu säilyi tasaisena aina viimeiselle osuudelle asti. Mestaruuden otti Suunta Jyväskylän kaksikko Janne Häkkinen ja Misa Tuomala.

Janne Häkkinen

– Hyvin meni, enkä tehnyt virheitä. Hajonnoissa meillä oli selvästi pidemmät lenkit alussa, ja siksi oltiin ensimmäisissä vaihdoissa takamatkalla, kuvaili Suunta Jyväskylän Häkkinen kilpailun kehittymistä.

Misa Tuomala

Suunta Jyväskylän ankkuri Misa Tuomala nousikin viimeisellä osuudella Kymin Suunnistajien Tuomas Kotron ohi näkemättä Kotroa kertaakaan.

– Tein tänään tasaisen rauhallista työtä, ja yritin haistella maastossa sopivat oikopaikat. Kisa oli tosi nopeatempoinen, ja toisella lenkillä mietin miten tässä jaksaa. Viime viikon MM-reissu on kyllä tuntunut kropassa vielä. Mutta sopivasti ehdin palautua, ja mukava juhlia toista kertaa Jannen kanssa sprinttiviestin mestaruutta, iloitsi Misa Tuomala.

Miesten kisan hopeaa hiihtosuunnisti  Kymin Suunnistajat ja pronssia Rastivarsat.

Tulokset – hiihtosuunnistuksen SM-sprinttiviesti 6.3.2021, Hollola

Naiset: 1) Kouvolan Suunnistajat (Sari Vääränen, Tuuli Suutari) 51.32, 2) Koovee (Marika Hara, Johanna Niittymäki) 53.56, 3) Rajamäen Rykmentti (Vilma Pesu, Mervi Pesu) 54.31, 4) Kouvolan Suunnistajat 2 (Mirka Suutari, Liisa Peltonen) 55.35, 5) Suunta Jyväskylä (Marika Aho, Kaisa Klemettinen) 55.48, 6) Vaasan Suunnistajat (Nella Keskinen, Satu Tuomisto) 57.01

Miehet: 1) Suunta Jyväskylä (Janne Häkkinen, Misa Tuomala) 51.51, 2) Kymin Suunnistajat (Väinö Kotro, Tuomas Kotro) 53.26, 3) Rastivarsat (Hannu-Pekka Pukema, Miska Tervala) 54.34, 4) Kyrös-Rasti (Lauri Linnainmaa, Tero Linnainmaa) 55.31, 5) Pirkkalan Hiihtäjät (Eevert Toivonen, Teemu Eerola) 56.44, 6) Kuusamon Erä-Veikot (Teemu Tauriainen, Santeri Aikio) 57.15

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail