Seurat mukaan Koulu kartalla -teemaviikoille

Suunnistusliiton Koulu kartalla -mallin kehittäminen jatkuu ja vuoden 2021 aikana eri puolella Suomea on tavoitteena toteuttaa yhdessä seurojen kanssa koulusuunnistuksen teemaviikkoja.  Yhteistyöseurojen haku on parhaillaan  käynnissä.

Tarkoituksena on mahdollistaa suunnistusaktiviteetteja niin kouluihin kuin varhaiskasvatukseen sekä keväisin että syksyisin. Kevään ajankohta on mietitty niin, että tapahtumat toimisivat samalla lapsille ja perheille kannustimena lähteä mukaan seurojen suunnistuskoulutoimintaan. Kevään viikot jakaantuvat hiihtolomaviikkojen tyyliin niin, että ensimmäisenä aloitamme eteläisimmästä Suomesta viikolla 14 ja etenemme kahden seuraavan viikon aikana kohti pohjoista.

Koulu kartalla -teemaviikoille Suunnistusliitto valmistaa materiaalia koulujen, varhaiskasvatuksen ja seurojen käyttöön. Varhaiskasvattajat ja opettajat saavat ladattavaa materiaalia itsenäistä harjoittelua varten. Seurojen roolina on kertoa teemaviikosta alueensa toimijoille (päiväkodit, esikoulut, koulut), varmistaa heidän saavan materiaalin käyttöönsä, huolehtia karttojen päivityksestä ja rastien viennistä maastoon sekä järjestää Perheseikkailu-ilta / -iltapäivä.

Lisätietoa Koulu kartalla -teemaviikoista ja ilmoittautumislomake 

Lisätietoja: Nuorisopäällikkö Timo Saarinen p. 040 519 86 99

 

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail