Suunnistusseminaari 8.-9.2.2020 Pajulahden urheiluopistolla

Suunnistusseminaari 2020 järjestetään 8.-9. helmikuuta Pajulahden urheiluopistolla Nastolassa. Tämän vuoden onnistuneen kokeilun jatkona seminaari on myös ensi vuonna kohdennettu koko suunnistusväelle seuratoiminnan eri sektoreilta.

Viikonlopun aika käsitellään niin seuran johtamiseen, valmennukseen kuin nuorisotoimintaan liittyviä teemoja sekä urheillaan ja verkostoidutaan. Mukaan on tulossa huippuasiantuntijoita mm. seurakehittämisen ja kestävyysvalmennuksen osa-alueilta.

Ohjelmaan sisältyy myös suunnistuksen vuoden parhaiden 2019 palkitseminen eri kategorioissa.

Suunnistusseminaarin ohjelma julkaistaan marraskuun aikana ja ilmoittautuminen tapahtumaan on joulu-tammikuussa.

 

Google maps: Pajulahden urheiluopisto

Pajulahden urheiluopisto

Suunnistusseminaari 2019

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail