Aapo Viippolalle nuorten MM-pronssia

Suomen nuoret jatkoivat mitalitahtiaan hiihtosuunnistuksen MM-kisoissa Ruotsin Piitimessä. Aapo Viippola oli nuorten (20-v) MM-sprintin kolmas. Hän jäi niukasti, vain kahden sekunnin erolla hopeasta. Kisan voitti Sveitsin Nicola Müller.

– Tarjolla oli pari haastavaa reitinvalintaa, mutta löysin ne hyvin, eikä suunnistuksessa tullut virheitä. Tänään oli kyse enemmän suorittamisesta. Keskiviikon pitkän matkan jälkeen tiesin, että vauhti on hyvä ja puhdas suoritus riittää vaikka mihin. Pari sekuntia meni kartanvaihdossa tyriessä, mutta pääasia, että mitali tuli, Viippola tiivisti kisansa.

Nuorten naisten ykkönen oli Ruotsin Sofia Westin. Paras suomalainen oli 13. sijoittunut Satu Tuomisto. Keskiviikkona pitkän matkan hopeaa saavuttaneelta Siiri Saalolta jäi yksi rasti välistä, ja tuloksena oli hylkäys.

Nuorissa kaksi EM-kultaa

Nuorten (17-v) EM-sprintti toi Suomelle kaksi kultaa, kun kisojen kaksi ensikertalaista, pojissa Niklas Ekström ja tytöissä Nina Kärnä onnistuivat jättämään muut taakseen. Nuorten menestystä täydensi Maria Hoskari, joka hiihto pronssille nuorten EM-urilla.

Sekä Kärnä, että Ekström olivat yllättyneitä voitostaan.

– En ajatellut, että tämä matka voisi mennä näin hyvin, kun yleensä olen ollut vahvin pitkällä matkalla. Suoritus meni aika täydellisesti, enkä kerinnyt virheitä tehdä, Ekström iloitsi voitostaan.

– Eilinen painoi jaloissa, mutta suunnistus sujui. Tykkäsin, kun oli aika paljon isoa uraa. Oma vahvuuteni on tasainen suorittaminen joka matkalla, Kärnä pohdiskeli voiton avaimia.

Vielä ennen viimeisiä rasteja kärjessä ollut Hoskari taas joitui harmittelemaan lopussa tullutta sähläystä rastien kanssa, johon kului kenties ratkaisevat 20 sekuntia.

– Muuten meni ihan hyvin, mutta lopussa tuli iso virhe. En lukenut karttaa, kun olin katsonut, että rasti on ihan helppo. Menin siitä vierestä ohi ja jouduin palaamaan, Hoskari harmitteli.

Päävalmentaja Tapani Partanen oli tyytymäinen varsinkin nuorimpien suoritukseen.

– Nuorissa pystyttiin toteuttamaan sitä suunnitelmaa, joka oli tehty. Vauhti riittää kyllä ja tulokset olivat mukavia. 20-vuotiaissa ei ollut ihan paras päivä. Eilinen kova kisa tuntui ja kun hiihto tuntui rankalta, suoritus meni hosumiseksi. Nyt levätään ja rentoudutaan ja keskimatkalla pidetään pää kylmänä, sillä yhteislähtökilpailu vaatii hermojen hallintaa, Partanen ennakoi.

Hiihtosuunnistuksen nuorten (20-v) MM-kisat, Piitime Ruotsi

Sprintti

Miehet: 1) Nicola Müller SUI 13.10, 2) Sergei Mizonov RUS 13.24, 3) Aapo Viippola FIN 13.26, 4) Aslak Heimdal NOR 13.31, 5) Styrk Kamsvaag NOR 13.44, 6) Jan Hasek CZE 13.55, 10) Aaro Aho FIN 14.19, 19) Matias Maijala FIN 14.57, 22) Väinö Kotro FIN 15.20, 23) Samuli Peltola FIN 15.24, 24) Roni-Ville Rissanen FIN 15.27.

Naiset: 1) Sofia Westin SWE 13.46, 2) Elin Schagerström SWE 14.09, 3) Marina Vjatkina RUS 14.16, 4) Lea Widmer SUI 14.19, 5) Aleksandra Rusakova RUS 14.22, 6) Olesia Rjazanova RUS 14.46, 13) Satu Tuomisto FIN 15.26, 15) Heta Virtanen FIN 15.52, 18) Henna Pylvänäinen FIN 16.13, 21) Aino Rantala FIN 16.19, 22) Kaisa Klemettinen FIN 16.20, Siiri Saalo FIN dsq.

Hiihtosuunnistuksen nuorten (17-v) EM-kisat, Piitime Ruotsi

Pojat: 1) Niklas Ekström FIN 12.34, 2) Mihail Beljakov RUS 12.41, 3) Ivan Kostin 12.42, 4) Erik Brandt SWE 12.58, 5) Danil Sorokin RUS 13.04, 6) Melker Nordgren SWE 13.21, 8) Seeti Salonen FIN 13.32, 9) Rauli Aho FIN 13.38, 13) Akseli Virtanen FIN 13.54.

Tytöt: 1) Nina Kärnä FIN 13.52, 2) Julia Hrennikova RUS 13.57, 3) Maria Hoskari FIN 14.06, 4) Liisa Peltonen FIN 14.19, 5) Delia Giezendanner FIN 14.31, 6) Valeria Saranina RUS 14.40, 9) Line-Lotte Ekström FIN 15.07.

 

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail