S-JKL ja KS voittivat SM-sprinttiviestin

Suunta Jyväskylän miehet ovat hallinneet viime vuosina hiihtosuunnistuksen SM-sprinttiviestiä. Kaksikko Misa Tuomala ja Janne Häkkinen hoiteli sunnuntaina Iisalmelta seuran neljännen peräkkäisen sprinttiviestin SM-kullan. Naisten kisan voitti Kouvolan Suunnistajien kaksikko Mirka Suutari ja Sari Vääränen.

Suunta Jyväskylän kisa alkoi nihkeästi, kun Tuomala teki avausosuudella ison virheen. Loppua kohti kaksikon vahvuus nousi esiin ja eroa hopeajoukkue SK Pohjatähteen kertyi 16 sekuntia. Pronssia otti Kymin Suunnistajat vajaa kaksi minuuttia kultaan jääneenä.

– Avauksessa tein huonon reitinvalinnan, jota lähdin paikkaamaan tyhmällä oiolla. Loppulenkit menivät kuitenkin hyvin ja tasapainoisesti. Urasto oli hyvässä kunnossa, mutta kapeat urat olivat aika jäisiä ja niillä sai temppuilla melkoisesti, Tuomala tiivisti kisan.

Naisten kisassa Kouvolan Suunnistajat nappasi kaksi mitalia kullan joukkueella Mirka Suutari ja Sari Vääränen sekä pronssin joukkueella Tuuli Suutari ja Kirsi Kiiskinen. Väliin ehti Keuruun Kisailijoiden kaksikko Milka Reponen ja Sanna Pusa.

Mirka Suutari arvioi vauhdikkaan kisan kokonaisuutena hyväksi.

– Lähdimme tekemään omaa suoritusta rastiväli kerrallaan. Pieniä virheitä tuli molemmille, sillä koko ajan piti keskittyä tarkasti. Itselle tuotti eniten haastetta kolmen vierekkäisen luistelubaanan hahmottaminen, kun risteykset olivat samanlaisia ja urien välillä oli paljon oikoja, Suutari mietti.

Suutarin saalis kahdesta peräkkäisestä SM-viikonlopusta oli komea: kolme kultaa ja yksi hopea. Myös sprinttiviestin aisapari Sari Väänänen on löytänyt mainion SM-vireen.

– EM-reissun väliin jääminen oli minulle hyvä ratkaisu: sain pitää pari kevyempää viikkoa ja pääsin eroon alkutalven kuormasta, ja nyt on uudenlainen kulku löytynyt, iloitsi Suutari, joka matkaa maaliskuun alussa Universiadeihin Venäjälle.

Hiihtosuunnistuksen SM-sprinttiviesti, Iisalmi

Miehet: 1) Suunta Jyväskylä 49.34 (Misa Tuomala, Janne Häkkinen), 2) SK Pohjantähti 49.50 (Santeri Shroderus, Samuli Schroderus) 3) Kymin Sunnistajat 51.13 (Akseli Virtanen, Tomas Kotro), 4) Kuusamon Erä-Veikot 51.39 (Teemu Tauriainen, Santeri Aikio), 5) Rastivarsat (Hannu-Pekka Pukema, Miska Tervala), 6) Lappeen Riento 52.19 (Antti Saikko, Ville Saikko).

Naiset: 1) Kouvolan Suunnistajat 55.16 (Mirka Suutari, Sari Vääränen), 2) Keuruun Kisailijat 55.54 (Milka Reponen, Sanna Pusa), 3) Kouvolan Suunnistajat 2 1.03.26 (Tuuli Suutari, Kirsi Kiiskinen), 4) Lammin Säkiä 1.09.37 (Marja Rantanen, Mari Koivunen), 5) Rajamäen Rykmentti 1.10.00 (Mervi Pesu, Riikka Haltia), 6) Latasaaren Veto 1.14.37 (Essi Lotvonen, Milla Lotvonen).