Suunnistuksen maajoukkuetoiminta uudistuu

Suunnistuksen maajoukkuetoiminta uudistuu kaudelle 2019. Ryhmäkoot ovat aiempaa pienemmät, ja muutokset liittyvät toimintatapoihin sekä resurssien kohdentamiseen.

– Muutokset on tehty urheilija- ja valmentajapalautteen sekä Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön kanssa käydyn vuoropuhelun pohjalta. Pienempien ryhmien myötä rajallisia talous-, osaamis- ja muita tukiresursseja on mahdollista kohdentaa terävämmin ja vaikuttavammin kärkiurheilijoihin ja potentiaalisiin nuoriin henkilökohtaisine valmentajineen, kertoo päävalmentajana jatkava Petteri Kähäri.

Hänen mukaansa muutos näkyy konkreettisesti harjoittelun ja kehittymisen seurannan lisäksi tiedon jakamisessa oleellisten tahojen kanssa.

MM-kisat jakautuvat ensi kaudesta lähtien vuorovuosina käytäviin maasto- ja sprinttimatkojen kisoihin. Tämä vaikuttaa myös maajoukkueen toimintaan. Ensi vuonna MM-mitaleita jaetaan vain maastomatkoilta Norjassa.

– Maajoukkueen leiritys käynnistyvällä kaudella on maastopainotteista ja tähtää erityisesti Norjan MM-kilpailuihin. Sprinttitarjonnan osalta suunnitelmat ovat osittain työn alla, mutta vuoden 2020 sprinttimatkojen MM-kisoihin valmistautuminen ja sprinttiin panostavien kehittyminen tulee osaltaan antamaan leimansa ensi vuoden toiminnalle, Kähäri linjaa.

Suunnistuksen maailmancup alkaa kesäkuussa Helsingissä. Kotimaan osakilpailut palvelevat päävalmentajan mukaan myös valmistautumista MM-Norjaan.

Maajoukkueen suunnitelmissa on vahvistaa yhteistyötä kärkiseurojen kanssa.

– Kärkiseurojen kanssa yhteistyössä järjestetään kaksi leirikeskusta helmi-huhtikuussa. Lopulliset leirisuunnitelmat sekä valmennus- ja asiantuntijatiimin kokoonpano täsmentyvät lokakuun loppuun mennessä, Kähäri kertoo.

Suunnistuksen maajoukkueryhmät 2019

Suunnistuksen maajoukkue
Naiset: Anna Haataja SK Pohjantähti, Venla Harju Tampereen Pyrintö, Anna Närhi IFK Göteborg, Merja Rantanen Jämsän Retki-Veikot, Maija Sianoja MS Parma, Marika Teini SK Pohjantähti
Miehet: Miika Kirmula Kalevan Rasti, Elias Kuukka Tampereen Pyrintö, Aleksi Niemi Tampereen Pyrintö, Olli Ojanaho Helsingin Suunnistajat
B-maajoukkue
Naiset: Sari Anttonen Keuruun Kisailijat, Sofia Haajanen SK Pohjantähti, Henna Haikonen Anttolan Urheilijat, Lotta Karhola Tampereen Pyrintö, Saila Kinni Tampereen Pyrintö, Kirsi Nurmi IFK Göteborg,
Miehet: Hannu Airila Kalevan Rasti, Joni Hirvikallio Koovee, Severi Kymäläinen Tampereen Pyrintö, Otto Simosas Tampereen Pyrintö
Team Kisakallio (21-25 v.)
Naiset: Alexandra Enlund Pargas IF, Veera Klemettinen Suunta-Jyväskylä, Amy Nymalm Pargas IF
Miehet: Joonas Ahola Navi, Topias Ahola Navi, Tuomas Heikkilä Helsingin Suunnistajat, Otto Kaario Helsingin Suunnistajat, Aleksi Karppinen Ikaalisten Nouseva-Voima, Akseli Ruohola MS Parma, Eetu Savolainen Ikaalisten Nouseva-Voima, Aleksi Sorsa Tampereen Pyrintö, Topi Syrjäläinen Helsingin Suunnistajat

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail