Suomi viides maailmancupin sprinttiviestissä

Suomen kvartetti Sofia Haajanen, Otto Kaario, Olli Ojanaho, Alexandra Enlund oli maailmancupin sprinttiviestissä viides.

Suomi sijoittui viidenneksi Prahassa käydyssä suunnistuksen sprinttiviestin maailmancupissa joukkueella Sofia Haajanen, Otto Kaario, Olli Ojanaho ja Alexandra Enlund. Kilpailun voiton vei Sveitsi, jolle Ruotsi hävisi vajaan minuutin. Myös Tsekki ja Norja kiilasivat Suomen nelikon edelle. Suomi jäi kärkisijasta vajaat kolme minuuttia.

Suomen kaksi joukkuetta taistelivat maailmancupin pisteistä lähes tasatahtiin, sillä kvartetti Anna Haataja, Severi Kymäläinen, Topi Syrjäläinen ja Sari Anttonen oli viisi sekuntia hitaampi ja jäi näin maailmancupin ulkopuolelle, sillä cup-tuloksiin lasketaan vain yksi joukkue kustakin maasta.

Suomen kaikki kolme joukkuetta aloittivat hyvin vaihtaen kärkikymmenikössä.

– Olen ollut tässä paikassa monesti, katselin, mitä muut tekevät ja yritin tehdä mahdollisimman vähän virheitä. Tossulla tulee vähän turpaan, arvioi Haajanen, joka vaihtoi 50 sekuntia kärjen jälkeen.

Toisella osuudella Kaario aloitti vauhdikkaasti, mutta virhe kerrytti eroa kärkeen. Kaario ja kolmosjoukkueen Kymäläinen vaihtoivat peräkanaa noin puolitoista minuuttia kärjen jälkeen.

– Aika hyvä perussuoritus, mutta ilmeisesti yksi reitinvalinta oli huono. Jotenkin kuitenkin jaksoin juosta nuo mäetkin ylös, joten täytyy olla tyytyväinen, Kaario korosti.

Kolmannella osuudella Ojanaho rutisti hieman kärkeä kiinni.

– Suunnistus sujui ihan hyvin, mutta pitkässä nousussa kroppa alkoi pulista vastaan enkä pystynyt vastaamaan edellämenijöiden vauhtiin, Ojanaho kertasi.

Ankkuriosuudella Enlund teki yhden ison virheen, mutta taisteli hyvistä maailmancupin sijoituksista loppuun asti.

– En katsonut kompassia riittävästi, ja lähdin väärään suuntaan. Menin mäen alas asti, ja tuli lisänousua palatessa. Sen jälkeen meni hyvin, Enlund vertasi.

Suomen viitossijan arvoa nostaa se, että Kaario on 20-vuotias ja Ojanaho sekä Enlund 21-vuotiaita. Sekä Kaariolle että Enlundille sprinttiviesti oli aikuisten arvokisatasolla uran ensimmäinen.

Maailmancup jatkuu lauantaina keskimatkan kilpailulla Turnovin upeissa maastoissa.

Suunnistuksen maailmancup, Praha Tsekki

Sprinttiviesti (1 joukkue/maa mc-tuloksissa): 1) SUI 58.59 (Sabine Hauswirth, Andreas Kyburz, Florian Howald, Judith Wyder), 2) SWE 59.43 (Lina Strand, Emil Svensk, Jonas Leandersson, Tove Alexandersson), 3) CZE 1.00.06 (Jana Knapova, Milos Nykodym, Vojtech Kral, Tereza Janosikova), 4) NOR 1.00.40, 5) FIN 1.01.40 (Sofia Haajanen, Otto Kaario, Olli Ojanaho, Alexandra Enlund), 6) FRA 1.02.48. Suomen muut joukkueet (ei mc-tuloksissa): FIN2 1.01.45 (Anna Haataja, Severi Kymäläinen, Topi Syrjäläinen, Sari Anttonen) ja FIN 1 dsq (Anna Närhi, Joni Hirvikallio, Aleksi Niemi, Maija Sianoja).

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail