Suomen nuorille menestystä Eurooppa-cupissa

Suunnistuksen nuorten Eurooppa-cup jatkui lauantaina Sveitsin Villars Sur Ollonissa keskimatkan kilpailulla, jossa Arttu Lindqvist voitti 18-vuotiaiden sarjan. Muut kärkikymmenikköön sarjoissaan yltäneet olivat Maria Määttänen (4.) ja Milja Väätäjä 18-vuotiaissa sekä 20-vuotiaiden sarjoissaan yhdeksänneksi suunnistaneet Aaro Aho ja Tuuli Heikkilä.

Nuorten valmentaja Antti Örn oli tyytyväinen päivän saldoon.

– Tämä oli tuloksellisesti ehdottomasti positiivinen yllätys. Kaikki kärkikymmenikköön yltäneet tekivät hyvät juoksut, erityisesti Lindqvistin voitto oli kova suoritus. 20-vuotiaiden sarjoissa maailman kärki on mukana, joten niissäkin top10-sija on kova saavutus, Örn muistutti.

Keskimatkan rata tarjosi teknistä suunnistusta peitteisessä ja kivikkoisessa rinnemaastossa.

– Kartta oli täynnä vihreää. Teoriassa oli paljon luettavaa, mutta näkyvyys maastossa oli heikko. Kisan vaativuus nostaa menestyksen arvoa, Örn iloitsi.

Sunnuntaina nuoret kilpailevat pitkän matkan yhteislähtökisassa, joka suunnistetaan 1800 metrin korkeudessa.

Nuorten Eurooppa-cup, Villars Sur Ollon, Sveitsi

Keskimatka

Miehet 20-v: 1) Eirik Langedal Breivik NOR 24.24, 2) Simon Imark SWE 24.40, 3) Isac von Krusenstierna SWE 26.27, 9) Aaro Aho FIN 27.35, 32) Justus Vuori FIN 34.15, 36) Alvar Palmen FIN 34.59, 39) Matias Salonen FIN 36.04.

Naiset 20-v: 1) Simona Aebersold SUI 29.55, 2) Ida Öbro DEN 21.57, 3) Jasmina Gassner AUT 23.40, 9) Tuuli Heikkilä FIN 25.35, 25) Annika Matilainen FIN 28.22, 26) Siiri Silvennoinen FIN 28.24, Melina Lahdenperä FIN dnf.

Miehet 18-v: 1) Arttu Lindqvist FIN 23.16, 2) Elias Guilhem FRA 23.41, 3) Manuele Ren SUI 24.04, 22) Samuli Peltola IFN 27.11, 40) Lassi Vaismaa FIN 30.12, 41) Oskari Silvennoinen FIN 30.22.

Naiset 18-v: 1) Cecile Calandry FRA 23.38, 2) Eliane Deininger SUI 24.05, 3) Marlin Haavengen NOR 24.26, 4) Maria Määttänen FIN 24.29, 8) Milja Väätäjä FIN26.19, 25) Venla Turakainen FIN 29.28, 37) Mikaela Karjalainen FIN 31.38.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail