Suomalaisten pudotussprintti päättyi välieriin

Suunnistuksen MM-ohjelmaan vajaan kahden vuoden kuluttua lisättävä pudotussprintti aloitti maailmancupin finaaliviikonlopun Prahassa. Suomalaisittain tie nousi pystyyn välierävaiheessa, jossa Maija Sianoja, Alexandra Enlund ja Anna Närhi taistelivat hienosti pääsystä finaalikuusikkoon. Suomen miehistä Otto Kaario ja Joni Hirvikallio selvittivät tiensä aamun karsinnasta puolivälierään, josta jatkopaikka ei enää auennut.

Maailmancupin pudotussprintin rankan päiväurakan veivät nimiinsä neljän startin jälkeen Sveitsin Judith Wyder ja Tsekin Vojtech Kral.

Pudotussprintin sähäkät vedot tuntuivat sopivan mainiosti Sianojalle, Enlundille ja Närhelle, joille karsinta ja puolivälierä eivät tuottaneet ongelmia.

– Kaksi ekaa starttia oli ihan hyvää tekemistä. Välierässä sain tehdä omaa työtä, lopun putkiosuudella hyppäsin vahingossa kartalla väärään kohtaan ja vedin pitkäksi portaikossa. Siinä tuli pataan 15 sekuntia ja kiinnioton jälkeen oli loppukiri syöty, kertasi neljänneksi erässään sijoittunut Närhi välieränsä ratkaisua.

Nuori Alexandra Enlund teki ennakkoluulottomat, mainiot suoritukset ja voi olla erittäin tyytyväinen ensimmäiseen esiintymiseensä maailmancupissa. Välierässä Enlundin sijoitus oli kolmas, kun erittäin kaksi parasta pääsi finaaliin. Myös Sianoja oli välierässään kolmas.

– Olen tosi tyytyväinen – oli kiva päästä ensimmäisessä maailmancupissa välierään. Juoksu tuntui hyvältä. En odottanut pääseväni näin pitkälle, välierässä oli aika hektistä menoa, piti välillä pysähtyä, Enlund pohti.

Pudotussprintissä oli käytössä uusi hajontamenetelmä. Siinä yhteen radan osaan oli tarjolla kolme eri ratavaihtoehtoa, jonka urheilijat valitsivat juuri ennen starttia. Tällä menetelmällä halutaan vähentää letkajuoksuja sekä tuoda mukaan enemmän taktista elementtiä.

– Paljon oli ennakkospekulointia tämän ”course choice” -menetelmän toimivuudesta. En ole vielä ehtinyt gallupia tehdä, mutta ei tämä ainakaan mitään täystyrmäystä urheilijoilta saanut, jos ei myöskään varauksetonta kannatusta. Pääsääntöisesti asemat ja sijoitukset ratkaistiin maastossa, Kähäri arvioi tuoreeltaan.

Sianojalle jäi välierästä pari virhettä hampaankoloon, mutta jokainen startti kerryttää kokemusta uudesta kisamuodosta.

– Ihan hyvää kokemusta tuli. Mokasin parissa kohdassa välierässä, ne jäivät harmittamaan. Ykköselle olin katsonut hyvän reitin, mutta en osannut toteuttaa sitä. Luulin jo, että peli on menetetty. Kolmanneksi viimeisellä olin yhtä aikaa Wyderin kanssa, mutta en tiennyt tilannetta, Sianoja harmitteli.

Maailmancup jatkuu perjantaina sprinttiviestillä, jossa Suomen nelikot ovat: FIN1 Anna Närhi, Joni Hirvikallio, Aleksi Niemi ja Maija Sianoja; FIN2 Sofia Haajanen, Otto Kaario, Olli Ojanaho ja Alexandra Enlund sekä FIN3 Anna Haataja, Severi Kymäläinen, Topi Syrjäläinen ja Sari Anttonen.

Suunnistuksen maailmancup Praha, Tsekki

Pudotussprintti, karsinta (12/erä jatkoon)
Naiset, A-erä: 1) Judith Wyder SUI 8.53, 9) Anna Haataja FIN 9.43, 11) Marika Teini FIN 9.47, 16) Sari Anttonen FIN 9.57.
B-erä: 1) Karolin Ohlsson SWE 9.02, 2) Anna Närhi FIN 9.04, 5) Sofia Haajanen FIN 9.11, 17) Henna-Riikka Haikonen FIN 9.33.
C-erä: 1) Lina Strand SWE 9.03, 3) Maija Sianoja FIN 9.13, 4) Alexandra Enlund FIN 9.14.
Miehet, A-erä: 1) Tim Robertson NZL ja Gustav Bergman SWE 10.18, 17) Severi Kymäläinen FIN 10.53, 23) Topi Syrjäläinen FIN 11.11.
B-erä: 1) Martin Hubmann SUI 10.06, 9) Otto Kaario FIN  10.26, 17) Olli Ojanaho FIN 10.40, Aleksi Niemi FIN dsq.
C-erä: 1) Daniel Hubmann SUI 10.24, 11) Joni Hirvikallio FIN 11.08, 18) Elias Kuukka FIN ja Sami Hämäläinen FIN 11.28.

Puolivälierät (3/erä jatkoon)
Naiset, A-erä: 1) Lina Strand SWE 7.27, 6) Sofia Haajanen FIN 7.47.
B-erä: 1) Judith Wyder SUI 7.09.
C-erä: 1) Sabine Hauswirth SUI 7.24, 2) Maija Sianoja FIN 7.24, 4) Anna Haataja FIN 7.40.
D-erä: 1) Karolin Ohlsson SWE 7.24, 6) Marika Teini FIN 7.49.
E-erä: 1) Martina Ruch SUI 7.29, 2) Alexandra Enlund FIN 7.29, 3) Tove Alexandersson SWE 7.29.
F-erä: 1) Anna Närhi FIN 7.27.
Miehet, A-erä: 1) Matthias Kyburz SUI 7.37.
B-erä: 1) Jonas Leandersson SWE 7.52, 4) Otto Kaario FIN 7.55.
C-erä: 1) Gustav Bergman SWE 7.45, 4) Joni Hirvikallio FIN 7.52.
D-erä: 1) Yannick Michiels BEL 7.33.
E-erä: 1) Ruslan Glibov UKR 7.50.
F-erä: 1) Daniel Hubmann SUI 8.08.

Välierät (2/erä finaaliin) (tulokset alustavia)
Naiset, A-erä: 1) Tove Alexandersson SWE 6.54, 2) Judith Wyder SUI 7.02, 3) Maija Sianoja FIN 7.06.
B-erä: 1) Karolin Ohlsson SWE 7.00, 2) Sabine Hauswirth SUI 7.02, 3) Alexandra Enlund FIN 7.04.
C-erä: 1) Andrine Benjaminsen NOR 7.05, 2) Irina Nyberg RUS 7.06, 4) Anna Närhi FIN 7.09.
Miehet, A-erä: 1) Jonas Leandersson SWE 6.13, 2) Gustav Bergman SWE 6.13.
B-erä: 1) Robert Merl AUT 6.22, 2) Yannick Michiels BEL 6.22.
C-erä: 1) Vojtech Kral CZE 6.15, 2) Frederic Tranchand FRA 6.16.

Finaali
Naiset: 1) Judith Wyder SUI 6.16, 2) Karolin Ohlsson SWE 6.17, 3) Tove Alexandersson SWE 6.38, 4) Sabine Hauswirth SUI 6.42, 5) Andrine Benjaminsen NOR 6.46, 6) Irina Nyberg RUS 7.02.
Miehet: 1) Vojtech Kral CZE 6.37, 2) Jonas Leandersson SWE 6.40, 3) Gustav Bergman SWE 6.44, 4) Frederic Tranchand FRA 6.45, 5) Yannick Michiels BEL 6.46, 6) Robert Merl AUT 7.22.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail