Kähäri jatkaa maajoukkueen luotsina

Suunnistusmaajoukkueen päävalmentajana kaksi viime kautta toiminut Petteri Kähäri jatkaa tehtävässä myös tulevan kauden. Tuore sopimus on vuoden pituinen ja tarkoituksena on aloittaa avoin valmentajahaku kesäkuussa 2019.

– On upeaa jatkaa vielä vuosi näiden hienojen urheilijoiden kanssa. Tämä on sellainen palveluammatti, jossa keskiössä on hommien tekeminen urheilijoiden olosuhteiden ja menestymisen eteen, Kähäri kertoo.

Tulevalle kaudella oman leimansa tuo MM-kilpailujen jakaantuminen maasto- ja sprinttikilpailuihin. Ensi vuonna suunnistuksen ensimmäiset maastomatkojen MM-mittelöt käydään Norjassa ja vuonna 2020 sprinttimatkojen MM-kilpailut Tanskassa. Oman panoksensa tulevaan kauteen tuo myös maailmancupin ensimmäinen kierros, joka käydään kesäkuussa Helsingin ympäristössä.

– Kansainvälinen kausi alkaa kotimaassa käytävällä maailmancupilla, joka on toki tärkeä etappi kohti MM-kilpailuja, mutta tavoitteena on tehdä tulosta kauden pääkilpailun lisäksi myös maailmancupissa. Vaikka maajoukkueleiritys on tulevalla kaudella maastopainotteista, panostamme sprinttiinkin koko ajan, Kähäri paljastaa.

Mennyt kausi on maajoukkueen näkökulmasta menestyksekäs, sillä niin EM- kuin MM-areenoilla saavutettiin menestystä Marika Teinin ottaessa mitalin molemmissa kilpailuissa. Lisäksi naisissa nähtiin laajalla rintamalla urheilijoita taistelemassa arvokilpailuissa top10-sijoituksista.

– Naisten hyvän panoksen lisäksi positiivinen signaali on se, että meillä on nousemassa monia äärimmäisen potentiaalisia urheilijoita tuleville vuosille, Kähäri muistuttaa.

Ryhmävalinnat tulevalle kaudelle tehdään muutaman viikon sisällä. Tulossa on merkittäviä muutoksia valmennusryhmätoimintaan ja leiritykseen, jotka tarkentuvat lähiviikkojen aikana. Maajoukkueen taustajoukot pysyvät tulevalla kaudella pääosin entisellään.

Petteri Kähäri jatkaa suunnistusmaajoukkueen päävalmentajana seuraavan kauden.
Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail