Suomen naiset MM-viestissä 5. – miehet 7.

Latvian MM-kilpailuissa nähtiin kerrassaan hieno viestipäivä. Naisten viestin voitti Sveitsi joukkueella Elena Roos, Julia Jakob ja Judith Wyder, joka ankkuriosuuden lopussa löi Ruotsin ankkurin Tove Alexanderssonin. Venäjä oli kolmas ja Suomi viides joukkueella Sofia Haajanen, Maija Sianoja ja Marika Teini.

Sofia Haajanen vaihtoi avausosuudelta viidentenä hyvissä asemissa 22 sekuntia kärjen jälkeen.

– Tämä oli aikamoinen ketteryysrata, missään kohtaa ei päässyt juoksemaan rennosti. Osuus meni kuten pitikin, olin etukäteen varautunut siihen, että pitää juosta yksinkin, Haajanen kertasi osuuttaan.

Maija Sianoja vei viestissä Suomen kakkososuutta.

Toisella osuudella Maija Sianoja aloitti hyvin, mutta vaikeudet alkoivat osuuden puolivälissä. Helle rankaisi suomalaista kovalla kädellä.

– En kestänyt tätä keliä, vaan sippasin. Sitten tuli virheitä ja haparointia. Harmittaa muiden tyttöjen puolesta, mietti Sianoja vaihdettuaan viidentenä, mutta jo yli kuusi minuuttia kärjen jälkeen.

Marika  Teinillä ei ollut ankkuriosuudella enää paljon tehtävissä. Hän piti sijan viidentenä, mutta eroa kärkeen kertyi lisää.

– Lähtötilanne oli vaikea, ja lähdin tekemään omaa suoritusta toivoen, että kärkikolmikko tekisi virheitä. Eivät tehneet. Olin fyysisesti yhtä pehmeä kuin tämä sieni, manasi Teini pyyhkien kasvojaan viilentävällä sienellä.

Miesten viestin voiton vei jännittävän kilpailun jälkeen Norja joukkueella Gaute Hallan Steiwer, Eskil Kinneberg ja Magne Dähli. Sveitsi vei hopean ja Ranska pronssin. Suomen miehet Aleksi Niemi, Fredric Portin ja Miika Kirmula olivat hienon taistelun jälkeen sijalla 7.

Suomen viesti alkoi erinomaisesti. Vasta aamulla viestipaikastaan tiedon saanut Aleksi Niemi paineli teknisesti vaikean osuuden jälkeen kärkiryhmässä, mutta sitten iski ratkaiseva virhe.

– Pitkässä nousussa linnan kulmalla olevalle rastille meni laikka liian punaiselle, enkä katsonut kunnolla juuri siihen kulmaan, missä rasti oli. Huomasin sen liian myöhään ja jouduin palaamaan takaisin, harmitteli Niemi lopun noin minuutin virhettä.

Niemi vaihtoi sijalla 13, ero kärkeen oli 1.20. Toisella osuudella Fredric Portin onnistui loistavasti ja nosti Suomen kolmanneksi vain 15 sekunnin päähän kärjestä.

– Sain hyvän rytmin päälle ja tekeminen oli hallittua. Tein omaa työtä ja hyödynsin edellä olevia selkiä. Hieno juoksu ja oli kiva onnistua, myhäili Portin tyytyväisenä.

Miika Kirmula lähti hyvistä asemista ankkuriosuudelle. Sijoitus putosi tiukassa taistelussa seitsemänneksi, mutta ero kärkeen maalissa oli 44 sekuntia.

– Jätkät veti tosi hienosti, ja tulevaisuutta varten tuli arvokasta kokemusta. Vaivat eivät haitanneet. Seitsemäs sija on mitä on, mutta siihen voidaan olla tyytyväisiä, että ero kärkeen ei kasvanut tuon suuremmaksi, Kirmula mietti viestin jälkeen.

Miika Kirmula ankkuroi Suomen miehet seitsemänneksi. Kuva: Touho Häkkinen.

Ankkuriosuuden loppupuolella Norjan takana kahdeksan maata taisteli himmeämmistä mitaleista.

– Pitkä väli mentiin kylki kyljessä. Ajauduin pehmeäpohjaiseen notkoon ja menetin tuntuman muihin. Kun näin, että Sveitsi ja Ranska oli edellä, siinä vähän napsahti vaikkei olisi saanut, Kirmula kertasi.

Suunnistuksen MM-kilpailut päättyvät lauantaina pitkän matkan kilpailuun.

Lisätietoja kilpailusta ja täydelliset tulokset: https://www.woc2018.lv/

Tulokset, MM-viesti, Latvia

Naiset: 1) SUI 1.45.03 (Elena Roos, Julia Jakob, Judith Wyder), 2) SWE 1.45.18 (Helena Bergman, Karolin Ohlsson, Tove Alexandersson), 3) RUS 1.47.20 (Anastasia Rudnaja, Tatjana Rjabkina, Natalia Vinogradova), 4) NOR 1.50.09 (Marianne Andersen, Andrine Benjaminsen), 5) FIN 1.54.56 (Sofia Haajanen, Maija Sianoja, Marika Teini), 6) DEN 1.55.09 (Amanda Falck Weber, Caroline Gjotterup, Maja Alm).

Miehet: 1) NOR  1.47.26 (Gaute Hallan Steiwer, Eskil Kinneberg, Magne Dähli),  2) SUI  1.47.30 (Florian Howald, Daniel Hubmann, Matthias Kyburz), 3) FRA 1.47.36 (Nicolas Rio, Lucas Basset, Frederic Tranchand),4) AUT  1.47.43 (Matthias Groeli, Gernot Ymsen Kerschbaumer, Robert Merl), 5) CZE  1.48.02 (Pavel Kubet, Milos Nykodin, Vojtech Kral), 6) GBR 1.48.03 (Peter Hodkings, Kristian Jones, Ralph Street), 7) FIN 1.48.10 (Aleksi Niemi, Fredric Portin, Miika Kirmula).

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail