Varsinais-Suomi MS Parman joukkueella SM-sprinttiviestin voittoon

Keravan keskustassa nähtiin säpinää, kun ensimmäistä kertaa historiassa järjestetyn SM-sprinttiviestin mitaleita jaettiin neljässä sarjassa. Muista matkoista poiketen Suomen mestaruuksista kilpailivat aluejoukkueet, jotka tosin saattoivat koostua vain yhden seuran urheilijoista. Tällä kertaa eri sarjojen mestaruudet jakaantuivat eri puolille Suomea.

Pääsarjan kultaa ja hopeaa otti Varsinais-Suomi MS Parman ankkurin Maija Sianojan kukistaessa loppukiritaistossa Paimion Rastin puolalaisvahvistuksen Aleksandra Hornikin.

-Juoksu tuntui hyvältä, mutta en uskaltanut laittaa alkumatkasta kaikkea peliin, että ei tulisi virheitä. Loppu oli hankalaa, kun rata meni ristiin rastiin. Eilisestä jäi vähän hampaankoloon, joten hienoa, että tämä kääntyi tänään näin päin, lauantaina SM-keskimatkalla hopealla jäänyt Varsinais-Suomen ja MS Parman ankkuri Maija Sianoja iloitsi kultamitalista.

MS Parman voittajajoukkueessa suunnistivat Sianojan lisäksi Tuulia Viberg, Sami Hämäläinen ja Artem Popov. Hopeajoukkueessa taas suunnistivat Hornikin lisäksi Saara Norrgrann, Jesse Laukkarinen, Paimion Rastin viestin kärkeen kolmannella osuudella nostanut Fredric Tranchand.

Pronssille tiukassa viestissä ohi Hämeen ankkurin nousi Päijät-Hämeen joukkue entisen maajoukkuesuunnistaja Minna Kaupin vahvalla juoksulla. Lahden Suunnistajat -37 edustavassa pronssijoukkueessa juoksivat Kaupin lisäksi Lotta Kirvesmies, Aleksi Anttolainen ja Philipp Von Arx.

-Meillä oli hyvä joukkue ja hauskaa oli tulla juoksemaan, vaikka vähän jännitti, mihin vanhat pohjat riittävät. Kyllä tämä keuhkoista otti, mutta näköjään pienen pojan perässä sprinttailu on hyvää harjoitusta, maajoukkueuran ja kovimman harjoittelun kolme vuotta sitten jättänyt Kauppi iloitsi hyvästä kulusta.

Nuorten H/D18 -sarjassa SM-kultaa otti dramaattisen käänteiden jälkeen Kaakko, Kouvolan Suunnistajien joukkueella. Kolmannella osuudella puuttuvan leiman takia hylkäysuhan alla joutunut joukkue ei vielä maalissa päässyt juhlimaan, mutta lopulta joukkueen juoksijoiden suoritukset todettiin hyväksytyiksi ja voitto varmistui. Voittajajoukkueessa suunnistivat Liisa Peltonen, Aaro Ojala, Arttu Lindqvist sekä nuorten maajoukkuesuunnistaja Elisa Mattila, joka varmisti joukkueen voiton lähes minuutin erolla hopealle tulleeseen Hämeen joukkueeseen, jossa suunnistivat nuoret Tampereen Pyrinnön suunnistajat Oona Luoma, Leo Matinheikki, Mikko Eerola ja Silja Yli-Kangas. Pronssille jäi Hämeen toinen seurajoukkue, Koovee.

-Sain Pyrinnön Yli-Hietasen kiinni radan puolivälissä. Tänään oli hyvä kulku. Päätin lopussa kiristää vielä vauhtia, sillä en halunnut loppukiritaistelua. Kyllä mitali tuntuu ihan kivalta, Mattila kertoi suorituksestaan.

Veteraani-ikäisissä H/D40-sarjan voiton ottivat Häme Kooveen joukkueella ja vanhimmassa H/D55-sarjassa juhli Etelä-Pohjanmaan sekajoukkue.

Tulokset, SM-sprinttiviesti 27.5. Kerava

H/D21 1) Varsinais-Suomi/MS Parma 58.38 (Tuulia Viberg, Sami Hämäläinen, Arten Popov, Maija Sianoja), 2) Varsinais-Suomi/Paimion Rasti 58.41 (Saara Norrgrann, Jesse Laukkarinen, Fredric Tranchand, Aleksandra Horni), 3) Päijät-Häme / Lahden Suunnistajat -37 59.14 (Lotta Kirvesmies, Aleksi Anttolainen, Philipp Von Arx, Minna Kauppi)

H/D18 1) Kaakko / Kouvolan Suunnistajat 56.46 (Liisa Peltonen, Aaro Ojala, Arttu Lindqvist, Elisa Mattila), 2) Häme / Tampereen Pyrintö 57.33 (Oona Luoma, Leo Matinheikki, Mikko Eerola, Silja Yli-Hietanen), 3) Häme /Koovee 59.35 (Rita Simola, Oliver Alajoutsi, Jasper Alajoutsi, Jenny Ojala)

Täydelliset tulokset

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail