Maailmancupin finaalikierros käynnistyi perjantaina Sveitsin Grindelwaldissa juostulla erittäin raskaalla pitkän matkan kilpailulla. Kilpailualue sijaitsi korkeimmillaan lähes 2000 metrin korkeudella.
Parhaiten suomalaisista onnistui Venla Harju, joka oli kilpailun seitsemäs. Tamperelaisen ero voittajaan Sveitsin Elena Roosiin oli +6.27.
– Suunnistus meni tosi hyvin ja sain otettua riittävän hyvät reitinvalinnat. Tuntui kyllä todella pahalta ja lopussa oli vaikea juosta, kun jalat eivät meinanneet enää toimia. Tämä on itselleni hyvä sijoitus pitkän matkan kilpailusta, joten voin olla todella tyytyväinen, lyhyemmiltä matkoilta tähän mennessä parhaat sijoituksensa saavuttanut Harju iloitsee päivän suorituksesta.
Kilpailua lähes puoleen väliin johtanut, maailmancupin kärkipaikkaa pitävä Ruotsin Tove Alexandersson teki ison virheen ja sijoittui lopulta kilpailussa 14:sta. Maailmancupin kärkikamppailu onkin jännittävä, sillä Alexanderssonin takana hyvässä asemassa on tänään pronssille juossut Venäjän Natalie Gemperle, jonka ero Alexanderssoniin on vajaat 30 pistettä. Ennen tätä kilpailua kuudentena ollut Venla Harju lähtee hyvistä asetelmista huomenna juostavaan maailmancupin finaaliin.
-Huominen kilpailu tulee varmasti olemaan teknisesti haastavaa, paikoin pienipiirteistä maastoa. Koko ajan pitää tehdä työtä sen eteen, että suunnistus pysyy hallussa. Tavoitteena on tehdä samanlainen hyvä suoritus ja sitä kautta metsästää hyviä sijoja, Harju ennakoi lauantaina keskimatkana juostavaa kilpailua.
Portin nopein suomalaismiehistä
Miesten kilpailussa voiton otti Sveitsin Matthias Kyburz, joka näin ollen vahvisti maailmancupin kärkisijaansa. Paras suomalainen oli sijalle 15 suunnistanut Fredric Portin.
– Olin päättänyt lähteä rauhassa liikkeelle, mutta ehkä alku oli kuitenkin turhan rauhallista, kun maasto oli muutenkin niin hidasta. Rastivirheitä en tehnyt, joten siltä kantilta voin olla tyytyväinen. Näissä maastoissa on hankalaa nähdä, kuinka paljon aikaa nousuihin menee. Tiukkaa oli ja välillä ylämäissä piti taistella ihan limiteillä, mutta selvisin. On tämä kuitenkin niin hieno paikka, että kyllä tästä väkisinkin nauttii, Portin kertoi upeissa alppimaisemissa juostusta kilpailusta.
Varamiehen paikalta joukkueeseen noussut Jesse Laukkarinen keskittyi viikonlopun muihin kilpailuihin eikä siis startannut.
Maailmancupin finaali juostaan lauantaina klo 11.15 alkaen. Yle välittää kilpailun koosteen TV2:lla klo 15.40-17. Suora lähetys on katsottavissa Areenassa klo 14-16.45.
Suunnistuksen maailmancup, pitkä matka, Sveitsi 29.9.
Naiset: 1) Elena Roos SUI 1.10.02, 2) Sabine Hauswirth SUI 1.11.28, 3) Natalie Gemperle RUS 1.14.01, 4) Julia Gross SUI 1.14.12, 5) Marianne Andersen NOR 1.15.09, 6) Sigrid Alexandersen NOR 1.15.44,…, 7) Venla Harju FIN 1.16.29, 24) Anna Haataja FIN 1.20. 55, 25) Miia Niittynen FIN 1.21.00, 27) Sari Anttonen 1.22.48, 41) Saila Kinni 1.26.40, 46) Merja Rantanen FIN 1.29.19 00, 49) Anna Närhi FIN 1.30.06, 50) Sofia Haajanen FIN 1.30.46
Miehet: 1) Matthias Kyburz SUI 1.23.35, 2) Olav Lundanes NOR 1.25.05, 3) Magne Daeli NOR 1.27.37, 4) Frederic Tranchand FRA 1.28.53, 5) Daniel Hubmann 1.29.21, 6) Florian Howald SUI 1.29.31, 15) Fredric Portin FIN 1.35.26, 20) Olli-Markus Taivainen FIN 1.37.45, 39) Elias Kuukka FIN 1. 43.11, 47) Olli Ojanaho 1.44.08, 50) Aleksi Niemi 1.45.05, Aleksi Anttolainen FIN dnf, Jesse Laukkarinen dns