Suomen naisten viestijoukkue Venla Niemi, Marika Teini, Merja Rantanen hallitsi hermonsa vaativassa kisassa suunnistaen MM-pronssille, eikä hopeamitalikaan ollut kaukana. Viestin vei ennakkosuosikki Ruotsi ja hopealle kiilasi ankkuriosuudella Suomen ohi kirinyt Venäjä.
Viestin voitti Ruotsi joukkueella Emma Johansson, Helena Jansson ja Tove Alexandersson. Ruotsin naiset juhlivat edellistä viestivoittoaan vuonna 2004. Venäjä oli toinen vajaa kolme minuuttia Ruotsin jälkeen. Suomen ero kärkeen oli 4.23.
Merja Rantanen Suomen ankkurina oli pitkään kiinni hopeataistelussa, mutta Venäjän ankkuri Natalia Gemperle meni suomalaisen ohi loppumatkan virheiden myötä.
– Kyllä oli kuuma korvienväli Jämsän ämmällä. Tuli paljon pieniä virheitä ja ääneen höpöttämällä yritin saada suunnistuksen rullaamaan. Lähtöpaikka toisena oli aivan ihana. Haluaisin olla hyvä ankkuri, mutta pystyin sentään tänäänkin mitalin tuomaan, Rantanen virnisti.
Edellisen päivän keskimatkan pronssimitalisti Harju jatkoi vakuuttavaa etenemistä viestin avausosuudella, tullen vaihtoon toisena, 45 sekuntia Ruotsin Emma Johanssonia perässä.
– Tämä oli riittävän varma viestialoitus, vaikka muutaman kerran meinasi taas epävarma olo tulla. Pystyin kuitenkin pysäyttämään tilanteen nopeammin kuin keskimatkalla, ja virheet pysyivät pieninä, kertasi Harju ja kertoi keskimatkan mitalihulinan valvottaneen häntä pitkälle yöhön.
Toisella osuudella Teini piti pintansa ja oli puoleen väliin mennessä kaventanut eron Ruotsiin jo 25 sekuntiin. Janssonin eteneminen kärjessä oli kuitenkin erittäin varmaa ja toiseen vaihtoon Suomen värit saapuivat 1.44 kärkeä perässä.
– Tämä oli sellaista, mitä olisin halunnut keskimatkallekin, tosin mieluummin otan sen viestiin, jos molemmissa ei onnistu. Päätin, että viestissä mennään vaikka kiukulla ja että tämä on paikka, jossa ei tyritä. Nyt on tyytyväinen olo ja tuli taas uskoa, että osaan sittenkin suunnistaa, Teini purki oman osuutensa.
Ankkuriosuudella Rantaselle tuli muutama hopean kannalta kohtalokas virhe jotka Venäjän Gemperle pääsi kuittaamaan. Vielä viimeisellä rastilla Rantanen ei ollut tietoinen joukkueen sijoituksesta: ”Monesko?”, kuului kysymys loppusuoran auetessa. Maaliin tultuaan Merja kiitteli viestin muita naisia loistavista suorituksista.
Ruotsin voiton ympärillä oli hetken epävarmuutta, sillä ankkuri Tove Alexandersson ylitti maaliviivan sääntöjen vastaisesti lähtiessään kilpailukeskuksesta loppulenkille. Alexandersson harhautui läpijuoksussaan opasteista huolimatta loppusuoralle, maaliviivan yli ja palasi takaisin. Kilpailun kansainvälinen valvoja Daniel Leibundgut vahvisti myöhemmin, että Ruotsin suoritusta ei hylätty.
– Hän ei tehnyt sitä tarkoituksella, huomasi virheensä ja palasi takaisin. Sääntötulkinta oli samassa linjassa kuin sprintissäkin kiellettyjen alueitten suhteen.
Virheet värittivät miesten viestiä
Suomen viestikolmikko Miika Kirmula, Aleksi Niemi ja Fredric Portin suunnisti MM-kilpailut päättäneessä viestikilpailussa kahdeksanneksi, jääden kärjelle 6:42. Viestin voitti viime vuoden tapaan Norja, hopeaa otti Ranska ja pronssia Ruotsi.
Miesten viestissä nähtiin draamaa heti ensimmäiseltä rastilta lähtien, kun Sveitsi ja Venäjä pelasivat joukkueensa kättelyssä ulos mitalikamppailuista. Virheet olivat suuressa roolissa mitaleita ajettaessa läpi koko viestin.
Kirmula avasi Suomen viestin varmasti, hallitulla suorituksella ja suuremmitta virheittä, tuoden joukkueen vaihtoon kahdeksantena, vain kahdeksan sekuntia johtavaa Ranskaa perässä.
– Tämä oli sellainen suoritus, jota lähdin hakemaan. Luin karttaa ykkösvälillä tosi paljon, jotta pystyin naulaamaan ykkösen varmasti. Siitä oli helppo lähteä rakentamaan loppukisaa. Eka lenkki sujui hyvin, mutta toisella alkoi jo painaa. Peitteisessä maastossa oli tärkeä pitää kontakti letkaan, sillä 10 sekuntia pidemmälle maastossa ei nähnyt eteen, Kirmula kuvasi.
Kakkososuudella Niemi teki muutaman harmittavan virheen ja ero kärkeen kasvoi viimeiseen vaihtoon tultaessa yli viiteen minuuttiin.
– Kokonaisuutena tämä oli vaihteleva kisa, sillä suorituksen hallinta vaihteli aika paljon. Miika antoi hienon paikan lähteä. Tämä oli varmasti yksi uran kovimmista paikoista, mutta jännitys laantui, kun sai kartan käteen, kuvasi Niemi ensimmäistä MM-viestiään.
Ankkuriosuudella Suomen tilanne ei kohentunut, kun myös Portinin kohtalona oli sortua virheisiin. Portin kuvasi suunnistustaan epävarmaksi.
– En pystynyt tässä maastossa näyttämään parastani, vaikka kaksi kisaa siinä käytiin. Toiseen lenkkiin olen tyytyväinen, loppua kohden vauhtikin parani. Harmi, etten saanut edellä olleita joukkueita aivan kiinni ja päässyt kamppailemaan kunnolla, Portin mietti.
Täydelliset tulokset http://woc2017.ee/live/relay
Tulokset MM-viesti, Viro
Naiset 1) Ruotsi 1.41.12 (Emma Johansson, Helena Jansson, Tove Alexandersson), 2) Venäjä 1.43.53 (Anastasia Rudnaja, Svetlana Mironova, Natalia Gemperle), 3) Suomi 1.45.35 (Venla Harju, Marika Teini, Merja Rantanen), 4) Sveitsi 1.48.41 (Elena Roos, Julia Gross, Sabine Hauswirth) , 5) Latvia 1.48.45 (Inga Dambe, Laura Vike, Sandra Grosberga), 6) Norja 1.52.21 (Ingjerd Myhre, Marianne Andersen, Anne Margrethe Hausken Nordberg).
Miehet 1) Norja 1.34.50 (Eskil Kinneberg, Olav Lundanes, Magne Daehli), 2) Ranska 1.36.06 (Frederic Tranchand, Lucas Basset, Thierry Gueorgiou), 3) Ruotsi 1.36.53 (Johan Runesson, William Lind, Gustav Bergman), 4) Viro 1.38.47 (Kenny Kivikas, Timo Sild, Lauri Sild), 5) Sveitsi 1.41.11 (Fabian Hertner, Daniel Hubmann, Matthias Kyburz), 6) Venäjä 1.41.20 (Dmitri Tsvetkov, Valentin Novikov, Leonid Novikov), …8) Suomi 1.41.32 (Miika Kirmula, Aleksi Niemi, Fredric Portin).