Konsta Vanhanen hienosti kuudes EM-pyöräsuunnistuksessa

Suomen Konsta Vanhanen avasi pyöräsuunnistuksen EM-kisat Ranskan Orleansissa komeasti sprintin kuudennella sijallaan. 23-vuotias Asikkalan Raikkaan ajaja teki elämänsä kisan, sillä hänen paras arvokisasaavutuksensa tätä ennen oli 28. sija maailmancupissa vuosi sitten.

– Olen tiennyt, että hyvänä päivänä voin olla korkealla. Se on vain vaatinut sen, että saa suorituksen ulosmitattua. Päivän rata sopi minulle: oli paljon rasteja ja tarvittiin sujuvaa suunnistusta. Pääsin alusta asti hyvin rytmiin mukaan, vaikka pieniä muutaman sekunnin virheitä välillä tulikin, Vanhanen kertoi.

EM-sprintti ajettiin Orleansin yliopistokampuksella, ja rata muistutti paljon suunnistuksen sprinttejä.

– Pyöräsuunnistuksen sprintitkin ovat viime vuosina menneet siihen, vaikeampaan suuntaan. Paljon oli talojen kulmia, josta mentiin suunnistussprinttimäisesti. Rata oli vaativa, summasi Vanhanen.

Vanhanen kaatui toiseksi viimeisellä rastilla, kun toinen kilpailija kiilasi eteen. Kaatuminen ei kuitenkaan pudottanut suomalaista mitaleilta.

– Jos kaikki virheet ja kaatuminen olisi jääneet tekemättä, olisi mitaliin ollut mahdollisuus. Tämä oli minulle kisaviikon pääkisa, tästä eteenpäin on nyt vain voitettavaa. Kiva kattoa, mihin rahkeet riittää ilman paineita, Vanhanen mietti.

Vanhasen takana Jussi Laurila oli seitsemäs. Myös naisissa paras suomalainen, Antonia Haga oli seitsemäs. Miesten mestaruuteen ajoi Ranskan Cedric Beill ja naisten Tsekin Martina Tichovska.

Nuorten sarjoissa Suomi avasi mitalitilinsä 17-vuotiaiden kahdella EM-mitalilla. Eerik Nurminen ajoi poikien hopealle jääden vain sekunnin päähän kultamitalista.  Antti Rissanen ja Väinö Venetjoki täydensivät nuorten miesten mainion suomalaispäivän 5. ja 7. sijoillaan. Tytöissä Saara Yli-Hietanen oli kolmas, ja otti ensimmäisen arvokisamitalinsa. Eveliina Välimaa oli ensimmäisessä EM-startissaan kuudes.

20-vuotiaiden sarjassa suomalaiset jäivät mitalien ulkopuolelle, sillä Jesper Lindahl ja Jutta Nurminen olivat neljänsiä. Lindahlin ero pronssiin oli vain neljä sekuntia. 20-vuotiaiden poikien sarjassa kaikki suomalaiset ajoivat top10:iin, joten kokonaispanos oli hieno.

– Päivän kokonaispanos oli positiivinen, vaikka aikuisissa muutama ajoi alakanttiin. 20-vuotiaat nuoret ajoivat odotusten mukaan ja 17-vuotiaat ajoivat puolestaan yläkanttiin, maajoukkueen valmentaja Jukka Niemi summasi EM-viikon avauspäivän.

EM-kisat jatkuvat tiistaina keskimatkan kilpailulla.

EM-pyöräsuunnistus, Orleans Ranska
Miehet: 1) Cedric Beill FRA 23.37, 2) Lauri Malsroos EST 23.44, 3) Krystof Bogar CZE 23.56, 4) Baptiste Fuchs FRA 23.59, 5) Grigori Medvedev RUS 24.06, 6) Konsta Vanhanen FIN 24.11, 7) Jussi Laurila FIN 24.37, 15) Pekka Niemi FIN 25.41.
Naiset: 1) Martina Tichovska CZE 22.34, 2) Camilla Sögaard DEN 23.37, 3) Maja Rothweiler SUI 24.00, 4) Gaelle Barlet FRA 24.01, 5) Svetlana Poverina RUS 24.15, 6) Hana Garde 24.19, 7) Antonia Haga FIN 24.34, 10) Marika Hara FIN 25.00, 20) Ingrid Stengård FIN 27.32.

Nuorten EM-kisat (20-v):
Miehet: 1) Thomas Steinthal DEN 20.03, 2) Andrei Prozorov RUS 20.38, 3) Samson Deriaz FRA 20.39, 4) Jesper Lindahl FIN 20.43, 5) Jeremi Pourre FRA 20.51, 6) Teemu Kaksonen FIN 22.01, 7) Juha Lilja FIN 21.28, 9) Miska Tervala FIN 21.51.
Naiset: 1) Olga Mihailova RUS 21.12, 2) Elvira Larsson SWE 21.43, 3) Constance Devillers FRA 21.51, 4) Jutta Nurminen FIN 22.14, 10) Pinja Koskinen FIN 22.08,

Nuorten EM-kisat (17-v):
Pojat: 1) Jan Hasek CZE 17.07, 2) Eerik Nurminen FIN 17.08, 3) Kylian Wymer FRA 18.43, 4) Nicolas Delaire FRA 18.52, 5) Antti Rissanen FIN 18.53, 6) Danil Buzovkin RUS 18.55, 7) Väinö Venetjoki FIN 18.56, 10) Tomi Nykänen FIN 19.22, 16) Ilari Haltia FIN 20.57, 26) Antti-Jussi Oksa FIN 24.03.
Tytöt: 1) Lucie Rudkiewicz FRA 18.44, 2) Jana Hnilica AUT 19.29, 3) Saara Yli-Hietanen FIN 19.33, 4) Christina Vaganova RUS 19.46, 5) Lea Hnilica CZE 20.26, 6) Eveliina Välimaa FIN 20.30, 15) Viivi Voutilainen FIN 22.13, Kaarina Nurminen FIN dsq.

* tuloksia korjattu virallisten tulosten julkaisun myötä.