Ympäristöohje: Liikenne ja turvallisuus

Liikenne

Eniten energiankulutusta ja päästöjä ilmakehään suunnistustapahtumissa aiheuttaa liikenne. Suunnistuskilpailut pidetään usein kaukana joukkoliikenteen reiteiltä ja osallistujat saapuvat paikalle omalla autolla. Tapahtumapaikan valinnalla voi vaikuttaa päästöihin, ja on myös hyvä keksiä ja kokeilla erilaisia kannustimia yksityisautoilun vähentämiseksi. Suuri autojen määrä vaikuttaa myös kilpailupaikan valintaan, kun pysäköintimahdollisuudet on otettava huomioon. Perinteisesti suunnistustapahtumien pysäköintialueina on käytetty peltoja.

  • Suurissa tapahtumissa kannattaa käyttää bussikuljetuksia esimerkiksi rautatie- ja linja-autoasemilta.
  • Linja-autojen purku ja lastaus on tehtävä mahdollisimman helpoksi.
  • Esimerkiksi vapaata lähtöaikaa käyttämällä voi helpottaa kimppakyytien järjestämistä ja vähentää autojen ja liikenteen määrää.
  • Poliisi voi vaatia tiealueella liikenteenohjaajana toimivilta Tieturva 1 -kortin. Lisätietoja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön sivuilta: spek.fi, tieturva
  • Minimoi myös järjestelyissä vaadittavien kuljetusten tarve: vie täysiä kuormia ja hanki tarvikkeet läheltä.
  • Varmista esteettömät pelastustiet ja huomioi myös huoltoajoneuvojen kulku (esim. loka-auto)

Pysäköinti

  • Pellon käyttämiseen pysäköintiin tarvitaan maanomistajan lupa. Sovi etukäteen mahdollisista korvauksista.
  • Pysäköinti tulisi järjestää mahdollisimman hyvin kulutusta kestävälle ja kuivalle alustalle. Mieti mihin autot pysäköidään, jos sääolot estävät pellon käyttämisen.
  • Jos tapahtumapaikalle pääsee helposti joukkoliikenteellä, voisi sen käytön kannustamiseksi periä henkilöautojen pysäköinnistä maksun.
  • Maksun voi periä myös silloin, kun tapahtuman järjestäjälle koituu pysäköinnin järjestämisestä kuluja (esim. kilpailukeskuksen alueen käytöstä, tienkäytöstä tai pysäköintialueen käytöstä).

Kilpailumatkat ulkomaille

Matkustaminen ulkomaille etenkin lentäen aiheuttaa runsaasti kasvihuonekaasupäästöjä. Lentämisen sijaan kannattaa mahdollisuuksien mukaan valita jokin muu kulkuväline, toisinaan myös henkilöauto on parempi vaihtoehto. Jos on lennettävä, valitse mahdollisimman suora lento ja suosi yhtiöitä, joilla on käytössä uutta, vähäpäästöisempää kalustoa.

Matkustaessa pidä huoli varusteiden puhtaudesta, ettet vahingossa kuljeta esimerkiksi suunnistuskenkiesi pohjassa vieraslajien siemeniä, taudinaiheuttajia tai vastaavia muihin maihin. Joissakin maissa voi olla sääntöjä tai rajoituksia vieraslajien ja tautien leviämisen estämiseksi.

Turvallisuus

Tapahtuman onnistumiseksi myös turvallisuusasiat kannattaa ottaa huomioon hyvissä ajoin:

  • Suojaa sähkölaitteet sateelta ja kosteudelta
  • Pidä sähköjohdot poissa kulkuväyliltä
  • Sähköasennukset saa tehdä vain ammattilainen
  • Rakenteiden on kestettävä vaihtelevat sääolosuhteet
  • Varaa riittävästi tilaa pelastus- ja poistumisteille
  • Tapahtumalle on pelastussuunnitelmassa nimettävä turvallisuusvastaava.
Facebooktwitterpinterestlinkedinmail