Suunta Jyväskylälle ja Haapamäen Urheilijoille hiihtosuunnistuksen SM-viestikultaa

suuntajyvaskyla
Misa Tuomala, Tommi Reponen ja Janne Häkkinen.

Miesten pääsarjan mestaruuden otti tasaisesti läpi viestin suunnistanut Suunta Jyväskylä joukkueella Tommi Reponen, Misa Tuomala ja Janne Häkkinen.

Vielä ensimmäisessä vaihdossa viesti kulki tasaisesti, kun Kuusamon Erä-Veikot vaihtoi vain muutama sekunti ensimmäisenä vaihtoon tulleen Reposen jälkeen. Ero kolmantena vaihtaneeseen IF Femmaniin oli vajaan puoli minuuttia.

Toisessa vaihdossa Misa Tuomala kasvatti joukkueensa eroa kärjessä jo  yli kahteen minuuttiin ennen toiseksi siirtynyttä IF Femmania. Ankkuriosuudella Janne Häkkinen hiihti suunnilleen samaa tahtia moninkertaisen maailmanmestarin, entisen maajoukkuemiehen Staffan Tunisin kanssa ja  Suunta Jyväskylä sai juhlia viestikultaa pari minuuttia ennen kuin hopeajoukkue IF Femman pääsi maaliin. Pronssia otti SK Vuoksi.

– Hyvinhän se meni, sillä päästiin maaliin asti ja välineet ehjinä. Tiesin maastoon lähtiessä että Femman aika paljon peressä ja sen, että perussuoritus riittää. Suhteellisen rauhassa sai mennä, joukkueen ankkuri Janne Häkkinen kertoo ja viittasi joukkueen edellispäivän suoritukseen, kun kaksi kolmesta joutui keskeyttämään SM-pitkällä matkalla välineongelmien takia.

IF Femmanin joukkueessa suunnistivat Teemu Rantala, Peter Sundelin ja Staffan Tunis. Pronssijoukkue SK Vuoksessa suunnistivat Lauri Nenonen, Simo Turunen ja Tuomas Kotro.

Haapamäen Urheilijat uusi mestaruutensa

Naisten viestimestaruuden otti nimiinsä myös viime vuonna mestaruutta juhlinut Haapamäen Urheilijoiden trio Sonja Mörsky, Sanna Pusa ja Milka Reponen. Naiset tekivät matkaa kohti mestaruutta läpi viestin, sillä vielä ensimmäisessä vaihdossa EM-koitoksen jälkeen väsynyt Mörsky vaihtoi kolmantena.

Kouvolan Suunnistajat pääsi toiselle osuudelle noin minuutin ennen toisena vaihtanutta SK Vuoksea ja puolitoista minuuttia ennen Haapamäen Urheilijoita.

– Pääsin alun hyvin Sonjan perässä ja kun hän meni yhden risteyksen pitkäksi ja kaatui, pääsin kärkeen. Pystyin vielä lisäämään vauhtia, vaikka olo oli tosi väsynyt, ensimmäisenä vaihtoon tullut Mirka Suutari kertoi.

Toisen osuuden väliaikarastilla kultamitalista taisteli vielä kolme joukkuetta, mutta SK Vuoksen Roosa Similä teki kolmanneksi viimeisellä rastilla ison virheen ja ankkuriosuudella kärjessä maastoon lähtivät vain Kouvolan Suunnistajien ja Haapamäen Urheilijoiden ankkurit. Ero joukkueiden välillä oli noin minuutin.

Tilanne oli hyvin tasainen läpi osuuden, kunnen kärjessä hiihtänyt Kouvolan Suunnistajien Sari Vääränen sortui aivan lopussa samaan virheeseen kuin Similä.

– Alku meni hyvin, mutta lopussa taisi jo maalin maku olla suussa, kun laskin 10 rastilta ison mäen alas rastille numero 12. En siinä luovuttanut, vaikka kyllähän se poltteri takaraivossa, että minunko se kulta piti ryssiä, Vääränen harmitteli maalissa.

Naisten viestikultaa pääsi juhlimaan Haapamäen Urheilijat, kun viimeiset 1,5 kuukautta kuntoutustauolla ollut Milka Reponen toi joukkueensa maaliin ensimmäisenä.

– Maaliin tullessa en tiennyt tilannetta. En ole hiihtänyt kovaa sitten tammikuun ja lentoa ei ollut. Olen keskittynyt kuntoutukseen ja nyt tilanne alkaa olla parempi. Tällaisen kauden jälkeen kultamitali tuntuu tosi hyvältä, vaikka toisaalta tärkeämpää itselleni on se, että pystyn jo hiihtämään, joukkueen ankkuri Milka Reponen iloitsi.

Hopealle hiihtäneessä Kouvolan Suunnistajissa juhlivat Mirka Suutari, Kirsi Kiiskinen ja Sari Vääränen. Pronssia otti SK Vuoksen Liisa Nenonen, Roosa Similä ja Marjut Turunen.

Kultajoukkue Sonja Märsky, Sanna Pusa ja Milka Reponen.
Kultajoukkue Sonja Märsky, Sanna Pusa ja Milka Reponen.

Täydelliset tulokset: http://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2016_hisusmv/