Mira Kaskinen janoaa hiihtosuunnistuksen EM-mitalia

Mira Kaskinen on yksi hiihtosuunnistuksen EM-kilpailuiden kovimmista suomalaistoivoista, sillä 24-vuotiaalla naisella on jo saavutettuna nuoresta iästä huolimatta paljon. Viime vuoden MM-kilpailuista hän otti hopeaa niin pitkältä matkalta, sprinttiviestistä kuin viestistä ja vuoden 2014 hiihtosuunnistuksen EM-kilpailuista kotiin tuomisina oli keskimatkan EM-hopea ja viestikulta.

Ulvilan Uran hiihtosuunnistaja kiteyttääkin tavoitteensa EM-Obertilliachiin selkeästi:

– On pettymys, jos en sieltä mitalin kanssa takaisin tule. Toki, se menisi vielä kokemuksen haun piikkiin, sillä kisat ovat korkealla ja sellaisia kisoja ei vielä kauheasti ole koettuna. En pystynyt valmistavalle leirille tällä kertaa lähtemään, Kaskinen harmittelee.

Vähäluminen talvi on tehnyt sen, että kisakokemusta ei ole kertynyt kovinkaan paljon. Parhaimman tuntuman kansainvälisiin kilpakumppaneihin tarjosi tammikuun loppupuolella Saksassa kisattu hiihtosuunnistuksen maailmancup.

– Saksan maailmancupissa oltiin aavistuksen korkealla. Hiihto siellä tuntui sellaiselta, ettei oikein tiennyt mitä tekisi: koko ajan sai hiihtää kuokkaa, eikä silti päässyt mihinkään. Mutta, nyt nähdään, miten käy.

Muista ajatuksistaan kisoja kohtaan hän naurahtaa:

– Siellä ne viikon päässä odottavat. Vielä pitäisi viikko koulua raataa tässä välissä, käsityön opettajaksi opiskeleva nainen sanoo.

Hän on saanut valmistautua talven päätavoitteeseensa terveenä ja hyvässä kunnossa.  Kisatuntumaa on haettu Saksan maailmancupin lisäksi helmikuisista opiskelijoiden MM-kilpailuista Venäjän Tulaasta. Anterselvaan viimeistelyleirille hän ei kerinnyt sillä toki opinnot vaativat aikansa.

Tulassa Kaskinen otti keskimatkan yhteislähtökilpailussa kultaa. Menestys maistui, mutta reissun tärkein anti oli muualla:

– Hain sieltä lisäkokemusta ja rutiinia tekemiseen. Sellainen nainen naista -vastaan taistelu on sitä, mitä pitää vielä kehittää. Varmasti tuolta siihen jotain sain, kun yhteislähdöissä ja sprinttiviestissä oli muita kilpailijoita ympärillä.

Myös kesällä suunnistuksessa pärjäävä nainen kaipaa vielä yleisesti kokemusta, mutta tiedostaa myös omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

– Tarkkuus kartanluvussa ja reitinvalinnan toteuttamisessa on vahvuuteni. Alamäet ovat heikkous. Se kehittyy vain toistojen kautta, kun rohkeasti yrittää, eikä treeneissäkin passaile alamäkiä.

Kaskinen asuu Raumalla, joka ei äkkiseltään kuulosta hiihtosuunnistajan unelmaseudulta olosuhteiden osalta.

– On varmaan melko eksoottista olla hiihtosuunnistaja Raumalla. Olen kuitenkin ollut Suomessa aika vähän ja siitä ajasta puolet kotonani Ulvilassa. Tykkilumilatu löytyy molemmista melko läheltä, joten vuoden vaihteen jälkeen ei ole ollut mitään suurta hätää harjoittelun osalta. Opiskelun ja urheilun yhdistäminen on jatkuvaa rimpuilua, Kaskinen kertoo hymyillen.

Opintoja on jäljellä ”vähintään vuosi”.

– Katsotaan, saako gradu tuulta alleen.

Hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut alkavat Itävallan Obertilliachissa 29.2.

29.2. Sprintti
1.3. Sprinttiviesti
2.3. Pitkä matka
4.3. Keskimatka
5.3. Viesti

Järjestäjien kisasivuille >>

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail